Sivut

tiistai 28. elokuuta 2012

Tiistaina päivällä saatiin vieraita kun Laura ja Hoppu tulivat käymään. Sisarukset saivat painia päälle puoli tuntia keskenään kun Tira mökötti mun jaloissa arestissa. Päästiin myös vierailemaan Nessa-äipän yksityisissä aksatreeneissä Espoossa, Raikulle siis uusi hallikokemus! Siinähän tuo nökötti mun jaloissa, kovasti olisi ollut intoa säntäillä Nessan perään aina ohi juostessaan, mutta namitin aika runsaalla kädellä kontaktista muhun niin se rataa suorittava äippäkin unohtui vähitellen. Saa nähdä millainen aksakiljuja tuosta vielä kasvaa...

Raikku sai sen nelisen tuntia laatuaikaa sukulaisten kanssa kunnes pääsi kotiin torkuille. Ja nimenomaan torkuille, viiden aikaan mä rupesin keräämään tokokamoja kasaan eikä kukaan pysty lepäämään siinä Tira-metelissä. Suunnattiin kuuden jälkeen tokotreeneihin Puolarmaariin, kummatkin tytöt tietysti mukana. Tira pääsi ensin natsilenkille, muistuteltiin niitä käytöstapoja ja reilua käytöstä. Oli se paremmin kuulolla mitä odotin, ei tarvinnut kierrellä kauaa :D Hyppyeste oli jo valmiiksi kasattuna ja vapaana niin aloitettiin kevyesti siitä. Palkkasin pari kertaa pelkästä hypystä ja pari kertaa käskystä istumisesta. Ilman mitään odotuksia otin myös hypyn takaisin perusasentoon ja eihän se lähtenyt ensimmäisellä käskyllä, pienellä käsiavulla onnistui kyllä. Positiivisesti hypyt poispäin olivat aika reippaita, kieltämättä mä odotin jo irtoamisvaikeuksia.
   Tiran pää rupesi kääntyilemään muita kohti siihen malliin, että siirryttiin kentän sivuun ottamaan kontaktia + pieniä seuraamispätkiä. Kun annoin tarpeeksi aikaa ja kehaisin tarpeeksi niin kontakti oli ihan entisensä. Ihana Tira! Myös pienet askelsiirtymät ja seuraamispätkät olivat hyviä. Vähän tuo tuppaa taas poikittamaan, mun vasen polvi osui koiraan turhan monta kertaa. Tira korjaa kyllä itse kunhan mä annan tarpeeksi voimakkaan vartaloavun, pitäisi palkata kunnolla sivuun (oon jopa muistanut palkata vasemmasta kädestä eli siitä ei ole kyse). Pitkän tauon jälkeen tämä riitti, mulle jäi hyvä mieli ja Tira näytti tyytyväiseltä.

Raiku-riiviö pääsi vielä ihmettelemään tokotunnelmia. Samalla kun Nemo otti kokeenomaista treeniä nurtsilla niin me oltiin sivummlla ja tehtiin pieniä juttuja (sivulletuloja, istumista, myöhemmin kakeja). Sivulletulot olivat aika näppäriä ja kontakti tosi hyvää vaikka lähistöllä olikin muita ihmisiä ja koiria. Istumisessa otettiin vaan pieniä pätkiä ihan lähellä, pentu osasi hyvin.

Raiku pääsi vielä moikkaamaan Nemoa, Nanua ja Donnaa sekä painimaan Ciaran kanssa. Vähän rupesi jo väsymys painamaan ja leikit jäivät aika suppeiksi, kyllä tuo 8kg sintti silti piti hyvin pintansa ;)

Alla Rain 13vk kuvat, seisomiskuva tavallista rumempi koska piti turvautua itselaukaisijaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti