Tira ja Raiku

Voi kuvitella millainen olo on, kun on herännyt kuluneella viikolla joka aamu viideltä, kerännyt mukavat määrät univelkaa ja ensimmäisenä viikonlopun vapaapäivänä kello soi 4.15. Ja kuten arvata saattaa, nukuin pommiin huimien vajaan neljän tunnin yöunien jälkeen. Ei siis ihme, että myöhemmin päivällä väsymys+kofeiini saivat puheenaiheet vaihtelemaan laidasta laitaan ja naurettiin niin, että ihmiset meidän ympärillä tuntuivat ottavan pari metriä etäisyyttä.

Syy tähän itsensä henkiseen ja fyysiseen rääkkäämiseen oli tietysti PK-SM:t! Lähdettiin tosiaan 5.40 kotoa ja tultiin takaisin kotiin kuuden maissa, pennullekin siis melko raskas päivä... ;) Raippa osoitti kuitenkin olevansa reipas ja rohkea pieni paussie, mä saan taas vaan ylpeillä hienolla pennulla :)

Kehuminen alkaa jo heti aamusta eli siinä 20 minuutin aikana heräämisen ja pysäkille lähdön välissä molemmat koirat olivat varsin hienosti vaikka mä juoksin päättömästi edes takaisin (no joo, roikkuihan joku mun lahkeissa ja varasti sukkia mutta silti). Olisi voinut kuvitella matkojen olevan jotain ihan tuskaa juuri heränneen pennun kanssa, mutta Rai rauhoittui nätisti bussissa omalle penkilleen ja taisi jopa torkkua. Sama meno jatkui junassa (oli muuten Raikun eka junamatka!), pidin Raikua sylissä koko matkan ajan ja siinähän se nukkui mun jalkojen päällä. Ja sylissä siksi ettei lattialle oikein mahtunut/tuo on niin pieni että olisi tunkenut penkkien alle ja en ihan viitsinyt antaa Raikulle kokonaista omaa penkkiä, koska teknisestihän koirat eivät saa olla niillä ainakaan ilman mitään vilttiä/suojusta... Raiku sai ensimmäisen uuden kaverin jo junassa, kun vastapäätä istunut vanhempi mieshenkilö rapsutti aina silloin tällöin pentua. Mulle ei sanonut mitään (hyvä jos edes katsoi), mutta pentuhan se pääasia on! Treffattiin meidän Hyvinkää-opas Minttu jo asemalla ja jatkettiin siitä kävellen kisapaikalle, ensimmäisenä Rai taisi loikata Mintun syliin?

Aloitettiin kisaturismi kevyesti jälkikoirien tottiksilla. Raikku oli vielä varsin aktiivinen ja keksi kyllä itselleen puuhaa: viltin ja mun takin tappamista, hihnan repimistä, roskien syömistä, ruohon nuuhkuttelua ja satunnaisia sinkoiluja muita ihmisiä ja koiria kohti. Jaksettiin istua kait joku päälle tunti (?) ennen kuin tuli pakottava tarve saada kahvia. Treffattiin samalla Henni (iskin Raikun suoraan syliin antamaan naamapesua, kun järjestelin omia eväitä) ja siirryttiin hakukoirien tottiskenttien viereen. Seura oli kuitenkin niin hulvatonta ja mukaansatempaavaa, että tottisten katsominen jäi vähän vähemmälle :D Siis aika paljonkin. Raiku pääsi myös painimaan hetkeksi toisen pennun kanssa, jonka jälkeen oli jo aika ottaa päikkärit. Tosi hyvin malttoi kyllä nukkua, kun ottaa huomioon millainen hälinä meidän ympärillä oli ja mitä meteliä itse pidettiin. Ei paljoa välittänyt laukauksista, kuulutuksista tai muiden koirien/ihmisten äänistä :)

Raiku oli uninen aina Lauran ja Hopun tuloon asti, mutta sen jälkeen kyllä heräsi kun löytyi taas leikkikaveri. Hoppu-raasu meinasi jäädä ensin alakynteen kun sisko iski täysillä päälle, mutta hyvin jaksoi väsyneenäkin pistää jo vastaan.

Kotimatka sujui jo rutiinilla: Raiku veti sikeitä mun sylissä koko junamatkan ja bussissa kierähti heti viereiselle penkille ja simahti. Loppuu se akku joskus aussiestakin :)
     Stadilaiset ovat muuten tylsiä. Rautatieasemalla ja Elielillä suurin osa ihmisistä hymyili kyllä pennulle, mutta kukaan ei tullut rapsuttelemaan. Pitäisikö kantaa kylttiä "Tule moikkaamaan"? Onneksi Raiku sai jo kisoissa vierailta ihmisiltä huomiota yhden päivän tarpeiksi :)

Päivällä oli kyllä laatutakuu jo seurankin takia, oli ihana nähdä Minttua ja Henniä pitkästä aikaa!