Sivut

maanantai 1. joulukuuta 2014

Maanantaiset tokot

Maanantaina 24.11. oli taas vuorossa tokoilta hallilla. Ensin 1,5 tuntia Eevan kurssia ja heti perään 1,5 tuntia Pipsan kurssia. Ennen treenejä vietiin Tira hoitoon ja saatiin vaihdossa auto käyttöön, odotteluajat Rai sai siis vaihteeksi levätä autossa.

Ensimmäisellä kurssilla tehtiin vaihteeksi tokoa (se on BH/tottis/tokokurssi), yksittäistä treeniaikaa oli 20 min plus yhteiset paikkikset. Raiku oli aika (!) energinen niin valitsin vähän vauhdikkaampia liikkeitä, noudon ja ruudun.

Noudossa kerroin ongelmaksi kapulan heittämisen, kapulaan hyppäämisen ja eteentulon vinouden. Tehtiin kaikki noudot nyt ilman heittoa, koska ei Raikun tarvitse nähdä sitä juostakseen kapulalle. Eeva vei kapulan aina aika neutraalisti Rain nähden ja neiti täpinä oli jo ihan valmis sinkoamaan eteenpäin. Ensimmäisellä kerralla Rai loikkasi kapulan päälle ennen kuin otti sen suuhun, sille tyypillinen virhe varsinkin jos noutamisesta on ollut taukoa. Eteentulo pari astetta vino.

Vinouteen kokeilen vähän erilaista palkkaamista, lelu tuleekin suoraan ylhäältä. Ei testattu kuitenkaan vielä.
Kapulan saalistamiseen kokeiltiin enemmän iskunoudon tyyppistä. Nythän itse kapula ja noutoliike on Raikulle hyvä palkka ja siirrettiin painopistettä takaisin narupalloon. Kapulan viemisen jälkeen hetsasin Raikua vähän pallolla (liikaa oikeastaan), jonka jälkeen noutokäsky ja heti kiinni ottamisen jälkeen palkkasana ja pallo esiin. Raiku yritti, mutta noin lujasta vauhdista se ei saanut heti kapulasta kunnolla kiinni. Tätä voidaan kuítenkin jatkaa ajatuksella eteenpäin.

Ruudussa alkuun testi pelkällä virittelyllä. Haki vahvasti oikeaan reunaan, vähän ruudusta ohi. Pari seuraavaa yritystä lelu valmiiksi ruudussa ja vieläkin juoksi oikealle kaartaen. Vikalla juoksi suoraa linjaa ruutuun hallin toisesta päästä. Samalla tehtiin myös häiriökäskytystä ja oi että miten oli vaikeaa! Muutaman nykäisyn jälkeen pääsin kuitenkin palkkaamaan onnistuneista kerroista. Jankattiin tätä aika pitkään, mutta silti luvan saatuaan Rai ampaisi täyttä vauhtia ruutuun. Tekipä hyvää!

Keksittiin parikin teoriaa tuohon oikealle kaartamiseen. Ruutu oli keskellä, pari metriä irti hallin takaseinästä. Taustalla oli paljon erilaisia häiriöitä: A-este, painoja, agihyppyjä jne. Tehtiin ensimmäistä kertaa ruutua hallin uudella, vihreällä tekonurtsilla ja ruutumerkit olivat pinkit. Ehkä Raiku ei vain erottanut/hahmottanut ruutua kaiken tämän keskeltä? Hyvä, että jatkossa tulee tehtyä enemmän tekonurtsitreenejä ruudussa!


Pipsan treeneissä teemana oli luoksetulo ja stopit, lisäksi tehtiin liikkuroitu seisominen, paikkikset ja omaa puuhailua. Mahtui 1,5 tuntiin myös taukoja. :P

Raiku teki vasta tokavikana, että sai vähän pidemmän tauon kurssien väliin. Energiaa riitti ihan kuin ei oltaisi tehty vielä mitään koko iltana. Alkupuuhailujen sijaan aika menikin juoruillessa ja leikkiessä.

Seisomisen stoppia tehtiin kiertämisen kautta. Ensimmäinen yritys oli aika näppärä, tuli aavistuksen verran käskyn jälkeen eteenpäin, mutta siirsi painon kivasti taakse. Jatkettiin vaihdellen läpijuoksuja ja stoppeja, alkuun meinasi ennakoida stoppia, mutta saatiin korjattua vauhti takaisin. Läpijuoksuissa vaikeinta mulle oli pysyä rentona. Paikallaan seisoen se ei onnistunut niin otin muutamia askeleita taaksepäin. En ollut vieläkään täysin rento kun yritin samaan aikaan prosessoida kaikkea, mutta kyllä se auttoi. Stopit onnistuivat Raikulta nätisti. Kerran meille tuli työtapaturma, kun yritin pysäyttää sen vasta ihan mun eteen. Koiralla oli vauhtia aika paljon (siis tosi paljon), mun käsky oli siihen nähden myöhässä ja koiraparka yritti kyllä reagoida. Lopputuloksena Rai liukui pehvallaan vikan metrin ja törmäsi suoraan mun jalkoihin. Tuli aika tiivis eteentulo. ;) Kaikilla oli hauskaa, niin meillä kuin yleisöllä. :D

Pari huomiota itselle, osa on jo vanhoja tuttuja mutta pistetään silti:
- kiertämisen aikana luoksetulokutsu. Ihan niin kuin normaalissa liikkeessä.
- stoppeja vaihdellen matkan aikana. Joskus puolessa välissä, joskus edessä.
- älä ole niin kankea. :D
- nopeutta reagoimiseen heittämällä pallo heti, toimii Railla.
- vetoketjuleikki
- namien heittely + stopit

Rupattelun jälkeen ehdittiin katsoa vielä seisomista. Ongelma on siis kisatilanteessa tepsuttelu kun kierrän koiran takaa, normitreeneissä vaikea saada esille.

Tehtiin liikkuroituna ja skarppasin itselleni vähän jännitystä. Raikulle sanoin ykköstuloksen riippuvan seisomisesta, sillä sai ainakin itseensä lisävirtaa. ;) Valmisteleva seuraaminen vähän löysä, pudotti kontaktin kai kerran. Reagoi käskyyn melko nopeasti ja pysyi hyvin, mutta kun olin Raikun etuviistossa niin liikautti takatassua (kolme tassua silti paikallaan). Sanoin kevyen "oho!", peruutin muutaman askelen ja kävelin uudestaan. Nyt pysyi.

Pipsa huomasi sivusta katsoessa, että "oho":n jälkeen Rain häntä oli valahtanut vähän alemmas. Sehän riippuu normaalistikin seistessä aika alhaalla, mutta nyt oli ollut vielä tiiviimmin kintuissa kiinni. Nollattiin tilanne pienillä pompuilla ja kehuilla, ilme oli aika kiva kun sai rallattaa vähäsen.

Jatkokuuriksi sain tehtävän olla paineistamatta koiraa. ;) Tehdään erilaisia kivoja, hauskoja häiriöitä, mutta ei kisamaista "koiraa päin" kävelyä. Halutaan Raikun pitävän kivan fiiliksensä! Katsotaan tilannetta muutaman viikon päästä uudestaan.


Maanantaista eteenpäin koirat lähtivät tosiaan eri paikkoihin hoitoon mun töiden takia. Marras-joulukuu on taas aikamoista säätämistä, kun työpäivät voivat venyä pari kertaa viikossa 12-14 tuntiin eivätkä koirat voi olla niin kauaa keskenään. Stressi on ollut aikamoista, mutta nyt palaset ovat melkein kohdillaan ja tiedossa on suunnilleen kuka lähtee minne ja miten ja milloin pääsee takaisin kotiin. Meillä on kyllä parhaat ja joustavimmat hoitopaikat. <3 Viime viikko nyt oli ehkä pahin mahdollinen, koska koirat piti saada kolmeksi peräkkäiseksi  päiväksi pois jaloista. Melkein unettomien öiden ja huolehtimisen jälkeen homma toimii, vaikka tämä onkin aika kamalaa.

Kotona oli niin omituista kun kukaan ei ole seurana. Vilkuilen aina sivusilmällä missä koirat ovat ja mitä puuhaavat, nukkuessa pitää siirtää jalkoja varovaisesti etteivät koirat häiriinny ja ovia pitää avata hitaasti ja varoen ettei törmää oven takana odottavaan Raikuun. Ilman koiria tulee silti tehtyä samat asiat, melkein laitan niille ruokaakin valmiiksi kuppeihin ja vaihdan vettä vesikuppiin. Oli hirveä ikävä, mutta onneksi sain kuulumisia monta kertaa päivässä ja lopun aikaa tuijotin kännykästä vanhoja kuvia. Molemmat olivat myös pärjänneet hienosti eivätkä tuntuneet ikävöivän kauheasti kotiin (yhyyy!!). Tirpu oli oma leppoisa itsensä ja Raiku kuulemma seurasi ja tuijotti koko ajan. Pikkuvarjo. <3

Näin Raiku tuijottaa. Kuva keskiviikko-illalta suoraan hoitopaikasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti