Sivut

keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Seuraamista edestä, takaa, sivulta. Ja oikealla puolella. :P

Syksy ja kasvava treenimotivaatio!

Maanantaina aamulla ihastelin syksyistä ilmaa samalla kun kävelin bussipysäkille ja harmittelin kun tokon/jäljen/pitkän lenkin sijaan piti mennä töihin sisätiloihin koko päiväksi. Onneksi into säilyi koko päivän ajan ja iltapuoleen kotiin päästyä nappasin vain koirat, kameran ja kevennetyn tokotreenirepun mukaan ja suunnattiin urheilupuiston parkkipaikalle.

Suunnitelma oli selvä: videota seuraamisesta, oikean puolen seuraamisesta ja rallykuvioista. Toteutus oli vähän puutteellinen, koska en jaksanut raahata isompaa objektiivia mukana eli kuvaus tapahtui 50mm jonka tarkennus oli aina kaikkialla muualla paitsi meissä. No, kyllä niistä mustista sutuistakin erottaa jotain!

Tällä kerralla vain osa videoista eli seuraamista ja rallyn pujottelua.

Ensin kuitenkin seuraamisvideo syyskuun lopulta kimppatreeneistä. Kentällä pyöri samaan aikaan sennenkoirien teinikurssi eli häiriötä riitti, vaikka kameran kuvaan ei päässytkään muita. Selitykset seuraamisesta löytyi jo pari postausta sitten, mutta toiston vuoksi vielä. Kirjoitettu 28.9. ja julkaistu 2.10: Seuraamisesta otin pienen videopätkän. Poikittaa, aukeaa takaa ja venkoili muutenkin. Kahteen ensimmäiseen asiaan pakko puuttua, koko asento oli taas ihan vinkura. Vasemmalle täyskäännökset valahtavat ja koira saisi olla aktiivisempi, ehkä myös mä voisin auttaa sitä lisää. :P

Huomioita nyt: sivuaskeleet on ohjaajalle vieläkin vaaaikeat. Koiran kontaktin pudottelu häiritsee. Voihan poikittaminen, mutta ainakin koiran fiilis on sata kertaa parempi mitä aikaisemmin! Ja hei, t-paitakeli syyskuun loppupuolella!


Ja alla tämän viikon maanantain treenit.

Videoiden välillä ei olla tehty mitään korjaussarjaa, ei siis ihme että koira poikittaa ja takapää aukeaa samalla tavalla. Ja voih, kun saisin tuo kontaktinpudotukset kokonaan pois... Fiilis ja ilme olivat silti ihan kivoja, vasemmalle täyskäännös vaatii edelleen paljon työstämistä. Mä taidan kävellä ihan vinoon.



 Tehtiin seuraamista heti ensimmäisenä ja tiesin aika varmasti, että saan puuttua sikailuun. Haha, jätin editoimatta pätkän, vaikka se näyttääkin vähän kurjalta. Ihan kuin läppäisisin Raikua ja raasuparka lähtee pakoon. Ilman ääniä ei kuule mun kiroilua, mutta sanoin vähän rumasti rumalla äänensävyllä, se yhdistettynä päälle kumartumiseen niin Rai väistää, se on pieni herkkis mutta ei ota siitä liikaa itseensä. Pois ajaminen on toiminut aika kivasti, käytän sitä siis juurikin seuraamisen possuilussa eli jos koira hyppii, haahuilee, mitä vaan. Jos tehdään töitä niin tehdään kunnolla, muuten joutuu jäähylle. Muutaman sekunnin nollaus ja uusi yritys, videota ei ole siis pätkitty. Raiku reagoi tähän hyvin, se alkaa tsemppaamaan ja pääsen palkkaamaan hyvän pätkän.

Liikkeen ajan se oli ehkä aavistuksen verran paineistunut nyt kun katsoo videota, tai sitten sillä oli tosi kova hinku noihin nappuloihin joita käytin palkkana (lipoi siis huuliaan seuratessa). Lopussa reagointi vapautuskäskyyn ja kehumiseen oli aika liioiteltu, varmaan sekoitus onnea kehuista sekä "mamma sä olit sittenkin kaikesta huolimatta tyytyväinen muhun". Pieni koira osaa olla aika ylitsepursuavan onnellinen. Hauska katsoa mun väistöliikkeitä kun odotin sen kokoajan sinkoavan mun kasvoille.

Heitetään heti perään toinen seuraamisvideo eli treenien puolesta välistä. Intoa riittää raikumaisesti, vaikka kentällä on heiluttu jo jonkin aikaa. Ongelmat pysyvät samoina. Leikkiessä koira oli vähän väsy, ei ollut alkuun ihan täysillä mukana. En tainnut olla kyllä minäkään. :P



Pujottelussa alkuun perseilyä niin kuin osasin odottaa. Pienen hyi lopeta possu -palautteen jälkeen uusi yritys ja nyt toimi paremmin. Kaarroksissa vasempaan riittää työtä... Tai riittäisi, jos jaksaisin. :D Juosten on aika sirkus vieläkin, koira keulii ja hypähtelee ja pitäisi mennä vieläkin nopeammin. On se näyttänyt joskus pahemmaltakin. Hidas kävely saisi olla vielä hitaampi ja pitää varoa koiran istumista. Nätisti Raikkis kuitenkin tsemppasi! <3

Tehtiin ekaa kertaa kaarroksia oikealla puolella, kyllä se sieltä rakentuu. Oli vaan tosi outoa mulle! Piti kävellä eri linjaa ja katsoin koko ajan, että aloitin ekan tötterön väärältä puolelta. Tosi omituista. :P



Kylläpä tuo koira hyppii paljon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti