Sivut

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Mökkireissu osa 8

Sunnuntaina saatiin nauttia ihanasta auringonpaisteesta. Viimeisen mökkipäivän kunniaksi kumpikin koira sai jäljen meidän omalle metsäpalalle.

Raiku: n. 48 askelta, alusta sammalta/neulasia/paikoitellen risuja, vanheni ehkä 10-15min. Kannoin Raikun ryteikön läpi lähelle jäljen alkua ja heti maahan päästyään pennun nenä rupesi vipattamaan. Ei tarvinnut juurikaan kannustaa alkuun ;) Olin laittanut vielä jokaiselle askeleelle namin, mutta taas muutama jäi löytämättä. Ensimmäiset askeleet menivät vielä vähän touhotuksella, samaten n. puolessa välissä Raiku yritti kiirehtiä. Löytyi sieltä myös sitä malttia ja kaunista etenemistä, mutta vähän liikaa tota "missä nami, missä nami, missä nami" ajatusta. Raikulla ei pitänyt olla kauhea nälkä, ei ollut mikään energiapiikki päällä, namit olivat sen tavallisia ruokanappuloita eikä tuullut meitä vastaan. Pitäisikö jäljestää vain silloin kun pentu on ihan simahtamispisteessä...

Tira: n. 60 askelta, alusta neulasia/risuja, nameja vaikeissa kohdissa eli yhteensä ehkä kuusi, vanheni n. 15-20min. Tira yritti olla viisas ja kulki nenä maassa koko matkan jäljen alkuun (kysyin mennäänkö jäljestämään). Lähti reippaasti ja söi koko matkalta yhden namin ja sekin oli ihan alussa. Pientä harhailua jäljen päällä, jarrutin pari kertaa ja annoin etsiä uudestaan oikean kohdan. Vähän turhankin nopea tahti, mutta Tiran kanssa en niinkään panosta siihen kauneuteen, pääasia että päästään perille ja koira nauttii tekemisestä.

Ihanat tytöt :)

Raikun kanssa myöhemmin muutama tunnari, kapulat ihan tavallisia keppejä. Piilotettiin yhdessä nurtsille ja päästin etsimään parin metrin päästä. Raiku säntäsi aina hirveällä innolla etsimään ja iski nenän heti maahan päästyään suunnilleen sinne minne muisti mun jättäneen kepin. Löysi joka kerta oman ja palautti melkein mulle asti. Puremiseen ja palautukseen keskitytään vielä erikseen vähän myöhemmin kun Raiku saa lisää malttia. Nenätyöskentely on tällä hetkellä superia!

Pitkin päivää otettiin myös istumista, sivulletuloja ja puiden kiertoja. Istumisessa kiertelin lähinnä Raikun sivuilla, kerran liikutti etutassuja eli korjattiin se uudestaan. Sivulletuloissa kokeilin kokonaan ilman käsiapua muutaman toiston jälkeen (kun tarjoaa sitä jo itse), mutta oli vielä vähän vaikea, jäi sellaiset 10cm liian taakse. Käytetään siis vielä pientä käsiliikettä. Puiden kierroissa Raiku yrittää olla jo liian fiksu, teroitin siis pari kertaa käsimerkkejä. Veti siis pari kertaa itsenäisesti kahden puun ympäri vaikka näytin lyhyellä käsimerkillä (kierrä vain se mitä osoitan) eikä meinannut tulla siitä välistä edes kun kävin tökkäämässä namikäden kuonoon kiinni ja yritin imuttaa sen oikeasta kohdasta. Pikkupentu alkaa päteä jo liikaa ;) Jätin palkkaamatta väärät suoritukset ja kehuin tavallista enemmän kun sattui pari kertaa oikeasta välistä. Muistiin siis itselle vaatia pennulta se mun tahto läpi, ei omia sovelluksia.

Päälle neljän tunnin automatka yhdellä pysähdyksellä meni koirilta taas hyvin. Matkaseurana oli vielä 1v. bortsupoika kenen kanssa Raikku veti kunnon painit takakontissa. Tira näytti vähän ahdistuneelta ja erittäin pitkän ajan jälkeen rähähti kun jompi kumpi paimenista tönäisi Tiraa. Poliisikoiran puututtua tilanteeseen lapset rauhoittuivat ja takakontti hiljeni :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti