Sivut

torstai 4. syyskuuta 2014

Pikkukoiran aktiivipäivä


Keskiviikko oli Raikupäivä! Aamu alkoi tosin bernirouvan ulkoilulla, taas vaihteeksi ihan kahdestaan heti aamusta liikkeellä. Tirpu oli onnellinen niin kauan kunnes muisti ettei ole saanut vielä aamupalaansa, sen jälkeen vauhti hidastui ja ilme muuttui kärsiväksi.

Tirpun kanssa on kyllä kivaa kävellä ja viettää omanlaista laatuaikaa, Tirakin on muuttunut vanhemmiten aika paljon rauhallisemmaksi ja nauttii heinätuppojen nuuhkuttelusta siinä missä pikkusisko ja minä ollaan enemmän mallia "täysillä eteenpäin". Normilenkeillä Tiralle sallitaan nuuhkuttelut juu, mutta ei kyllä riitä kärsivällisyys pysähtelyyn aina metrin välein. Sama kun joskus iltaisin käydään kahdestaan kävelemässä, mun pitää varata nappikuulokkeet ja hyvää musiikkia tai höpötellä puhelimessa sillä välin kun Tira tutkii hajuja.

Ai ulos lähdössä?

Tirpun jäädessä syömään aamupalaansa, Raiku pääsi pitkästä aikaa aksaamaan hallille. Tehtiin lähinnä pientä sovellettua radanpätkää ja yksittäisiä pikkujuttuja.

Kepeillä oli vaikeaa hakea ekaan väliin, ilmeisesti edellinen hyppy syötti paremman linjan tokaan välikköön. Kyllä se sieltä löytyi. Positiivista oli se miten paljon sain otettua sivuttaisetäisyyttä ja Rai jatkoi nätisti loppuun.

Keinu oli tosi näppärä ja kontaktit löytyivät, vaikka kerran koira livahti vähän yli.

Rimat pysyivät melko hyvin. Laitoin sekakorkeudet, 55-65 cm. Vaikein oli 65 heti keppien jälkeen juuri ennen persjättöä, se pysyi ylhäällä vasta viimeisten toistojen kohdalla.

Putkella tehtiin putkijarrua, toimi hyvin näppärästi. Loppuun myös pientä irtoamispätkää suoralta putkelta hypyn kautta mutkaputkeen, sinne se koira sujahti. :P

Lähdöistä koira ei varastanut kertaakaan, mutta steppasi kiitettävästi. Pääsi vasta kun oli kunnolla, mutta onhan toi epätoivoisen näköistä.

Löytyisi pieni videopätkä, mutta siinä ei tapahdu mitään erityisen hienoa tai mullistavaa niin ehkä se jää kotikoneen arkistoihin. Ohjaaja on kyllä niin tönkkö että huhhuh.

En tiedä vaivaako tällä hetkellä agimasennus, vai orastava treeni-into. Koirahan on ollut kisavalmis jo pitkään, suunnilleen koko tämän vuoden. Ohjaaja on se hidaste ja syy miksei kisata vieläkään. :P

Agittamisen jälkeen tehtiin muutama toisto hypyllä, nyt kun muistin. Lähdettiin noin 50 cm korkeasta ja nostin muutamien toistojen jälkeen johonkin 65-70 cm. Tekniikka pysyi hyvänä eikä tassut kolisseet, tästä on hyvä jatkaa! Eipä tuohon metriin ole mikään kiire, kapulankin kanssa tehdään nyt lähinnä tokohypyn korkeutta.


Hallilta suunnattiin metsään jäljestämään ja esineruutuilemaan.

Jäljen vanhentuessa ihmeteltiin esineitä. Ongelma on lähinnä palautus, Raiku tykkää sylkäistä esineen mun eteen kun haluaisin sen kovin mielelläni suoraan käteen. Nyt kokeiltiin pientä lelupartiointia, saatiin samalla monta toistoa. Talloin pienen kaistaleen, ehkä 5x30m ja pudotin sinne seitsemän esinettä. Kaikki aika mukavia: hanskamytty, vanha duunihanska, solmussa ollut pipo, pehmeä pallo, fleecepanta, heijastin ja liukkaasta kankaasta tehty pussi. Pistin Raikulle liivin päälle, mutta edettiin ihan vapaamuotoisesti ja lähinnä juttelin sille ("voitais etsiä esineitä, juuu esineitä, mistä löytyy esineitä").

Raiku sai vahtia kameraa sillä välin kun mä talloin kaistaletta

Ainakin koiralla oli duunifiilistä, mutta ihan se ei vielä ymmärtänyt tätä uutta taktiikkaa. Nuuhkutteli kyllä, mutta oli todella kiinni mussa (jopa silloin kun olin hiljaa). Haki mieluummin kontaktia ja tavallaan näytti odottavan lupaa. Kaikki esineet kyllä nousivat, kun seisoskelin tarpeeksi kauan ja tarpeen mukaan liikuin itse kaistaleella.

Palautukset olivat sitä mitä odotinkin eli aika kehnoja. Varsinkin heijastinta koira tökki, nosti suuhun, otti pari askelta mua kohti ja kun kehuin, sylkäisi heijastimen pois suusta. Sen kanssa tapeltiin vähän aikaa, ensin vähän nätimmin kunnes sanoin aika painokkaasti että pelleily loppui nyt. Ja sain heijastimen käteen. :P Muissa ei tarvittu ihan tuollaista vääntämistä, osa tuli jopa heti ekalla yrityksellä nätisti mulle asti.


Kun saatiin lelupartio loppuun, otettiin vielä kaksi "oikeaa" lähetystä. Kaistaleessa oli samaan aikaan etuesine ehkä kuuden metrin päässä vähän sivussa vasemmalla ja hanskamytty takalinjalla noin kolmessakympissä oikealla puolella. Raiku ampaisi ekat kymmenen metriä turhan vauhdikkaasti, hiljensi itse tahtia ja tarkisteli sivuja, palasi jopa vähän takaisin päin. Irtosi itse takalinjalle asti ja nosti ja palautti hanskamytyn nätisti. Uudelta lähetyspaikalta myös etuesine löytyi yhdellä lähetyskerralla, oli juoksemassa ohi kunnes sai hajun ja tarkensi nätisti. Hieno Päksytin!

Päivän esinesaalis! Taas piti odotella kun vein toisen kierroksen esineet

Esineiden jälkeen tehtiin vielä pieni lenkki ja viihdytettiin itseämme ottamalla kuvia. Harmi vaan, että Raikulla on kaikissa kuvissa sama maaninen ilme.

Jälki vanheni noin tunnin. Tämän oli tarkoitus olla se helppo itseluottamusta kohottava jälki edellisen hukan jälkeen. No, ei ollut. Pituutta ehkä 300 metriä, kahdeksan keppiä, muutama kulma ja 20 metrin jana. Muuten ihan piece of cake, mutta suurin osa jäljestä meni suopursujen keskellä. Hitto. Tai bilsan tunneista on jo aikaa, mutta hajun perusteella oletin niiden olevan suopursuja. Tuoksuvia suokasveja silti.

Jana oli hyvä, vaikka osui vähän kosteikkoon. Rai eteni varmasti ja suoraan, tarkisti takajälkeä pari metriä ja kääntyi oikeaan suuntaan. Jäljesti neljä metriä hyvin ja rupesi tarkistamaan. Tässä vaiheessa mä kurtistin jo kulmia, siinä oli pieni kohouma sammaleiden joukosta ns. metsän puolelle, mutta ei mitään sen kummempaa. Paitsi niitä helvetin suopursuja. Rai tarkisti, tarkisti, tarkisti ja päätyi oikeaan suuntaan. Eteni ihan siksakkia, taisteli että sai pidettyä jäljestä kiinni. Tässä vaiheessa jopa mä haistoin ne kasvit, miettii nyt miltä ne haisevat koiran nenään... Sen takia kaksi ensimmäistä keppiä olivat vaikeat, ne kun sattuivat molemmat ekalle suoralle, joka oli täynnä kukkaistuoksuja. Tein taas saman minkä ennenkin eli pysähtymällä itse vinkkasin vähän Raikulle jonkun unohtuneen. Saatiin ilmaisut ja Rai sai ansaitut välipalkat.


Tokan kepin jälkeen tuli taas luota koiraan -ilmiö. Pian kepin jälkeen tuli kulma, polun ylitys ja muistelin jäljen jatkuvan suoraan oikealle. Rai tutki kuitenkin määrätietoisesti kosteikkoa (muistan kyllä, että menin parikin kertaa vastaavan yli) ja raahauduin perässä. Epäilin vieläkin, vaikka edessä näkyi kreppi. Mun silmiin ei näyttänyt meidän krepiltä, mutta niinhän se oli. Ihana, maailman paras Raiku! Liinan pää himmailee, epäilee ja mutisee itsekseen saakelin hukasta, mutta niin paras Päksytin ilmaisi kolmoskepin. ♥

Kyllä me se perinteinen hukkakin saatiin aikaiseksi, se harmittaa kyllä ihan vähän. Neloskepin jälkeen tuli aika pian kulma, koska en halunnut taas rämpiä suo-ojan yli. Väliä kepillä ja kulmalla oli ehkä viisi metriä, voihan itku näitä mun jälkiä. Kepin ilmaisun jälkeen Rai jatkoi tarkasti, teki kulman niin täydellisen hienosti, mutta törmäsi sen jälkeen uuteen suopursukasaan. Lähti tarkistamaan kosteikon yli, mä menin kiltisti perässä (vaikka kengät kastuivat). Kun mä pääsin toiselle puolelle, Rai oli todennut tämän olevan väärä suunta ja se kipitti nokka maassa takaisin oikeaan suuntaan. Mä halusin hakata päätä puuhun, kengät kastuivat ihan vähän lisää. Nyt löytyi taas oikea jälki ja bongattiin myös vitoskeppi.


Tuoksukasvien jälkeinen kulma meni vähän pitkäksi ja Rai nappasi siitä vähän ohimennen kiinni kun oli tulossa takaisin päin. Kutoskeppi oli sijoitettu pidemmälle mitä muistin, ihan pro ilmaisu! Taas kulma ja seiskakeppi jäi matkan varrelle. Voi olla, että mentiin taas jollain metrillä ohi, koska Raiku koukkasi suoran puolessa välissä noin metrin vasempaan ja jäljesti siitä suoraa linjaa vikalle kepille. Siinä oli taas pieni ansa, koska keppi oli ihan ison polun vieressä. Ja rakkikoira meni ohi. Halusin sille loppupalkan ja olin ehkä liian kiltti, mutta pysähdyin vähäksi aikaa ja kutsuin koiraa. Rai kiepsahti takaisin, sotki itsensä liinan kanssa pieneen puuhun ja bongasi kepin. Olisin nauranut, jos en olisi tapellut samaan aikaan liinan kanssa. Raiku puskee, nenä tuhisee, paikantaa kepin ja kitkuttaa itsensä kepin luokse, menee maahan ja ottaa kepin suuhun. Heitin äkkiä ruokapalkan koiran nenän eteen ja irroitin liinan valjaista, sen jälkeen leikittiin!

Ei ollut helppoa ei. Suurimmat mokat tein siis minä, mutta onneksi koira paikkailee aika paljon. Raiku ei ollut ihan oma jälki-itsensä, siitä puuttui se pieni määrätietoinen veturi johon olen tottunut. Toisaalta se joutui keskittymään paljon ja teki tavallaan omaa laatutyötään. Josko nyt se seuraava jälki olisi helppo ja koiralle reilu?!

6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Ilmeitä löytyy kyllä joka lähtöön, vaikka kuvissa se tuntuu poseeraavan aina samalla tavalla. :D

      Poista
  2. Eiks Raikun perusilme oo maaninen ;) Aina valmiina-Raiku! On se niin soma <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on valpas ja tarkkaavainen. ;) Maaninen se on tokavikassa kuvassa, kun olin just heittämässä sille käpyä (männynkäpyä, ei velipuolta). Ja vikassa kuvassa se on ihan kummallinen.

      Oikeastihan se on nössykkä, korvat niskassa tai nätisti höröttämässä. ♥ Kamera ja kännykkä saa siinä aikaan sen kuuluisan "mitä sä teeeet mäki haluuun vähän siiistiiiii" -reaktion. :D Ehkä pitää tehdä taas Raikun monet ilmeet ja korvien asennot -kollaasi, vähän niin kuin Minna oli tehnyt Novasta! :D

      Rai kiittää, hurjan soma se kyllä on. ♥

      Poista
    2. Mieti mikä ilme sillä oliskaan kuin heittäisit sille Käpyä!? :D

      Poista
    3. Voin kuvitella! :D
      Järkyttävää..

      Poista