Sivut

keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Mestariainesta

Olematon valmistautuminen, meidän uusi teema.

Toivoin kovasti Raikulle rallyn voittajaluokan koularia vielä tälle keväälle, niinpä olin ilmoittanut sen kahteen kokeeseen. Alunperin meillä oli koepaikka myös helmikuulle, mutta neitikoira aloitti juoksunsa pari päivää aikaisemmin. Niin, ja Tiran lopetus tapahtui edellisenä päivänä ja edes minä en ole niin kahjo, että olisin raahautunut sinä lauantaina kokeeseen.

Koska Raiku on mahtikoira enkä mä mokaillut pahasti, koulari tuli jo siitä maaliskuun kokeesta. Laitoin vielä samana iltana viestiä huhtikuun kokeen järjestäjille ja ilmoitin luokkanoususta. Samalla tuli kirjoitettua se maaginen lause (jota kirosin myöhemmin aika paljon) eli "mahtuuko mestariluokkaan vielä?". Hitto vie, sinnehän mahtui.


Aikaa mestariluokan korkkaamiseen oli noin kolme viikkoa. Kolme viikkoa aikaa opettaa ne puuttuvat mestariluokan kyltit ja parantaa oikean puolen seuraamista. Koska toimin itse parhaiten paineen alla, tehtiin ehkä kerran, kaksi viikossa jotain pientä olohuonetreeniä ja panikoin lähinnä vikalla viikolla.

Raiku sai toisena pääsiäispäivänä (koeviikon maanantai) vieraita, kun Mari ja Jarno tulivat käymään meillä kotona. Mari olikin jo vanha tuttu ja Raiku oli ihan onnessaan vieraista. Kerjäsi rapsutuksia, yritti pusutella, toi leluja leikittäväksi ja kerjäsi herkkuja. Ihan oma possu itsensä. ;)


Keskiviikkona Rai hyppäsikin Marin ja Jarnon kyytiin ja matkasi pariksi päiväksi Röykkään kasvattajalleen Lauralle. Raiku oli kotiutunut kuulemma taas hetkessä ja vietti mukavat pari päivää Hopun, Hyrrän, Nessan ja Nepen viikon ikäisten pentujen kanssa. Rai oli ilmeisesti saanut tilaisuuden käydä moikkaamassa pikkusisaruksiaan, mutta ne olivat Raikun mielestä ihan liian nuoria tutustumiseen. Se rupeaa hoitamaan vieraita pentuja siitä neljästä viikosta eteenpäin, sitä nuoremmat kuuluvat Raikun mielestä niiden emälle eikä se juurikaan kehtaa hengata pentujen lähellä. Ylikohtelias Raiku-täti!

Kyläilyn varsinainen syy oli Raikun silmäpeilaus torstaina Tervakoskella. Tulos oli odotettu eli puhtaat ja terveet silmät. :) Se olikin vika silmäpeilaus ennen miniraikuja.

Kävin sieppaamassa pikkumustan perjantai-aamupäivänä Röykästä. Samalla tuli siliteltyä läpi ne pienet pikkusisarukset ja ihme, vain yksi koira hyppäsi autoon mukaan. ;) Raiku jäi pian kotiutumisen jälkeen itsekseen, kun piti kiiruhtaa töihin.

Ihan puhki!


Iltavuoron jälkeisissä olkkaritreeneissä klo 22 tuli todettua koiran kisakunnosta mm. se, että Raiku ei osaa tehdä pikkusievää seuraamista oikealla, ei osaa peruuttaa oikealla, ei osaa tulla seisomaan eteen istumatta, ei osaa seistä kolmea minuuttia paikallaan. Jne. jne. jne.

Aamulla ajoin koepaikalle siis kämmenet hioten. Asiaa ei auttanut yhtään se, että Raiku oli ollut kotiuduttuaan todella omituinen. Se nukkui käytännössä katsoen koko perjantain, oksensi myöhään illalla jotain keppisilppua ja näytti siltä, että nukahtaa pystyyn. Laskin pikaisesti viikkoja ja juu, alkoi olla niitä päiviä kun mammakoiran pitäisi pyöräyttää pentunsa maailmaan eli tervetuloa valeraskaus. Asiaa ei varmaan auttanut se, että Raiku oli viettänyt pari päivää viikon ikäisten pentujen lähellä. Että hauskaa koepäivää meille! :D

Mestariluokkalaisena parasta oli ehdottomasti se, että meidän luokka aloitti päivän. Oltiin kahdeksalta koepaikalla ja pari tuntia myöhemmin suunnattiin jo seuraaviin treeneihin. Tsekkasin nopeasti meidän radan samalla kun ilmoittauduin ja päästiin heti Rain kanssa testaamaan miten liikkeet sujuvat. :P


Rata oli karu palautus todellisuuteen. Oikealla seuraamista, oikealla seuraamista ja lisää oikealla seuraamista. On kurjaa olla mestariluokkalainen!! :D Testattiin joka ikinen kyltti ennen rataantutustumista ja viilattiin vielä urakalla oikealla puolella peruuttamista. Olo ei ollut kovinkaan luottavainen, vaikka Raiku suoriutui kuivaharjoittelusta kohtalaisen hyvin. Rataantutustumisessa käytin melkein koko ajan, muutaman kyltin linjaaminen aiheutti vähän päänvaivaa oikean puolen seuraamisen takia. Mulle on edelleenkin vaikeaa jättää koiralle se tila oikealle puolelle.

Oltiin Raikun kanssa heti tokana suoritusvuorossa eli valmistautumisaikaa jäi noin kolme minuuttia. Raikkis oli niiiin vetelä kehän ulkopuolella. Vastasi kyllä leikitykseen ja kehuihin, mutta näki ettei se ollut yhtään omalla tasollaan. Ei auttanut omaan jännitykseen sitten yhtään!


Virhelista on aika massiivinen.

(Oikealla) seuraamisesta seiso, kierrä koira -1 TVÄ, -1 VINO
*tepsutti vähän tassuilla ja käänsi rintamasuunnan ihan vinoon

(Oikealla) pyörähdys -3 UUSI
*en muista eikö meinannut pyörähtää vai yrittikö livahtaa vasemmalle sivulle

(Oikealla) istu, käännös oikeaan, istu -3 TVÄ

(Oikealta vasemmalle) puolenvaihto jalkojen välistä -3 UUSI

Houkutus -3 KONTR
*nuuhkaisi pehmolelua

Istu, käännös vasempaan, istu -3 OV
*ei enää mitään käsitystä mitä olen tehnyt!

Liikkeestä istu, jätä koira -3 TEMPO
* Raiku ei istunut ekalla käskyllä niin hidastin vauhtia ja huitaisin perään käsimerkin

Molemmat oikeaan täyskäännös -1 OV, -3 TVÄ

(Oikealla) 2 x oikea täyskäännös -1 TVÄ
*Raiku jäi toisessa täyskäännöksessä jälkeen

Tuomarin kommenttina: "Hyvä, sujuva rata. Kannattaa vielä vahvistaa ja treenata oikealla seuraamista."

Tuloksena 77/100 ja hyväksytty tulos mestariluokasta.

Koko rata oli aikamoista pelastelua. Kun Raiku väsyy, se hakeutuu helposti takaisin vasemmalle sivulle. Ihan luonnollista kun sitä on vahvistettu kohta melkein kolme vuotta, oikealla seuraamista ehkä viime syksystä asti. Sain siis pari muutakin kertaa kiljaista sen äkkiä takaisin oikealle, kun huomasin sivusilmästä sen lähtevän seilaamaan mun takaa vasemmalle.

Olen kuitenkin ihan supertyytyväinen meidän peruuttamiseen oikealla puolella!! Raiku oppi sen viideksi minuutiksi ja se riitti, ei saatu miinuspisteitä! Ihan huippua, kun miettii miten epävakaa peruuttaja se on vasemmallakin sivulla.

Kokeen jälkeen jatkettiin tosiaan matkaa aamupäivän ohjattuihin agitreeneihin ja sen jälkeen koira näyttikin tältä:


Treenilista kasvoi aika lailla, mutta toisaalta se oli tiedossa jo ennen koetta. Harmittaa aika paljon, että Raikun väsymyspäivä sattui juuri koeaamulle. Turhat kalastelut, varmistelut ja hidastelut olisivat jääneet jo sillä pois, mutta hei, ihan huikeaa millaiseen suoritukseen se pystyi pelkästään puolitehoilla! Ja voi olla tyytyväinen siitä, että saatiin heti ensimmäinen hyväksytty tulos, vaikka suorituksessa olisikin ollut vielä paljon viilattavaa.

Nyt yritetään malttaa pitää pieni kisatauko, vaikka kyllä sen viimeisen koularin yrittäminen houkuttelee tässä kesän aikana. Valiotulokset saavat odottaa, ne eivät ole ihan vielä realistisia, mutta ehkä joskus!

Palkintopizza!

sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Maaliskuun rallykokeen muistelmia 20.-22.3.

Kirjoitettu maaliskuussa, julkaistu vasta nyt, koska kuvien etsiminen tuotti ongelmia. Masennusteema jatkuu vielä, osa sata.

Viikonloppu alkoi kehnosti. Olin perjantaina 20.3. aamuvuorossa, sain kuulla varsin lupaavia uutisia ja virnuilin itsekseni samalla kun ahersin töitä. Takaraivossa nakersi häiritsevä tunne, kunnes se iski taas. Tiipin kuolemasta oli kuusi viikkoa ja olin hyvällä tuulella. Perjantaina. No, sitä masennusta kesti sitten kaksi päivää.

Lauantai 21.3. meni ihan haahutessa. Ajatukset ihan muualla ja toivoin vain olevani kotona.

Agitreeneissä tehtiin Niinun viikkotreenirataa. Hirmuista kieputusta ja vaikeita ohjauskuvioita, niinpä me keskityttiin enemmän yhteen tiettyyn kohtaan.

Huomiokohtia: mieti mihin koira laskeutuu. Tosi, tosi tarkkana kontaktien kanssa. Älä hätiköi. Raiku toimii vastakäännöksillä. Pieni perkele on silloin tällöin hyvä.

Aalta Rai sai pari kertaa nopean vapautuksen ja kerran olin näkevinäni sen varastavan ihan sekunnin murto-osan. Seuraavalla kerralla tarkoitus oli palkata kontaktista ja katos, sieltä se sinkosi suoraan läpi. Tosi nätisti, mutta hyihyi! Muistutuksella teki lopputreenin ajan yhtä kauniit kontaktit kuin mitä se oikeasti osaa.

Kieputukset menivät yllättävän hyvin. Valssi oli ehkä myöhässä, rytmitys kasille hukassa ja yhdeltätoista Rai ampaisi ehkä kolme kertaa putken väärään päähän. Mutta hei, siellä oli myös tosi kivoja kohtia ja se on paljon, kun miettii omaa koordinaatiokykyään. Ja lopputuloksena oli se, että sain Rain ohjattua pois putken väärältä suulta ilman sen kummempia kiroiluja. Wihi!

Hanskavaras

Käytiin pienellä lenkillä Lauran ja koirien kanssa. Rai oli oikea iso sika! Karkasi monta kertaa Lauran vapautuskäskyillä ja oli muutenkin tosi rasittava älykääpiö. Pienen tukistuksen jälkeen se muisti taas mitä TÄSSÄ tarkoittaa. Mun jalan vieressä, ei kymmenen metriä edellä vaanimassa velipoikaa.

Kipaistiin vielä kahdestaan ottamassa muutama kuva ja siirryttiin suoraan Virven kurssille. Ostettiin Marikalta irtovuoro ja ajatukset olivat aika tyhjät, en oikein keksinyt mitä tehdään. Rai sai päälle tunnin lepotauon ennen omaa vuoroaan ja yritin kehittää suunnitelmaa.

Alkuun juteltiin EVL:n uudesta merkittömästä merkistä. Fakta on se ettei me kisata näillä nykyisillä EVL säännöillä eli pakko alkaa pohtia tätäkin asiaa. En vielä päättänyt mitään varmaa, ehkä tehdään miksaus läpijuoksuista ja kosketusalustasta.

Varsinainen teema oli taas häiriöt erityisesti kaukokäskyissä. Kyselin Virveltä erilaisia vinkkejä ja nyt kokeiltiin vaihtoja pelkillä suullisilla käskyillä ja pelkillä käsimerkeillä. Toimi aika lailla yhtä kivasti mitä normaalisti.

Seuraavaksi häiriöitä, vaihdot omaan tahtiin. Virve kolisteli merkkejä, huuteli käskyjä, käveli läheltä, rapisteli jne. Rai vilkuili alkuun, mutta pienen hämmennyksen jälkeen piti katsekontaktia aika kivasti. Loppua kohden rupesi nojaamaan vähän kauemmas Virvestä, ilmeellä "en varmana mene tohon halpaan". Se teki kaikki vaihdot, mutta korjasin muutamat istumiset täpäkämmiksi, kun se kerran osaa.

Vikaksi häiriköityä seuraamista. Oli Raikulle vaikeaa, vaikka tuokin on tuttua sille. Alkuun meni lankaan ja vilkaisi aina tuttujen käskyjen kohdalla (luoksetulo, nouto..) Virveä, mutta paransi hurjan paljon loppua kohden. Seuraaminen itsessään oli aika kökköä, mutta kaikkea ei voi saada kerralla.

Treenien tärkein opetus: lisää häiriöitä ja anna sen koiran käyttää omaa päätään!

Illalla se koko päivän kestänyt paska fiilis kostautui ja tuli niin kamala olo, niin järkyttävä ikävä ja fyysinen kipu kun kaipasin Tipua. Voi miten antaisi mitä tahansa, että saisi halata Tiraa kerran kunnolla ja silittää sen superpehmeää turkkia. Raiku meni myös ihan tolaltaan ja se kirjaimellisesti liimasi itsensä mun kylkeen kiinni ja nuoli niin vimmatusti kasvoja, että sain töniä sitä jo pois. Loppuillan se riiputti korviaan ja hengasi jossain lähellä kurkkimassa mikä fiilis mulla on. Varjo mikä varjo. Että näillä lähtökohdilla seuraavaan päivään.


Onneksi koiran kisahermot korvaavat ohjaajan puutteet. Sunnuntai-aamuna oksetti, tuntui alkava päänsärky ja inhotti lähteä kotoa. Edes autolla ajaminen ei saanut samaa kivaa fiilistä aikaiseksi mitä yleensä. Raiku taas oli jeejeejee, koska mukana oli reppu, pallo ja ruokaa. Tai oikeastaan se oli jeejeejee jo siitä hetkestä eteenpäin kun nousin sängystä ylös. Tai se on aina jeejeejee.

Joskus rasittava piirre, tällaisina päivinä se mikä sai omankin fiiliksen kohoamaan.

Rallykisoissa on se mukavaa, että höpöttelyseuraa löytää helposti. Nytkin ehti hyvin analysoimaan rataa radanrakennusta seuratessa ja oltiin jopa niin ajoissa, että ehti heittää pienen aamulenkin ja tehdä hallissa viimeistelytreenit.


Radassa jännitti muutama kohta: houkutus, pitkä oikealla seuraaminen, peruuttaminen ja käytösruutukoirakko. Houkutus on aina paha uteliaan koiran kanssa. Oikealla seuraaminen on edelleen haastavaa, varsinkin kun ei olla ehkä koskaan aikaisemmin tehty spiraalia oikealle oikealla seuraten! Peruuttaminen on se ikuisuusongelma, edellisen kokeen välillä treenattiin jopa kerran! Sitä ei ehkä kannata mainita, että tämä suuri treeni tapahtui tänään aamulla koepaikalla. ;) Käytösruutu sijaitsi taas lähtökyltin vieressä kehänauhan sisäpuolella, siis aika lähellä suorittavaa koiraa!

Rai sai odottaa aika pitkään autossa. Se suhtautuu sen verran normaalisti koepaikkoihin, että turhaan sitä olisi roikottanut mukana. Pari koirakkoa ennen meitä hain sen hengaamaan mukaan, syötin taskuista vikat nappulat ja pyöritin parit eteentulot.

Raiku ehti saada pienet hepulikohtaukset kun bongasi iki-ihanan Pipsan. Nähtiin taas tutut raikupomput, pusut ja kiipeämiset. Kehään siirtyessä pitikin tehdä pieni haltuunottaminen ja ihan siististi se siirtymä lopulta meni.

Päästiin lähtökyltille. Ja halli pimeni.

Odoteltiin siinä pieni hetki, rapsuttelin Raikua ja ihmeteltiin valojen sammumista. No, se oli vain pieni hidaste ja homma jatkui, oli hallissa sen verran valoisaa/hämärää että kyltit näki lukea ja näki eteensä ihan kätevästi.


Alku sujui aika soljuvasti, mikään ei tökkinyt pahasti. Havahduin vasta spiraalin puolessa välissä että hitto, Raikuhan seuraa tosi nätisti oikealla puolella. Oli se kertaalleen tainnut jäädä jälkeen, kun spiraalista napsahti PY -1, mutta ainakaan se ei luikahtanut vasemmalle sivulle!

Seuraava isompi moka tuli kyltiltä nro 6 eli oikealta puolelta eteen ja vasemman kautta oikealle seuraamaan. Eteentulo oli jo aika vinkura ja sivulle siirtyminen meni hassuksi pyörimiseksi niin totesin uusimisen olevan varminta. Eli UUSI -3. Uusinnalla onnistui tosi kivasti, varsinkin kun en muistanut oliko meillä jo erikseen käsky näin päin kiertämiseen niin sanoin vain tässä ja viereen. Koiraparka. :D

Kasikyltiltä tuli se meidän tyyppivirhe. Pysähdyin kyltin eteen, Rai istui vähän liian taakse ja korjasi itse perusasennon paikan. TVÄ -10, taas sama virhe! En ollut ihan varma näinkö oikein sen ensimmäisen istumisen niin en uusinut. Ihan hyvä, koska vika uusimismahdollisuus hyödynnettiin vielä myöhemmin.

Hyppy oli taattua Rain rallylaatua: hieno, varma ja hallittu. Pujottelussa ei tullut normaalia kaarroskoomaa ja seisominen oli varsin mukava.

Peruuttaminen.. Onnistui tavallaan. Ensimmäisellä yrityksellä taisin askeltaa oudosti ja aloitin painonsiirron väärällä jalalla, Rai pomppasi vähän sivuun ja käänsi rintamasuuntaa. Uusittiin suosiolla (UUSI -3). Toisella yrityksellä se melkein jopa peruutti! Oli kuitenkin sen verran vino ja epätäsmällinen, että saatiin vielä VINO -1, TVÄ -1. Ei haittaa, koska yritys oli hyvä ja tällä treenimäärällä koiralta ei voi pyytää enempää!

Loppurata oli peruskauraa, samaten käytösruutu. Vähän Rai vilkuili kehän laidalle siihen kulmaan missä Pipsa oli, mutta ei pahasti. Ja selvittiin koko kehästä, vaikka Jenna oli ajanottajana ihan kehänauhan vieressä! ;)

Siirtymä kehästä ulos oli taas aika ruma, vaikka Rai lähtikin vetämään vasta viime metreillä. Koska pallo odotti repussa. Ei siitä mitään virhettä tule, mutta voisihan se olla kauniimpikin.

Koiran palkkauksen ja ulkoilutuksen jälkeen oli hyvä siirtyä katsomaan EVL:n koetta hallin toiselle laidalle samalla kun odottelin kisakirjan saamista. Olin kurkkinut jo etukäteen, että pisteiden pitäisi riittää hyväksyttyyn tulokseen ja koulariin. Palkintojenjaossa tuli silti iloinen yllätys, että edellämainittujen asioiden lisäksi oltiin vielä tuomarin suosikkeja ja sijoituksena taisi olla lopulta neljäs tai viides. Luokkaan oli ilmoittautunut 18 koirakkoa, mutta yksi tai kaksi taisi olla pois.

Niinpä autosta löytyikin aamupäivän jälkeen iloinen pieni pystykorva, RTK3 TK1 Wirneen Huutomerkki! Aika pähee tyyppi!


Voittajaluokka oli paketoitu jo hyvissä ajoin aamupäivällä, mutta niin sitä tuli vain hengailtua Ojangossa puoleen kolmeen asti. Oli kiva seurata pitkästä aikaa tuttujen kisaamista EVL:ssä ja kannustaa aloittelevia rallyilijoita alokasluokassa. Ja ehkä vähän kurkkia myös mestariluokkaa pienellä kauhulla, pikkumustalla kun taitaa olla koepaikka jo varattuna kuninkuusluokkaan...

Seitsemän tunnin Ojankoajan jälkeen vaihdettiin maisemaa takaisin länteen eli sirkuskentälle sennenkoirien kimppatreenivuorolle. Ja tyylikkäästi myöhässä, ilman mitään tarvikkeita mitä olisin halunnut mukaan. Siispä sovellettiin ja Rai sai tehdä vain kaikkea hauskaa: luoksetuloa, stoppeja, liikkeestä istumista, kaukojen vaihtoja ja pallon perässä säntäilyä. Oli mukana vielä yksi onnistunut seuraamispätkäkin.

Oli vielä ihanan pirteä koira, jolla oli hurjan hauskaa. Kerran sain ärähtää treeniliivin taskun ratsaamisesta, mutta muuten pidettiin yhdessä hauskaa ja pussailtiin ja halailtiin joka välissä. Laikkunen ♥


Oli niin hyvä flow päällä, että ajettiin vielä metsään ajamaan pieni jälki. Vain 174 askelta, yksi keppi ja vanhentui sen ajan mitä kävelin takaisin autolle. Pääky jäljesti jo jäljen alkuun asti kivasti ja siitä eteenpäin aika hyvällä moodilla. Vähän oli kiirus, veti nelivetoja, mutta nokka oli mukavasti maassa. Kepakkoon reagoi itse, muuten ilmaisu vähän hidas. Hurjan ihana, taitava Rai ♥ Tänään ollaan pelkkää rakkautta!

Pienen metsälenkin jälkeen oli enää vuorossa auton palautus, kotiutuminen ja hengähtäminen. Rai ehti vielä varastaa palkintokassista uuden lelunsa, rikkoa sen ja nyt se on sammunut kolme kertaa eri puolille lattiaa, aina pinkki lelu tassujen ulottuvilla. On raskasta olla superkoira.

Joku nukahti syliin. Taas.

keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Terkkuja Tiralle!

Hyvää syntymäpäivää Tira!

Tiipi 8vk

Rakas bernirouva olisi täyttänyt tänään 8 vuotta ja siirtynyt virallisesti veteraani-ikäiseksi. Jos syöpää ei lasketa niin ei varmasti olisi askel painanut tassuissa vielä kovinkaan paljoa!

Pääsiäinen ja alkukevät on aina ollut Tiran aikaa. Sen takia omat fiilikset ovat olleet taas aika alhaalla ja berniriiviö on ollut paljon ajatuksissa mukana. Vikasta halauksesta on kulunut tänään aikaa kaksi kuukautta ja kaksi päivää.

Alla olevissa kuvissa on Tiran uurna ja yksi Tiran ensimmäisistä leluista. Saatiin ruskea apinapehmolelu Tiran kasvattajalta Katjalta samalla kun haettiin Tirpu kotiin ja apina on kulkenut aika pitkän matkan meidän mukana. Sitä on paikattu lukemattomia kertoja, vieläkin repsottaa täytteitä vähän sieltä sun täältä ja ressukka on aika kulunut. Löysin sen sunnuntaina isän luota ja nappasin mukaan, nyt Tira ja apina istuvat vierekkäin kotona lipaston päällä.

Tuoksuu isosiskolta



Blogi näyttää muuttuneen tosi masentavaksi eikä muutosta näy vielä ainakaan seuraavassa (koe)postauksessa, joka on kirjoitettu jo yli viikko sitten. Jäi silloin julkaisematta, koska en jaksanut etsiä kuvia. :D

Tänään nautittiin kuitenkin Raikun kanssa leppoisasta aamusta ja tehtiin kivaa viimeistelytreeniä aamulenkillä. Äsken sanottiin pikaiset heipat, kun Rai lähti yökylään ja palautuu takaisin kotiin huomenna. Tai perjantaina. Siitä sitten lisää myöhemmin.

Tammikuu 2015

maanantai 6. huhtikuuta 2015

Rallytoko 25.1. (VOIHYV)

Meidän vuoden ensimmäinen koe oli 25.1. Ylöjärvellä, rallytokon voittajaluokka. Tämä kuuluu Tiran sairastumisen ajanjaksoon ja puhtaasti siitä syystä kirjoittaminen on viivästynyt. Ei vieläkään tee mieli muistella niitä aikoja, eikä tässä koepäivässäkään ollut juuri mitään valoisaa.

Tirpin diagnoosista oli kulunut aikaa hieman yli viikko ja kokeeseen valmistautuminen jäi ihan ala-arvoiseksi. Vaikka käytiin tammikuun aikana urheasti (tai typerästi) treeneissä, tosin itku kurkussa ja mieli maassa, kokeen eteen ei tehty juuri mitään. Tai yhtään mitään. Se ei ollut reilua Raikulle ja se ei ollut reilua mulle, mutta milläpä olisi yrittänyt estää itseään kun oli jo saanut sen koepaikan ja Tiran sai vietyä päiväksi hoitoon samalla kun napattiin auto lainaan.

Meidän ihanan ison laina-auton ollessa huollossa jouduttiin tyytymään siihen saatanan Twingoon. Oikeasti, en ole vihannut mitään autoa niin pahasti mitä tuota. Jo ajomatka Ylöjärvelle oli helvetillistä, koska pikkuauto heittelehti motarilla ihan miten sattuu. Niskat ja kädet olivat ihan jumissa jo yhden suunnan jälkeen. Raiku ei stressannut mun kiroilemisesta vaan nukkui tyytyväisenä kerällä koko matkan, kävi vähän kateeksi.

Tuomarina meillä oli Pia Heikkinen. Sama tuomari kuin meidän ensimmäisissä, silloin vielä epävirallisissa rallykisoissa.


Kävi niinkuin arvelin eli saatiin heti ensimmäiseltä kyltiltä -10 TVÄ kommentilla "istui, ei seurannut loppuun asti". Eli Rai oli läntännyt peppunsa maahan luultavasti tokan askeleen kohdalla eikä se mitään, se oli odotettavissa ja koira teki osaamistasoonsa nähden parhaansa.

-1 TVÄ tuli kyltiltä nro 4 ja nyt en muista mitä siinä tapahtui. Olisiko joku istuminen ollut epätarkka tai virhe tuli kiertämisestä?

Seuraava -1 TVÄ tuli kyltiltä nro 8 eli eteen ja siitä peruutukset.

-1 KYL tuli kympistä eli 360 oikeaan. En ole huomannut mitään, mutta Raiku joutuu usein huitaisemaan kylttejä hännällä tai takatassuilla kun en osaa suhteuttaa suorituspaikkaa oikein.

-1 PY saatiin spiraalista. Ei ihme, koska muistaakseni Rai jäi jossain käännöksessä jälkeen ja sain hihkaista siihen lisää vauhtia.

Sitten näytettiin loistavaa oikean puolen seuraamista ja saatiin peräkkäisiltä kylteiltä -3 UUSI. Puolenvaihto meni hutiloinniksi ja Rai valui muistaakseni takaisin vasemmalle. Oikealta eteentulo ja siitä kiertäminen meni samaten mun epäselvien käsimerkkien piikkiin ja Rai taisi jäädä huonosti heti eteentulossa.

Kahden uusimisen jälkeen jännitin kamalasti tulevaa täyskäännöstä vasemmalle, mutta hei, epätoivoiset naminheittelytreenit ennen kehää tehosivat ja Rai kiepsahti kerralla oikein. Jalat tutisten maaliin.

Käytösruudussa (2 min vasemmalla istuen) Rain nokka meinasi valahtaa kerran maahan ja pää tuntui muutenkin pyörivän kamalasti. Sieltä vielä -1 PY.

Tuomarin kommenttina "hyvää osaamista", pisteitä revittiin kasaan 79/100 ja toinen hyväksytty tulos voittajaluokasta.

Hyvä osaaminen oli tuona päivänä kyllä kaukana. Raiku oli vähän pihalla kokeen aikana enkä syytä yhtään sitä. Kun omat ajatukset olivat ihan muualla, fiilis oli onneton ja taidettiin olla vielä ensimmäisenä suoritusvuorossa niin katastrofin ainekset olivat kasassa. Omaksi yllätykseksi pisteet riittivät siis hyväksyttyyn tulokseen eikä tullut ajettua Pirkanmaalle ihan turhaan.

Päivän ehdoton piristys tuloksen lisäksi oli se, kun sain terapiahetken Kristalta ja rapsuttelin ihanaa riiviö-Briitä. On berneissä vaan jotain niin erityistä.

Illan kruunasi paluumatka kotiin. Pimeää, satoi kamalasti lunta, lasinpesuneste loppui motarilla, ympärillä jatkuvasti rekkoja, väsytti, sattui hartioihin. Ikinä ole ollut niin ihanaa saada autoa parkkiin ja luovuttaa avaimia pois. Kamala pieni peltipurkki.

Yhteistä zen-tilaa etsimässä

Sisältää paimennuspohdintaa neljältä edelliseltä treenikerralta. Kuvat ovat sekalaista joukkoa aikaväliltä joulukuu - maaliskuu.

Helmikuun ensimmäisen paimennuskerran aikaan Hoppu oli meillä kylässä ja pääsi siksi esiintymään kuviin. Kaikki tekstit taitaa olla kirjoitettu enemmän ja vähemmän aika pian treenien jälkeen (vaikka nyt näyttävät onnettoman lyhyiltä muistiinpanoilta).

Valmistujaisruusu tammikuussa, kukkatelineenä Hoppu ja Rai

Sunnuntaina 1.2. pakkasin aussiet Puntoon ja otettiin suunnaksi Somero. Olin ostanut Lauralta reissun takia peruuntuneen vuoron, tuli juuri sopivaan aikaan niin ei tullut taas melkein kahden kuukauden taukoa paimennuskertojen väliin.

Heti aamusta sai kiristellä vähän hampaita, kun ajoi auraamattomilla teillä varsinaisella maasturilla. Olin vielä fiksusti tehnyt edellisenä iltana vaihdon karmeasta sijaisauto-Twingosta siskon Puntoon ja ihan hyvä, Twingo olisi ollut varmaan ensimmäisessä lumikokkareessa jumissa. Siinä ajettiin Turunväylällä kuuttakymppiä aurausauton perässä, kaksin käsin ratista puristaen. Pikkutiet eivät olleet vielä kuulleetkaan aurausautoista klo 8.30 sunnuntaiaamuna.

Aussiet ottivat matkanteon rennosti. Hoppu oli likistettynä Rain pieneen metallihäkkiin takapenkillä ja Rai nukkui tottuneesti pelkääjänpaikan jalkatilassa. Oli sillä varmuuden vuoksi hihna + turvavyö kiinni niin kuin aina, mutta nätisti pikkumusta rullautui taas kettukerälle ja tuhisi vieressä. Ehkä kerran Someron nurkilla nousi ylös istumaan ja kurkkasi missä kohtaa ollaan menossa.

Reippaat aussiet lenkkeilyttävät vaikka toisensa

Vaihteeksi olikin hauska nähdä myös muita rotuja paimentamassa, tällä kertaa oli mukana pari pk-collieta ja bortsuja. Aussiekansaa edustivat Raiku ja adoptio-wirnistelijä Arthur.

En tiedä johtuiko päivän fiilis tuntemattomasta yleisöstä, tähtien asennosta vai rankasta ajomatkasta, mutta meillä ei ole mennyt ikinä lampailla tuon paremmin. Raiku oli kiltti, Raiku oli kuulolla, Raiku meni sinne minne halusin (huidoin). Toinen kierros hajotti pakkaa vähän, mutta se on muutenkin meidän tavaramerkki: eka kierros sujuu, tokalla hajotetaan jotain.

Opin mitkä lähetykset sopivat Raikulle, yritin oppia paljon muutakin. Tehtiin lähinnä Raikun leftiä ja suoraa kulkemista mua ja lampaita kohti. Päivän päätteeksi Tuija kehui meidän edistymistä niin paljon, että hymyilytti puoli päivää.

Päätyi aikoinaan Instagramiin kuvatekstillä: "XD! Pääsin paimentamaan, broidi ei! t. Raikkis"

Kahden viikon tauko eli seuraavan kerran ajettiin Somerolle sunnuntaina 22.2.
Napattiin matkaseuraksi Siiri, joka tuli tutustumaan koiriin ja paimennukseen. Olipa meillä muutenkin ennätyksellisen paljon yleisöä ja paimentajia. Treenit alkoivat yhdeltä ja kotimatkalle lähdettiin kuuden jälkeen eivätkä kaikki olleet vielä valmiita, huh!

Edistyminen jatkui ja Rai oli edelleen yllättävän kiltti. Jatkettiin samoilla ideoilla mitä edellisellä kerralla. Siihen loppuvat omat muistiinpanot siltä kerralta. ;) Rai sai tehdä pieniä kierroksia vasemmalle, mutta enimmäkseen keskityttiin lampaita kohti kulkemiseen. Sieltä se tulee, pikkuhiljaa. Saatiin jo aika rentoja pätkiä aikaiseksi, mutta vaikeutena on vielä maahanmeno liian lähellä lampaita ja siitä pois päin lähteminen.


Taas pari viikkoa taukoa ja uudestaan Somerolle sunnuntaina 8.3. Ihanaa!
Taas saatiin yleisöä, kun Joanna ja Bror tulivat moikkaamaan koiria.

Nyt näkyi eroa treenikertojen välillä. Kaksi edellistä kertaa olin ollut aika rauhallinen enkä mennyt mukaan Raikun mutinoihin, mutta tänään oma pinna ei kestänyt yhtään niin hyvin. Annoin olla helpommin mitä ennen ja ratkoin ongelmat eri tavalla, mutta tuli silti tuhlattua energiaa aika paljon turhiin asioihin.

Ensimmäisellä kierroksella tehtiin alkuun left-lähetyksiä ja muutama lampaita päin kulkeminen. Ei ollut niin siistiä mitä viimeksi, mutta ei mitenkään silmiä särkevän kamalaakaan. Loppua kohden ruvettiin työstämään right-käskyä (joka pitää ehkä vaihtaa, koska sanana ehkä turhan vaikea ääntää. "Runt" voisi olla helppo vaihtaa, koska käskynä se on Raikulle vielä todella uusi. Eikä tule samaa "rai" äännettä).


Raiku kiertää luonnostaan hyvin myötäpäivään. Ja nimenomaan kiertää. Olen joskus yrittänyt kääntää sen suuntaa, mutta tuli heti alkuun selväksi, että tämän asian kanssa tapellaan hetki. Ja se tappelu alkoi nyt. Tehtiin samanlaisia lähetyksiä mitä leftille, mutta koira oikealla puolella ja kiertosuunta vastapäivään. Siihen nähden miten HUONO olin, oli Raiku kohtalaisen hyvä. :D Onhan koira oikealla puolella mulle tuttua rallysta, mutta tämä oli tuhat kertaa vaikeampaa. Lähetys, huolehtiminen siitä ettei koira ehdi kiepsahtaa väärälle puolelle, saakelin keppi kädessä ja ja ja. Saatiin muutama puolikas kierros ja se riitti sillä erää. Mulla oli tuskanhikeä selässä ja pieni ärsytys päällä, mutta haasteisiin nähden pärjättiin hyvin. Selvisi myös hyvin selvästi, että Raikun ärsyyntynyt haukahtelu johtui tällä kertaa puhtaasti siitä, ettei se ymmärtänyt mitä yritin kertoa sille. Kunhan saatiin ajatukset kohtaamaan niin johan oli hiljaista työskentelyä.

Illalla tajusin vielä yhden mahtavan asian: siinä missä ennen olisi ratkottu ongelmaa ainakin seuraavat kolme treenikertaa, tänään saatiin iso läpimurto yhden kierroksen aikana. Me edistytään oikeasti!! :)

 Vähän väsynyt paimentaja

Ja melkein kuukautta myöhemmin voi nauraa edelliselle kappaleelle, koska paimennuskerta lauantaina 28.3. oli taas ihan eri maata.

Oltiin "aikuisten" ryhmässä ulkona, isohko aitaus pellon vieressä ja onneksi aika kaukana pihapiiristä niin kukaan ei vahingossakaan eksynyt lähelle katsomaan.

Kauniisti sanottuna voisi kuvailla, että Raiku oli kuin.. Raiku kevätlaitumella. Se taantui takaisin niiin teinivaiheeseen, yritti sooloilla omiaan ja pisti mulle vastaan. Pete tuli vähän jelppimään ja sai Raikulle taas korvat päähän. Unohdettiin ensinnäkin keppi, koska tänään se nosti koiran kierroksia. Kokeiltiin solmuun käärittyä liinaa ja se toimi paremmin. Raikun tullessa liian lähelle tai pöllöillessä omiaan tuli kielto ja hyvin tähdätty huomautus liinalla niin johan aussie muuttui takaisin kiltiksi pikkukoiraksi. Loppuvaiheessa huomautukseksi riitti pieni läiskäytys liinalla omaa reittä vasten ja voin sanoa, että oikea reisi oli aika hellänä.

Tehtiin molemmat kierrokset pelkkää pyörittelyä. Rai sai kulkea miten halusi, kunhan piti sopivan etäisyyden. Ensimmäinen kierros meni taas vähän mun fiiliksen hakemiseen, mutta varsinkin tokan kierroksen loppuvaiheessa alkoi olla taas ihan kivaa menoa.


Sarjassamme omituisia ylpeydenaiheita, mutta toisella kierroksella jopa mä sain kaivettua Raikusta esiin sijaistoimintoja. Vaikka sen muutaman askeleen haahuilut ovat ärsyttäviä, ne kertovat paremmasta mielentilasta. Ja vaikka se testasi pari kertaa saako keksiä muuta tekemistä kun mä olen tyhmä ja kiellän kaiken, se tuli kiltisti kutsusta takaisin töihin eikä rysäyttänyt päin laumaa, vaikka ennen olisi tehnyt senkin. Minimaalisia voitonaskeleita, joihin yritän nyt tarrautua!

Tämän kerran pointteja itselleni:
- down vain kun kierrokset ovat tarpeeksi alhaalla, muuten ei kuuntele ja jatkaa kiertämistä
- hengitä syvään äläkä kurista sitä koiraa, vaikka tekisi kuinka mieli
- varo jalkojen takaa kiertämistä -> yrittää tunkea iholle heti pohkeen kohdalla
- kokeillaan vaihtoa liinaan tai rukkasiin. Keppi aiheuttaa ulkona riitaa
- liian lähelle päästäminen nostaa kierroksia -> hätistä ajoissa pois ja hellitä painetta heti kun tekee hyvin
- koira on kiltti, vaikka possuilee. Älä kiusaa ja ahdista liikaa

Vaikka ulkokerta oli aika masentava hyvin menneiden sisätreenien jälkeen, oli se ihan hyvä tsekkaus itselle. Ja seuraavilla kerroilla on odotettavissa samaa, mutta nyt osaan valmistautua siihen. ;)