Sivut

tiistai 17. maaliskuuta 2015

Maanantain tokoilta

Alkuvuoden tokot ansaitsisivat varmaan kymmenen postausta. Ollaan käyty normitreeneissä sekä ulkopuolisilla kouluttajilla. Lisänä kaksi luentoa.

Luennot liittyivät uusiin tokosääntöihin. Ensimmäinen oli lähinnä demotilaisuus, jonka piti Jessica Svanljung. Tammikuisen illan aikana käytiin uudet säännöt kevyesti läpi ja Jessica näytti uudet liikkeet omilla koirillaan. Tähän mennessä olin lukenut säännöt jo aika hyvin eli mitään suuria läpimurtoja ei tullut. Lähinnä uusia näkökulmia ja helpottunut fiilis, kun näki liikkeet luonnossa.

Toinen luento oli kuukautta myöhemmin ja sen piti Carina Savander-Ranne. Täälläkin suurin osa läpikäydyistä asioista oli jo tuttuja, mutta tuli sieltä muutama hyvä pointti. Joita en muista tietenkään nyt.


Tokojutuista skipataan hetkeksi muut ja keskitytään eilisiin kimppatreeneihin. Kiitos autottomuuden ja julkisen liikenteen, oltiin ekoista treeneistä hienot 40min myöhässä. Ihan luvallisesti. Se ei kuitenkaan haitannut, koska meitä olikin vain kolme koirakkoa paikalla ja muut olivat saaneet tehdä jo pätkissä omat vuoronsa. Rai sai siis vartin oman treenisession. Kurssi oli siis Eevan vetämä pk-tottis / toko.

Rai sai aloittaa häiriköintipaikkiksella, vinkki tähän "aussieiden keskittymistreeniin" tuli tammikuussa Heidi Pesosen kurssilta. Ollaan tehty tätä ihan liian vähän, mutta Rai edistyy sitäkin nopeammin. Nykyään sen saa lankaan oikeastaan enää yhdellä tempulla: se makaa maassa ja häiriköitsijä kävelee seisomaan sen sivulle ja kiljaisee innokkaasti "sivu!".

Kaikki muut sujuivat ongelmitta, mitä nyt pieni virtapiikki vähän nyki maassa, mutta Eevan sivu-käsky oli ihan liian houkutteleva ja Rai teki ihan täydellisen pomppusivulletulon. Ja kaikki nauroivat pienelle partiolaiselle. Ei tehty sivua enää, mutta Rai meinasi hämääntyä pelkästä "istu"-käskystäkin. Sen sijaan oikealla puolella sivu ei saanut sitä lankaan. Myöskään kutsumiset, houkuttelut, lelujen viskomiset sun muut perusjutut eivät häirinneet.


Toisena juttuna tehtiin metskua. Raikulle vieras kapula, mallia ruotsalainen. Pari viikkoa aikaisemmin Carinan luennolla ei saatu kapulaa vierimään, mutta selvästi mun olisi pitänyt olla heittämässä. Nyt kapula vieri aina puolet hallin mitasta. Se heittotekniikka... ;) Vieras kapula ja metsku piiiiitkästä aikaa eivät aiheuttaneet mitään muuta ongelmaa, paitsi vähän löysän otteen palautuksessa. Tehtiin sitä erikseen ja heti parani.

Puhuttiin vähän kapulalle hyppäämisestä, nyt Rai teki ensimmäisellä kerralla maaaaahtavan loikan suoraan kapulaan kiinni ja taisi vielä hutkia sitä etutassuilla. Sekin on muistaakseni sukuvika. ;) Puhuttiin pomppuloikan kieltämisestä ja sen mahdollisista vaikutuksista. Lähinnä ongelma on omassa pääkopassa, kun pitäisi päättää ajoissa kieltääkö vai ei. Ja että tekee sen oikealla hetkellä. Mahdollisena sivuhaittana on myös vauhdin hidastuminen, mutta toisaalta sitä vauhtia on tällä hetkellä vaikka muille jakaa... Ja Rai on aina rakastanut noutoa ja palkkaa itseään ihan täysillä siitä.

Tarkoituksena oli kokeilla kieltämistä kapulalle hyppäämisestä. Siis tarkoituksena. Ensimmäisellä kerralla onnistuin vierittämään kapulan ihan hallin seinään kiinni. Kerrankin koira oli fiksu eikä yrittänyt edes hypätä, tuli tosi siisti nosto. Palkka vauhdista.

Toisella kerralla nosto oli suht siisti, mutta Rai tiputti kapulan parin metrin jälkeen ja pomppi katsomaan missä pallo viipyy. Heitin sen lennosta uudestaan hakemaan ja nyt nosto oli supersiisti, palkka vauhdista. Odota siis että koira mokaa itse, jatkossa se osaa korjata myös sen alkuperäisen virheen. ;) Toinen yksinkertainen ratkaisu ongelmaan on vain tehdä enemmän noutoja. Pomppu tulee oikeastaan liian isoista kierroksista ja siitä, että koira vaan rakastaa noutaa. Ja se saa noutaa nykyään aika harvoin. Ainakin ennen osa ongelmasta on korjaantunut ihan tällä.


Toinen asia mistä puhuttiin oli odottaminen. Raikuhan steppaa, tosi tosi rumasti ja näkyvästi. Ja saattaa valua vielä alaspäin, kun odottaa niin kovasti. Ollaan tehty erikseen kuuntelutreeniä ja pelkkää heittotreeniä, molemmat toimii (kuuntelu ehkä paremmin). Nyt pohdittiin ideaa namistopparista. Ollaan tehty syömistä heiton aikana, mutta tässä tarkoitus oli jähmettää koira ruokapalkan avulla. Eevan sanoin, koska tuo on niin törkeän ahne. Pistetään kokeilulistalle! Samaten puhuttiin vanhasta asiasta eli siitä, tarvitseeko tuolle nyt heittää sitä kapulaa. Pelkkä vieminen riittäisi aivan mainiosti, mutta se ei poista ongelmaa?

Pitkästä aikaa tehtiin myös henkilöryhmää. Kaarteet ihan ok, kontakti putosi pari kertaa. Kun istutin Rain ihan ihmisten viereen niin nenä meinasi kääntyillä. Muuten aika kivaa menoa!

Loppuun paikkista ryhmässä, ilme ja fiilis olivat oikein mukavia eikä muiden käskyt häirinneet lainkaan.

Jatkettiin heti perään Pipsan tokokurssilla. Teemana häiriöt, kaket ja paikkis.

Häiriöissä aloitettiin rinkijutuilla. Koirat kontaktissa ja Pipsa kävi yksitellen kiusaamassa. Tarjosi noutokapulaa koiran suuhun (Rai kurotti jo kaulaansa ja avasi suutaan), heitteli leluja koiran eteen (vilkaisi, mutta ei paha) ja kamalimpana kaikesta, tarjosi koiralle nameja! Rai ei kestänyt namijuttuja ollenkaan, silmät meinasivat pullistua päästä ja pää ihan vinossa se nuoli Pipsan sormia. Possu!
Muiden vuorolla Rai sai levätä maassa, pari kertaa kapulan ja lelujen lennellessä tehtiin pienet kontaktipätkät jotka sujuivat.

Toinen häiriöliike oli kontakti kahdessa vastakkaisessa rivissä samalla kun yksi koira teki keskellä agiputkea. Rai vilkuili pari kertaa, mutta oli muuten aika siististi. Omalla vuorollaan tykitti täysillä putkeen, ihana loppupalkka häiriötreeneille. Ja ai kamala miten paljon sai taas nauraa höpsöille koirille!


Raikun omalla vuorolla tehtiin avoimen kaukot kisamaisesti. Ihan kiva kokonaisuus, kaikki vaihdot tuli tehtyä ja Rai oli melkein omalla tasollaan. Kun haluttiin nillittää niin istumiset olisivat saaneet olla vielä ryhdikkäämmät (koska se osaa), maahanmenot olivat aavistuksen verran hitaat omaan silmään (koska se osaa). Ekat vaihdot hitaammat, tokat nopeammat. Ja mä sekoilin maahanmenon käsimerkin kanssa, hihitin sitäkin kesken kaiken.

Juteltiin muista vaihdoista ja kokeiltiin uutta palkkaustapaa. Pipsa haki agin maksimuurin, joka esitti tavallista pöytää. Ideana oli jättää nappula pöydälle niin, että koira näkee sen ja tehdä ihan pöydän vieressä kaukovaihtoja. Palkatessa kehua raauhallisesti, ottaa nappula pöydältä ja antaa koiralle. Taas samaa jähmettymisideaa, taka- ja sivupalkat ovat jo Raille tuttuja.

Mitä tekee Raiku? Nähdessään muurin se pomppaa suoraan kapean muuriesteen päälle. Kahdesti. Ihan kuin dobopallo, tuumi Rai! Mun treenien teemana näytti olevan "kuinka kieltää/korjata/huomauttaa kun oikeasti tekisi mieli kieriä lattialla ja ulvoa naurusta". Lopulta sain pihistyä käskyn "hhhaha-aaa-hahaha-laa-hhiihih-ss".

Raikulla tekniikka toimi aika hyvin, se jähmettyi vähän. Osasi paremmin silloin kun mä seisoin edessä kuin että olisin ollut kyykyssä pöydän vieressä. Tehtiin vaihtoja m-s, keskiarvoksi tuli aika hyvä. S-i meni hutiloinnin puolelle, koska se tekee niin luonnollisesti takatassujen siirtämisen vartalon alle. Jähmettyminen ei auttanut tässä. :P

Muiden vuorojen aikana tehtiin seuraamista vasemmalla ja oikealla, spontaanisti oikealla seuraamisesta hyppy, lisää oikean puolen perusasennon viilaamista ja yleistä haahuamista. Ruutu ansaitsee erityismaininnan, koska Rai oli ihan superhieno. Tehtiin vain n. 5-8 metrin matkalta lähetyksiä ideana se oikea paikka ja Rai haki joka ikinen kerta suoraan siihen mihin halusin. Sekä VOI- että EVL -suuntia.

Loppuun taas paikkikset sekä maaten että istuen. Pätevä Päksytin ansaitsi vain kehuja.

Muuten nuokuttiin, istuttiin lattialla, pussailtiin, syötiin suklaata ja retkotettiin yhdessä lattialla. Kiva maanantai-ilta!

Kökkö kuva, mutta se ei estä nauramasta koiralle!

sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Jälkikauden starttaus / esineitä / tokoa / agia / DOBOa

Virallisesti meidän jälkikausi alkoi jo kolmisen viikkoa sitten, mutta mitä sitä turhia ajallaan näitä postauksia kirjoittaa. Paljon hauskempaa muistella myöhemmin mitä tuli tehtyä!

Onneksi lähes kaikesta löytyy joku viittaus kalenterista, galleriasta tai netistä. Tämän päivän pystyi tarkistamaan Instagramista ja Endomondosta.

Huups. Helmikuun loppu Vantaalla

Lauantaina 21.2. lumet olivat sulaneet sen verran, että suunnattiin suoraan agitreeneistä jälkimetsään. Viime vuonna jälkikausi alkoi tammikuussa, tänä vuonna helmikuussa. Ensi vuonna kun toiveissa olisi oikeasti vähäluminen talvi niin päästään aloittamaan kuitenkin toukokuussa...


Pituutta sellaiset 400m, pari kulmaa ja kuusi keppiä. Maasto paikoitellen vielä vähän lumista, muuten tuttua risukkometsää. Ehti vanhentua vajaan tunnin.

Kepakot ilmaistiin hieman tahmeasti. Rai reagoi niihin näppärästi, mutta otti lähinnä suuhun ja seisoskeli paikoillaan. Kehuin reagoinnista ja pyysin maahan, vikoilla kepeillä rupesi jo niiaamaan itse alas. Ihan mukava vuoden aloitus, vaikka mitään suurta hihkumista ja läpimurtoa ei saatu aikaiseksi.

Jäljen vanhentuessa tehtiin isolla hiekkakentällä suoria pistoja esineille. Kenttä oli vielä paikoitellen jäässä, niin sai hyviä lähetyksiä "hiekkapolkuja" pitkin. Pätevä Päksy löysi esineitä mukavaan tahtiin ja palautukset näyttivät olevan siinä kunnossa mihin jäivän syksyllä. Muuten mukavat, mutta kivoilla esineillä suu meinasi käydä vähäsen.


Jatkoa tuli perjantaina 13.3. kun vietin ihanaa aurinkoista arkivapaata. Aamu retkotettiin Rain kanssa peiton alla ja katsottiin rauhassa telkkaria, mutta lopulta auringonpaiste ulkona voitti meidän synkistelyn ja vietettiin mukavat kolme tuntia treenaten. Ja vähän lenkkeillen.

Pääteema oli taas jälki, samoilla hoodeilla mitä kolme viikkoa sitten. Pituutta melkein 600m, kuusi keppiä, janalta jälki vasemmalle ja maasto sitä osittaista risukkoa, vetistä kivikkoa ja tasaista puiden runkojen yli hyppimistä. Vanheni sen tunnin.

p a l l o ♥ ♥ ♥

Janalla metrin verran tsekkausta takajälkeen, kääntyi itse ympäri. Ekat 80-100m sujui mukavasti, kunnes Rai vaihtoi vauhdissa jälkeä. Kun olin itse tallannut niin tiesin ettei se oikeasti mennyt siihen suuntaan. Annoin Rain jatkaa ja ehkä 30m jälkeen se rupesi itse nostamaan päätä ja jäljesti meidän askeleet takaisin. Nappasi oman jäljen ehkä viisi metriä ekan kepin jälkeen niin se jäi metsään. Vetisemmän alueen suoritti ihan ookoosti, vähän tuli pyörittyä kun mäkin olin mennyt pientä serpentiiniä lätäköitä väistellen.

Toinen hukka tuli pienen mäelle kiipeämisen jälkeen. Itse maasto ei ollut hankala, samaa varvikkoa mitä muuallakin, mutta jostain syystä Rai vaihtoi taas toiseen jälkeen. Nyt se oli huitelemassa kohti jotain epämääräistä aukeaa ja taloa kohti niin stoppasin, ihmettelin ääneen missä jälki oikein menee ja suunnattiin takaisin päin. Oikea jälki löytyi taas, pienen hiekka-aukean ylittäminen sujui hyvin, mutta siitä pienen haparoinnin jälkeen takaisin metsään. Loppumatka sujui ihan mukavasti.

Kepit ilmaistiin taas hieman tahmeasti, mutta Rai tarkensi niihin hyvin. Nyt se jäykistelee lähinnä sitä maahanmenoa, mutta olen vaatinut sen edelleen kiltisti. Sen verran pitää malttaa pitää paussia.

Yleinen fiilis oli, että tämä on kamalaa. Hukat olivat ihan turhia ja omaan silmään niissä ei ollut mitään järkeä. Vaikeaa, kun ei tiedä onko siitä kulkenut joku ihminen tai eläin tallaamisen jälkeen ja missä se haju oikeasti kulki. Vaikeaa, vaikeaa!


Jäljen vanhentuessa tehtiin samanlaisia lähetyksiä esineille mitä viimeksi. Vielä puuttuu pieni itseluottamus sinne 50m irtoamiseen, mutta kyllä se tästä. Raikulle teki hyvää sekin, että vaadin sitä menemään ja sieltä löytyikin se ihana esine, jonka sai vaihtaa rakkaaseen palloon.

Muutamat tokopätkät sisälsivät lähinnä seuraamista vasemmalla ja oikealla puolella, luoksetulon stopista eteentuloja ja yleistä kaahottamista.

Oli tarkoitus tehdä heti perjantaina korjaussarja namijäljellä, mutta kun päästiin kauppareissun jälkeen kotiin ja koira nukahti mun kylkeä vasten niin en raaskinut herättää sitä. Pieni sekopää kun on niin olisihan tuo jaksanut ja halunnut tehdä, mutta ehkä omatkin voimat rupesivat loppumaan. Parin tunnin tauon jälkeen suunnattiin kuitenkin hyppytekniikkaan, jossa keskityttiin korkeuteen ja hyppynoutoon. Korkeuden arvioinnissa päästiin 65cm "umpiesteellä" ja Rai teki tosi nättiä työtä! Hyppynoudossa samaa tunnarikapulan pitämistä ja edelleen se niska on jäykkä. Kyllä se edistyy pikkuhiljaa, mutta ei ole yhtään niin rento mitä ilman kapulaa.


Lauantaina 14.3. aamu alkoi normaalisti agitreeneillä. Tehtiin pienellä muuntelulla 1-2 luokan rataa ja muutaman yksittäisen kohdan vääntämisen jälkeen melkein nollalla maaliin. Kyllähän koira kulkee, kun ohjaaja osaa ohjata! Rimat 45 cm, mutta ei mitään näkemystä millainen tekniikka oli. Veikkaan, että pää ylhäällä.. Kontaktit toimivat hyvinkin hienosti sekä Aalla että keinulla, samaten irtoaminen onnistui kivasti.

Iltapäivä vietettiin lenkkeillen. Mari tuli tutustumaan koiriin niin käytiin ennen agitreenejä lämppälenkillä hallin vieressä. Treenien jälkeen käytiin jäähdyttelemässä Rai ja Hoppu. Kun päästiin takaisin parkkikselle niin lähdettiin vielä uudestaan lenkille, tällä kertaa mukana myös Pipsa, Misu ja H-pentujen puoliveli Musti. Ja koska aikaa oli vielä pari tuntia, suunnattiin näiden lenkkien jälkeen tadaa, lenkille! Tällä kertaa metsään, mukana myös Laura, Nessa, Hoppu ja Maggie.

Tämä oli vielä helppoa. Jalat maassa ja koirat odottamassa. © Jenna Oinonen

Kaiken tämän lenkkeilyn jälkeen ajettiin vielä Tattarisuolle Wirneen ekoihin DOBO-treeneihin. Raikun kanssa ollaan kokeiltu kerran doboa ja oli hauskaa. Innolla ja pienellä kauhulla odotin siis tätä kertaa, sen kun tietää mitä oma lihaskunto on.

Raiku ei pettänyt tälläkään kertaa vaan oli vielä hyvin pirteä ja innolla mukana. Lämppäjutut eli kiertämiset sun muut olivat jo tuttuja liikkeitä, ekstrana taisi tulla pari pomppua. Pallon päälle pikkusinko hyppäsi melkein ilman lupaa ja suoritti siinä kiltisti istu-maahan-seiso vaihdot. Vähän meinasi kyllä peppu pudota yli laidan, en tiedä oliko sillä vähän liian pieni pallo kun se on aika pitkärunkoinen neiti.

Koettiin myös yksi omatoiminen pomppu pallolle. Vilkaisin sivusilmällä, että nyt muuten lähtee ja samassa Rai loikkaisi jo pallon päälle tyylikkään mahaplätsin, sain stopattua pallon vierimästä pois alta ja Rai ravisteli vähän turkkia ja näytti siltä että uuudestaaaan. Sain hätistää sen vähän kauemmas. Samaten tasapainotyynylle tuo pomppi vähän omia aikojaan, mutta se ei ole ihan niin vaarallista. Tasapainotyynytemput olivat aika lailla tuttuja jo fyssarilta.

Ohjaajien tehdessä omia liikkeitä koirat saivat pitää taukoa. Olin alkuun varma siitä ettei Rai kestä katsoa vieressä kun mä temppuilen maassa. Tainnut saada joskus kotona vatsoja tehdessä pienen aussien naamalleen. ;) Siinä se pysyi kuitenkin kiltisti, vähän piipitti korvat pystyssä kun mä taistelin saakelin pallon kanssa. Juu ei, mun vatsalihakset on kadonneet mystisesti! Ehkä se pizza vaikutti asiaan, jonka ahmaisin edellisenä iltana.

Ohjaaja punnersi ja koira teki i-m vaihtoja. Tuli muuten täpäkät vaihdot kun itsekin veti maihin ja äkkiä ylös! © Jenna Oinonen

Wirneen treeneissä on aina hauskaa, mutta tämä ylitti kyllä kaiken. Meidän ryhmä koostui pelkistä H-sisaruksista ja ai että miten nauratti! Kyllä koiratkin kuulemma tunnisti sisaruksiksi. ;) Eikä katsojien kikattaminen auttanut yhtään, kun yritti istua joka paikkaan sinkoilevan pallon päälle ja samalla jännittää niitä olemattomia vatsalihaksia! Että terveisiä vaan sinne. ;)

Illalla Raiku oli väsynyt. Ai miten onnellinen pikkukoira!

Ei ihan dobopallo, mutta itse kiipesi tuohonkin

Sunnuntaina 15.3. tehtiin lisää korjaussarjaa jälkeen. Ja sen jälkeen uusi korjaussarja, haha.

Lähdettiin aamu/päivälenkille läheiseen metsään ja otin taskuun mukaan pari kreppiä ja valjaat. Mukana menossa oli myös kamera! Ja koira. Suunnitelmana oli tehdä jälki, jos tuntui siltä. Ja tottakai tuntui, kun kerran oli valjaatkin mukana.

Kaksi arvausta kuka löytyi myöhemmin lempiojastaan. Vihje: en ollut muuten minä

Pituutta vajaa 400m, vanheni vajaa 30min, kolme keppiä, tuttua osittain suopursuista aluetta ja muutama muu lenkkeilijä ilona. Muotona suorakulmio, kaksi kulmaa vasemmalle.

Jana vain pari metriä (koska se ei ollut se pointti, hyvä minä!), lähtö vasemmalle. Eka pätkä aika nättiä, vähän ennen keppiä rupesi hutiloimaan niin tarkennettiin. Ja tarkennettiin. Kepin ilmaisu kiva.

Jälkieläin odottelee

Polun ylitys hyvä, siitä muutama metri hyvin ja sit ihan väärä suunta. Siitä oli saattanut kävellä joku muukin, koska tallatessa siinä polulla jonka yli mentiin, käveli tuntematon mies. Mulla paloi vähän pinna, ihmettelin koiralle että mikä tämä ratkaisu oli ja otettiin uusi lähtö polulta. Nyt löysi mun jäljen ja jatkoi hyvää työtä. Kulma hienosti, toinen polun ylitys hyvin. Kepistä mentiin ohi, mutta vähän sen jälkeen alkoi jälleen suopursualue niin antaa olla.

Mutta se loppu. Voihan itkuparku! Huomasin jossain kohtaa, että ollaan taas se viitisen metriä sivussa. Tuli pari pientä hankikohtaa, joissa Rai löysi mun askeleet. Viimeiset kymmenen metriä se suuntasi aika läheltä keppiä ja jäi valikoimaan oikeaa suuntaa. Jatkoi sinne minne mä olin lähtenyt tallomisen jälkeen, mutta kääntyi takaisin päin. Mä olin päästänyt hihnasta irti ja annoin sen pyöriä. Neiti pyöri ympyrää kymmenen metrin päässä ja etsi henkilön X jälkeä niin mä käännyin ja kävelin pois päin. Rai jäi seisomaan tosi hämmentyneenä paikalleen ja tuli ehkä kolmannella kutsulla, vähän matalana ja ilmeellä "huuuups, kaikki ei mennyt ihan putkeen". Otin valjaat pois päältä ja totesin hommien loppuneen niin ressukka käveli mun takana kun etsin sille sopivaa lätäkköä.

Sukeltaminen on kivaa!

Pidettiin vartin hengähdystauko. Rai sai sukeltaa omia juttujaan mutaisista lätäköistä, otettiin kuvia ja heittelin sille nappuloita. Pienen breikin jälkeen jätin sen makaamaan valjaiden ja hihnan viereen ja talloin vielä yhden jäljen, noin 100m suoraa ja päässä keppi. Tuli pieni kiire takaisin, kun koira odotti ihan polun vieressä ja ihmisiä tuntui olevan mukavasti liikkeellä. Samasta paikasta pieni musta löytyi kiltisti makaamasta.

Annoin vanheta ehkä viisi-kymmenen minuuttia. Puin koiralle valjaat ja se iski nokkansa heti maahan. Käveltiin mun jälkiä suoraan krepille ja annoin Rain mennä ilman mitään sen kummempia juttuja. Nyt oli niin nättiä! Tarkkaa, huolellista ja sama vanha paine tuntui hihnassa. Pari kertaa nokka meinasi irrota korkeammalle niin stoppasin ja annoin jatkaa kun tarkensi itse. Kepistä meni alkuun melkein metrillä ohi, huomasin vasta kun Rai löysäsi hihnaa ja kääntyi takaisin päin. Kepakko oli melkein mun jalan vieressä ja kiva ilmaisu!

Sydän sydän sydän kun se on niin nätti!

Jatkosuunnitelma muodostuu. Nyt kivaa, helppoa, suoraa ja ehkä vähemmällä keppimäärällä. Namijälkeä väliin, kunhan jaksaa kylvää niitä maahan.

Oli kiva huomata se, että vaikka oma pinna paloi nopeasti ja hommat lopetettiin totaalisen kesken, Rai lähti yhtä innolla ja kiltisti töihin kuin ennenkin. Ei se vähästä hätkähdä, varsinkin kun jälki on sille niin kivaa.

Ohjaajan hyvät heittotaidot kunniaan, lelu meni puuhun

Selvästi se haju tulee ylhäältä..

Lenkin aikana tehtiin myös esineitä ja tokoa. Esineillä lähinnä sitä uskoa irtoamiseen sinne minne lähetän ja taas tuli hyviä oppimishetkiä. Väännettiin Raikun kanssa vähän aikaa siitä suunnasta minne haluan sen menevän ja taas se sai pienen opetuksen, että etene loppuun asti. Alkuun nimittäin irtosi hyvin oikeaan suuntaan, mutta kaarsi sen jälkeen selvästi enemmän oikealle ja ihan oman pään mukaan.

Haluan sen tekevän itsenäisiä päätöksiä, mutta selvä possuilu on asia erikseen. Nyt kun sain sen etenemään suoraan niin palkaksi löytyi esine ja vaihto ihanaan matoleluun. Häiriönä meillä oli monta lenkkeilijää ja musta tuntuu, että Raiku yritti yhden irtoamisen aikana käydä flirttailemassa sille samalle miehelle, joka oli kävellyt meidän jäljen läheltä. Näpäytin sitä vähän duuniajasta ja aika pian sen jälkeen se nostikin esineen.. :P


Olisiko se tämä..

Woop, mato löytyi!

Tokoa tehtiin pikaisesti kotimatkalla. Otin lähinnä seuraamista, oikealla seuraamista, rallyn puolenvaihtoja, jäävien erottelua ja liikkeestä istumista. Videotakin on, mutta kamera oli ihan vinossa ja osa ajasta kävellään miten sattuu kameran näköpiiristä ulos, kun mukana oli vain 50mm objektiivi enkä ikinä hahmota sitä miten laajan alueen se kuvaa. No, ainakin näin itse osan seuraamisen fiiliksestä ja ihan kivalta näytti. Enemmän jäin kaipaamaan sitä tarmoa, mutta oli Rai jo vähän väsy.

Ulkona kulutettiin taas melkein kolme tuntia ja kotona oli hyvä vilkaista peiliin. Olen muuten saanut aurinkoa!

Perjantaina Tiipun kuolemasta tuli viisi viikkoa ja sitä ollaan itketty viikonloppuna. Tänään olisi alkanut sennenkoirien kimppatreenit, mutta ajatus muista berneistä sattui vielä sen verran, että otettiin treenien sijaan pitkät päikkärit. Aussielohdutin toimii, ainakin hetkittäin.

Tuntia myöhemmin olin unohtanut tämän näyn ja pusuteltiin tokokentällä