Sivut

sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Rally-koulutusta, maastolajeja ja agia

Viikossa onkin ehtinyt tapahtua paljon! Viikko sitten vietettiin kaksi päivää aussieiden rally-tokokoulutuksessa, maanantaina oli junnutoko (josta lisää edellisessä postauksessa), keskiviikkona käytiin avaamassa jälkikausi ja rauniotreeneissä, perjantaina aksaa ja lauantaina aksaa ja paimennusta. Lauantain puuhailut tulevat omassa postauksessa, raapustelut venähtivät taas vähän. ;)

Aussieyhdistyksen rally-koulutus järjestettiin 22.-23.2. Ylöjärvellä, kouluttajana oli Krista Karhu. Krista on kouluttanut aikoinaan pk-seudun sennenkoirien riveissä ja on mun ja Tiran ekoja kouluttajia. Oih niitä aikoja kun seikkailtiin Tipan kanssa Ruoholahden satamassa iltaisin tokotreenien jälkeen! :D Taitaa tulla kuusi vuotta aikaa siitäkin. Tira jäi tällä kertaa taas äidille hoitoon ja sai viettää siellä laatuaikaa maanantai-iltaan asti.

Lähdettiin jo perjantaina Valkeakoskelle mummon luokse yöksi, ei ollut ihan niin tuskainen herätys sitten lauantaina. Mummolla Raiku oli oma rakastettava itsensä, harmi vain ettei kukaan muu paitsi minä ymmärtänyt sitä. Raiku olisi halunnut pusutella, tunkea syliin ja syödä herkkuja, ihmisten mielestä tämä oli ihan hyihyi. Kyllä Rai ja mummo löysivät taas yhteisen leikin eli töppösen heiton! Myöhemmin illalla tämä vaihtui hillitympään versioon tennispallon kanssa, mutta oli Rai sympaattinen kun kipitti sisällä mummon perässä töppönen suussa!

Yö meni sohvalla pyöriessä. Rai kävi pari kertaa kurkkimassa mun tyynyn vieressä niin pyysin sen siihen viereen. Juu, Raiku nukkui selällään mun tyynyn päällä ja mä kyljelläni sentti kertaa sentti alueella.

Raikun pikkusohva
Lauantaina koulutus alkoi parin tunnin luennolla. Rai sai odottaa hallissa häkissään ja oli jopa hiljaa. ;) Luennon jälkeen jakauduttiin ryhmiin ja siirryttiin halliin käytännön treenejä varten. Jokainen ryhmä sai käydä läpi muutaman kyltin kerrallaan, näin saatiin käsiteltyä muutamassa tunnissa kokonaan alemmat luokat ja pari ylempien luokkien kylttiä.

Meidän ryhmän kylttejä olivat eteentulot ja puolenvaihdot, tietysti molemmilta puolilta. Eteentuloissa Raikulla oli pientä epätarkkuutta, jäi helposti pykälän vinoon sivulta siirtyessä. Puolenvaihdoissa jalkojen välistä Rai liimaantui herkästi seuraamaan kiinni mun vasempaan jalkaan, mutta käsiavulla sujahti nätisti myös toiselle puolelle. Vaihdoissa takaa näytin selvästi toisella kädellä mille puolelle sen haluan ja toimi, toki vauhti hidastui vielä aika paljon ja olisi kiva liittää siihen joku käskysana. Puolenvaihdot edestä oli meille ihan uusi juttu, lenkillä Raiku harrastaa niitä ihan omatoimisesti. Haha, taas mun liike hidastui aika mateluksi, mutta ainakin saatiin liikerataa tutuksi! :D

Treenipäivän jälkeen suunnattiin Minnan kanssa Tampereelle hotelliin. Oli aika mielenkiintoinen majoitus, mutta menihän se tuossa nukkuessa. :D Raikulla ja Novalla oli hurjan hauskaa painiessa huoneessa, luut vain kolisivat lattiaa vasten. Seuraavana päivänä treenikaverit totesivat arvanneensa keitä siinä yläpuolella asusti. :D Huups! Uni maistui kyllä Raikullekin, se oli ihan puhki ensimmäisen päivän jälkeen. Aamulla sain ihanan herätyksen, kun Nova kiipesi vatsan päälle pusuttelemaan ja Raiku tunki sivulta antamaan omat aamupusunsa. Ihanat! ♥

Sisko ja sen veli

Sunnuntaina jatkettiin heti ryhmittäin treenejä. Meidän ryhmän kylttejä olivat houkutus, peruuttamiset ja sarjahyppy + putki. Houkutuksessa Rai pärjäsi aika hyvin. Häiriönä oli lähinnä erilaisia leluja, joista pahin oli selvästi jalkapallo, jota Krista vingutti meidän suorittaessa houkutusta. No, Rai tuli nätisti ohi ja kierrettyämme tötteröt annoin sille namin ja sanoin 'jes', sen jälkeen mun jalan vierestä vilahti joku musta silakkaotus suoraan kiinni siihen palloon. Ei Raiku, tämä ei ollut takapalkkatreeni. ;)

Peruuttamisessa kerroin meidän ongelman olevan suoraan peruuttaminen. Rai lähtee helposti kaartamaan sivuun, kun rallyssä koiran pitää osata peruuttaa suoraan. Näytettiin mitä osataan ja Rai toimi kivasti, esitteli söpöä tepsutusperuuttamistaan. Ongelma oli ehkä mun palkan suuntaus, koska Rai lähti kaartamaan, jos heitin palkan usein samasta kädestä. Vaihdellen palkkakättä saatiin lisää suoria pätkiä. Kokeiltiin peruuttamista myös pienen estekujan läpi. Se rakentui muurin palikoista ja rallyn kylttitelineistä. Siinä koiralla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin peruuttaa suoraan niin saatiin kivoja onnistumisia.

Sarjahyppy ja putki on mulle ehkä ne pelätyimmät kyltit. Olin ihan varma, että agihulluus iskee Raikuun ja se sinkoaa putkeen heti kun silmä välttää. Tehtiin ensin sarjahyppyä niin, että lähetin Rain hyppyyn ja otin sen seuraamaan heti esteen jälkeen. Alkuun olin liian hidas ja Rai ehti kääntymään vähän minuun päin ennen seuraamispätkää, mutta vikat hypyt olivat jo tosi hienoja! Ja kontrolli pysyi hyvin. ;) Putkella seuruutin Rain ensin putken suulle, mutta kun se ei vilkaissutkaan sinne, otin toisen seuraamispätkän ja siitä lähetyksen putkeen. Vauu, se jopa osasi ja malttoi tulla takaisin seuraamaan putken jälkeen! Toistot molemmilta puolilta ja ne onnistumiset riittivät siitä!

Psst, telkkaria katsoessa mua kuuluu rapsuttaa! t. raikkis

Päivän vika teema oli rataharjoittelu. Tehtiin ensin alokasluokan rata, jonka jälkeen vaikeutettiin ja lisättiin voi/mes-kylttejä. Alokasluokan radalla oli mm. käännös 360 astetta oikeaan, spiraali juosten, hitaasti kävelyä, 270 astetta oikeaan, saksalainen täyskäännös, pujottelu, 1 2 3 askelta istu ja askel oikealle. Meillä meni rata aika hyvin, pari kertaa Rai meinasi haahuilla ja mun pitäisi kuulemma juosta nopeammin, mutta ei sen isompia virheitä.

Toiselta radalta löytyi mm. houkutus (tennispallo, noutokapula + lelu), perusasennosta käännös oikeaan istu (koira odottaen), askel oikealle istu, tuplasaksalainen, 3 askelta peruuttaen, valkovuokko, puolenvaihto jalkojen välistä o-v sekä pyörähdys. Selvittiin Raikun kanssa puoleenväliin hyvin, mitä nyt Rai sortui nuuhkaisemaan tennispalloa (pallot on ihania! t. Rai). Peruuttaen seuraamisessa käytin apuna namikättä ja silti mentiin vähän miten sattuu. :D Valkovuokosta puuttui yhdenaikaisuus, puolenvaihdossa Rai meinasi ensin jatkaa kylttiä päin ennen kuin hokasi mitä haluan ja viimeinen seuraamispätkä maalille oli aika haahuilua. Yllättäen ne itselle vieraammat kyltit olivat vaikeimpia ja töksähdeltiin niissä. Jännitin vikoja kylttejä selvästi eniten, koska ei ehditty harjoitella niitä juuri ollenkaan. Kelpo suoritus siihen nähden!

Viikonloppu antoi paljon ajateltavaa ja hurjasti motivaatiota. Osa ylempien luokkien kylteistä on ollut ihan mysteerejä, mutta nyt saatiin vähän selkoa niihinkin. Oli todella hauskaa, kyllä kannatti lähteä! Raiku selvisi rankasta viikonlopusta hyvin, vähän taisi väsyttää sunnuntai-iltapäivänä kun haahusi siinä loppuradasta, mutta nuoreksi koiraksi pärjäsi hienosti. Pitkät odotteluajat se nukkui sikeästi häkissään, suojuksen alta kuului erittäin naisellisia ääniä kun Raiku käänsi kylkeä. Sellaista ihanaa uni-örinää. :) Ennen meidän vuoroja se oli helppo ottaa häkistä ulos, palkata muutama sivulletulo tai maahanmeno ja laittaa vielä käskyn alle maahan odottamaan. Niin ihana ja helppo leirikoira!


Perjantaina Rai jännäsi mun jalkojen takana lätkämatsin lopputulosta. Reipas penkkiurheilija!

Keskiviikko 26.2. vietettiin Lauran ja Maijan kanssa jäljestämässä, lenkillä ja myöhemmin vielä raunioilla.

Jäljellä tehtiin janatreeniä, kun oli taas koutsi mukana. ;) Talloin polun ympärille V-kuvion, josta tuli lopulta neljä janalähetystä, kaksi molempiin suuntiin. Lähempänä olleet jäljet löytyivät helpommin, mutta kaksi muuta oli vähän vaikeampia. Rai teki kyllä kovasti töitä ja sai nostettua pienillä avuilla kaikki neljä jälkeä, seuraavan kerran vähän helpompi aloitus. Jäljet olivat aika lyhyitä, mutta Rai meni kivalla innolla. Päivän paras oli kyllä keppien ilmaisut! Nyt on löytynyt hyvä motivaatio keppien etsimiseen ja Rai paikansi pari keppiä todella hyvin, vaikka kulki silloin vähän jäljeltä sivussa. Palkkana kaikilla ruoka + leikki, toimii!

Käytiin vielä treenien välissä juoksuttamassa koiria lenkillä. Nuorisolla oli taas kovin hauskaa juosta keskenään, vaikkakin sisarukset olivat aika liimaantuneita toistensa niskavilloihin. Äänien perusteella kuulosti vähän siltä, että meidän ympärillä olisi juossut pieni hyeenalauma. Ihanaa murinaa, haukkumista ja kiljumista!

Raiku pääsi myös vierailemaan rauniotreeneissä. Se sai etsiä kolme maalimiestä, intoa löytyi hurjasti! Rai sai katsoa kun maalimies lähti piiloon, jonka jälkeen kiskoin sen kauemmas ja odotettiin pieni hetki. Palatessa lähetyspaikalle Rai kiskoi hihnassa ja oli kovasti menossa, lähtöluvalla ampaisikin lujaa vauhtia etsimään. Nenä toimi loistavasti ja kaikki ukot löytyivät helposti, jäi tosi hyvä fiilis ja oli huippuhauskaa! Olisi koiralla runsaasti lahjoja tähänkin. ;)

Mun omituinen pikkuflunssa sai kyllä päivän aikana lisävoimia ja pari seuraavaa päivää koulussa olivat aika tuskaisia. No, äkkiäkö siitä ponkaistiin taas liikkeelle!


Perjantaina 28.2. päästiin kolmen viikon tauon jälkeen Juhan agitreeneihin.

© Juha Orenius
1-6: Hahaa, pätkä jolla nyrjäytin melkein nilkkani. :D Ajattelin tehdä kolmosen jälkeen valssin, mutta ohjeistuksen jälkeen suunnitelma vaihtui joksikin, jonka nimeä en tiedä. Periaatteessa valssi, mutta en kääntynyt loppuun asti vaan stoppasin esteen kohdille ja otin siitä hypyn jälkeen Rain taas mukaan. Siinä steppaillessani horjahtelin aika kivasti ja nilkka tykkäsi tosi paljon. :D Loppupätkä oli ok, kunhan pääsin ajoissa liikkeelle.

Toisella pätkällä jatkettiin 5 hyppy, 6 putki, 18 aita toiselta puolen, 9, 10, 23, 24 ja 25 toiselta puolen. Oli pieniä ongelmia pakkovalssin kanssa, lähinnä olin myöhässä tai ohjasin vähän sinne päin. Kun yritin liikkua tosi ajoissa ysin taakse, Rai ohitti 18 hypyn. Tuli sieltä onnistumisiakin pienen viilauksen jälkeen.

Vikaksi yhdistettiin radanpätkät kisatreeniksi. Meillä oli vähän lähtöongelmia. Ekalla kerralla Rai jäi vinoon ja tuli ykkösen ohi. Tokalla kerralla varasti. Kolmannella yrityksellä päästiin liikkeelle. Videolta katsottuna oli muutama töksähtelevä kohta, mutta selvittiin aika hyvin ysin pakkovalssille asti. Siinä olin vähän myöhässä ja Rai meinasi viilettää vierestä ohi. Korjasin ja sain sen hyppäämään rimaa päin, jes.. Rima putosi myös 23 takaakierron jälkeen, mutta muuten meni ihan hyvin! Totesin vain tuskaisena videon nähtyäni etten osaa kyllä yhtään juosta. Samaten ohjaus on, krhm, mielenkiintoisen näköistä. :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti