Raikun luonnetesti

Kuinka paljon ihminen voikaan jännittää jotain päivää? Se on ollut alusta asti selvää, että Raiku luonnetestataan. Mietin asiaa jo kesällä, mutta kaiken muun ohella asia unohtui. Aiheeseen palattiin uudestaan syksyllä sisarusten omistajien kanssa, mutta olin vähän kahden vaiheilla. Raikulla oli syyskuussa hyvin lieviä valeraskausoireita (jos joku muistaa blogista niin se mystinen tyynyjenmylläysepisodi) ja olin aiheuttanut itselleni paineita laukauksista. Kun kasvattaja lopulta tarjosi meille toista varaamaansa paikkaa, otin sen kuitenkin vastaan. Aikaa testiin oli vain kaksi viikkoa, mutta tuli pohdittua sitä ihan päivittäin. Yöunia en sentään menettänyt.

En tiedä miksi luonnetesti oli niin pelottava ajatus. Ehkä se miten virallinen se tulos lopulta on, paineet siitä miten koira pärjää, jos se on surkea niin mitä miniraikuille käy, onko se liian nuori, mokaanko itse taas jotain. Lista jatkuu vielä pitkään. Tykkään pohtia asioita huolellisesti, mitä paremmin ehdin valmistautua henkisesti eri versioihin, sitä parempi.

Yritin miettiä etukäteen Raikun reaktioita. Se auttoi, koska oikeasti kaiken jännittämisen alla uskoin sen kyllä selviävän kunnialla läpi. Ei tullut kirjoitettua ylös omia pohdintoja, mutta aika lailla samat reaktiot tuli testissä esille mitä olin veikannut.

Meidän tukiverkosto teki taas paljon. Raikulle käytiin ampumassa ennen testiä lähinnä mun mielenrauhan takia, sähköpostituki toimi testiviikolla ja vielä edellisenä iltana kännykkään piippaili tsemppausviestejä. Olin itse taas loppuviikon niin kiireinen etten ehtinyt ajattelemaan mitään ylimääräistä ennen kuin vasta perjantai-iltana nukkumaan käydessä. Ajatus seuravaasta päivästä kouraisi vatsasta.

Aamulla oli kiire, onneksi. Tirpu lähti päivähoitoon, tein itselleni eväät, tarkistin kymmenen kertaa että paperit on mukana. Panta oli koiran kaulassa koko aamun ihan varmuuden vuoksi, ettei vaan unohdu. Kyydin tultua olin melkein zen, matkalla jännitti taas. Pienen eksymisen jälkeen jalat tärisivät, Raiku tuijotti mua silmiin puolet matkasta.

Samana päivänä testattiin myös Raikun veli Hoppu, sisarusten välissä oli yksi koira. Hopun varma suhtautuminen kaikkeen rauhoitti myös mun mieltä ja melkein jo odotin, että tulee meidän vuoro. Laura, Marika, Marika, Tiina ja Minna tsemppasivat mut vielä hyvin ennen meidän vuoroa ja olivat muutenkin hyvää häiriötä omille ajatuksille. Paitsi kun rupesivat vitsailemaan. :P

Kuten muissakin "lajeissa", jännittäminen loppui kun päästiin oikeasti tekemään. En tiedä olinko niin vakaa kallio mitä olisi pitänyt, mutta. Raiku on tottunut mun hermoiluun.

Tuomarit olivat todella mukavia. Alkuhaastattelussa ensimmäinen kysymys oli "oletko koskaan ollut luonnetestissä" ja vastasin siihen heti, että en ja jännittää kauheasti. Ei tarvitse, tämän on koiran päivä ja sä vaan pidät hihnasta kiinni. Mahtavaa! Vaikea tentti sujui hyvin loppuun asti, mitä nyt kuulemma meidän kannustusjoukot olivat purskahtaneet nauruun kun kailotin Raikun ikää. Meillä oli pitkät ja syvälliset keskustelut aiheesta Hopun vuoron aikana. ;)

Käyn testin läpi osio kerrallaan ja yritän muistella koiran reaktioita. En ole nähnyt vielä videoita, joten muistin varassa mennään. Videot ovat kyllä tulossa nettiin joskus, meillä oli jopa tuplakuvaus kun Laura sekä Tiina kuvasivat.

Testialueelle siirtyessä Raiku meni raikumaisesti suoraan tuomarien luo, hypähti vasten ja oli oma itsensä. Pantatsekkauksessa meni heti kutsusta tuomarin luo ja näytti lähinnä hämmentyneeltä kun pantaa yritettiin kitkuttaa korvien yli. Ei mennyt. :P

Leikkiminen tapahtui kepin (joku viestikapula) kanssa. Ei tarvinnut juurikaan houkutella ennen kuin pikkumusta roikkui jo kepissä kiinni ja taisteli. Roikkui hyvin mukana, pörräsi vähän ja palautti kepin pienen innostamisen jälkeen tuomarille, että leikki jatkuisi. Raikulla oli kivaa!

Kelkka oli mielenkiintoinen. Raiku taisi haikailla alkuun ihanan kepin perään ja sain vähän nytkähtää, että koira kääntyi oikein päin ja osio saatiin aloitettua. Rai onnistui myös horjuttamaan mun tasapainoa ensimmäisen minuutin aikana, juu seisoin tosi tukevasti! Raiku reagoi kelkkaan melkein heti, haukkui häntä pystyssä ja eteni mun etuviistosta taakse. En ole ihan varma kaikesta mitä se teki, koska tuijotin ohjeiden mukaisesti kelkkaa. Kelkan pysähdyttyä mun viereen olin kääntänyt yläkroppaa katseen mukana niin kuin piti enkä ehtinyt saada varsinaisia jatko-ohjeita ennen kuin Rai oli jo lähtenyt liikkeelle tutustumaan kelkkaan. Se hiippaili tutkimaan kelkan oikeastaan ilman mitään (isoja) apuja tai tukea multa, seisoin vain paikoillani. Sain luvan astua kelkan viereen, kehua koiraa ja tutkia yhdessä sen kanssa puvun hihoja, Rai nuuhkutteli samalla koko kelkan läpi. Toiselle puolelle se ehti kiertää jo ennen mua, oli myös tunkemassa päätä kelkan takaosaan. Kävelymatka kelkan lähtöpisteeseen sujui hienosti hihnassa vetäen, siellä Rai bongasi myös kyydistä pudonneen lippiksen jota kävi nuuhkaisemassa. Paluumatkalla kävi vielä moikkaamassa kelkan.

Kelkan jälkeen tuli hyökkäys. Taas hihnassa vetäen ja stoppaus heti kun tuomari hyppäsi esiin ja huudahti. En muista ihan tarkalleen mitä Rai teki, taisi haukahdella, pomppia ja seistä takatassuillaan? Siitä ei kuitenkaan saatu esiin varsinaista puolustamista, ei se oikein tiennyt mitä tässä pitää tehdä. Tuomarin muututtua ystävälliseksi Rai taisi pompata päin samalla tyylillä mitä itse hyökkäyksen aikana ja oli ihan kaveria. Jäi tuomarin luokse, mutta kiskoi kyllä mun perään. Kutsusta tuli hyvin mun luokse.

Haalarilla Rai taisi väistää reilusti, mutta tuli iloisesti käännöksen jälkeen mun mukaan. Kiertäessä haalarin ohi Rai veti sinne, kävi nuuhkaisemassa sitä ja oli ihan normaali.

Tynnyri oli hauska. :D Heti kun oltiin kierretty haalari ja lähdettiin kävelemään tynnyrirampin vierestä, Rai bongasi piilosta avustajan, jonka tehtävä oli vierittää tynnyri alas. No hei, tietysti kun koira kipittää pitkällä hihnalla ja rakastaa ihmisiä niin tuohan kävi moikkaamassa avustajaa. Yleisö taisi nauraa. Itse tynnyriä Rai kääntyi heti katsomaan ja tutkimaan, jotain kummaa siinä tapahtui (kiersikö hihnan kanssa mut?) kun mä jäin jumittamaan ja Rai ehti melkein jo tutkia tynnyrin. Jatkoin matkaa kun mulle hihkaistiin ja paluumatkalla Rai meni taas reippaana nuuhkimaan tynnyrin läpi. Siinä vaiheessa kun se oli tutkimassa sitä ja mä seisoin mykkänä vieressä tuomari kiljaisi mulle, että kehu sitä koiraa, se pärjää hienosti! Ai niiiin, nythän sitä sai kehua. ;)

 Pimeä huone oli aika jännä. Ensinnäkin Rai haukahteli kun pienen innostamisen jälkeen mä katosin oven taakse. En ole ihan täysin varma mitä huoneessa tapahtui. Ainakin sisään koira tuli kolinan kera, taisi joko Rai tai tuomari vähän törmätä keskellä lattiaa olleeseen pöytään. Oletan Rain pyörineen tuomarien lähellä, mä näin sen vasta kun toinen siirtyi fikkarin kanssa samaan "osioon" mun kanssa. Rai tuli siinä vaiheessa rauhallisesti, kulki nenä maassa ja kiersi mun vieressä olleen pöydän alta mun jalan luokse. Heti kun nenä hipaisi niin sain kehua, ai miten iloinen pikkukoira oli! Oletin tuomarien puheesta osion aikana, että Rai olisi pyörinyt heidän luona enemmänkin, samaten tuomarit puhuivat Raikulle että avaapa se nenä että omistaja löytyy. Loppupalautteessa tuomarit sanoivat kuitenkin, että Rai haki vähän tukea heiltä, mutta loppupeleissä eteni aika itsenäisesti mun luokse.

Seinässä uhkaaminen oli ehkä se osio, josta en ollut ihan varma mitä Rai tekee. Tosiaan kun en ole nähnyt videota niin mennään muiden puheiden ja mun kuulon mukaan. Testissä Rai jäi vinkumaan mun perään, kuulin sen rakennuksen toiselle puolelle. Puolustusreaktiota siitä ei oikein saatu esiin taaskaan, enemmänkin se oli yrittänyt kai rauhoitella tuomaria ja hypännyt lopulta päin. En ole ihan varma oliko pomppu tullut hyökkäyksen aikana vai sen jälkeen, mutta koiralla ei ollut ongelmia päästää tuomaria lähelle sen muututtua ystävälliseksi. En kyllä sitä uskonutkaan. ;)

Viimeisenä laukaukset. Pois päin kävellessä Raiku taisi vähän vetää, sinkoili ja nautti olostaan. Ensimmäiseen laukaukseen liikkeessä se höristi korvia ja olisiko kiihdyttänyt eteenpäin ääntä kohti. Pysähtyessä se seisoi remmin mitan päässä ja katseli tuomarien suuntaan, sain vähän siirtää painoa että se tuli hihna löysällä mun viereen. Toisen laukauksen eli passiivisuuden aikana Rai tuijotti taas korvat pystyssä äänen suuntaan, liikkeelle lähti reippaasti mun edellä. Kehujen aikaan se taisi haluta vain sinkoilla eteenpäin, sillä oli kivaa!

Palautetta odotellessa Rai repi hihnaa, kiipeili ihmisten syleihin pusuttelemaan ja retkotti selällään maassa. Normipäivä Tuusulassa, tuumasi Raiku.

Palaute oli positiivista. Kaikki osa-alueet plussalla ja laukaisuvarma. Kaikkea en ehkä muista, mutta suunnilleen. Luoksepäästävyys oli selvä juttu eli hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin. Tuomarin lisähuomautuksena myös "syliintunkeva". Hieman pehmeä, jonka allekirjoitan. Rai muistaa asiat, mutta ei ota niistä paineita. Erittäin vilkas, joka on ihan totta. Se huomaa kaiken, mutta reagoi asioihin oikein ja sopivalla volyymilla. Hermorakenne hieman rauhaton, sillä on hyvät ja toimivat hermot ja pakka pysyi kasassa koko testin ajan. Taisteluhalu kohtuullinen, juu on (en muista oliko lisäkommentteja. Ehkä jotain leikkimisestä ja kelkasta ja siitä miten koira suoriutui). Puolustushalu pieni ja terävyys pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua. Vaikka Raista ei saatu varsinaista puolustusreaktiota, se oli kuitenkin aktiivinen ja yritti tehdä jotain. Tositilanteessa se voi reagoida voimakkaammin, jos joku oikeasti uhkaa, mutta nyt se otti tämän lähinnä outona leikkinä. Toimintakyky hyvä, kelkalla se oli melkein täysin itsenäinen ja selvitti myös pimeän huoneen sujuvasti. Mitä tapahtuukaan, Raiku tekee ja yrittää.

Tuomareina Leena Turunen ja Tarja Matsuoi.


I Toimintakyky +2, hyvä
II Terävyys +1, pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua
III  Puolustushalu +1, pieni
IV Taisteluhalu +2, kohtuullinen
V Hermorakenne +1, hieman rauhaton
VI Temperamentti +1, erittäin vilkas
VII Kovuus +1, hieman pehmeä
VIII Luoksepäästävyys +3, hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin
IX Laukauspelottomuus +++, laukausvarma 
Kokonaispisteet +155

Tuomareiden kommentit varsinaisen arvostelun jälkeen ilahduttivat vielä kovasti. Meillä on Raikun kanssa hyvä suhde, mun rauhallisuus tasapainottaa sen vilkkautta. Rai pärjäsi testissä hyvin noin nuoreksi koiraksi ja siitä tulee vielä hieno, eihän siinä voinut muuta kuin hymyillä. On se vaan mahtava tyyppi.

Olen hurja ylpeä pikkukoirasta. Siinä missä MH onnistui yllättämään enemmän enkä ihan tunnistanut Raikua kaikista osa-alueista, tämä tulos oli taattua Raikua. MH:ssa moni asia oli eri tavalla, koira oli ollut toimettomana pari päivää matkanteon ajan ja mä olin ihan pihalla, osittain kielimuurin ja jännittämisen takia. Tämäkin oli vain yksi päivä ja yksi testi, mutta ei kaduta että käytiin kokeilemassa jo nyt.

Koiralla oli kiva päivä. Se oli oma iloinen itsensä koko ajan ja palautui osioista nopeasti. Mikään ei jäänyt kummittelemaan sen mieleen vaan se on ollut täysin normaali myös testin jälkeen. Kotiin mentäessä parkkipaikalla yritti ujuttautua ohikulkijan syliin.

Luonnollisesti testi on aiheuttanut paljon analysointia ja prosessi jatkuu edelleen. Marika latoi autossa taas viisauksiaan ja heitti hyvän pointin meidän paikkisongelmasta: koiralla ei ole oikeasti mitään vaikeuksia pärjätä ilman mua, ongelma on mun pään sisällä ja siinä etten enää luota siihen. Molemmille kurja liike. Pitää varmaan varata aika terapeutille (tai turvautua taas meidän tukiverkostoon). :P

Koira on testattu monella eri tavalla hienoksi. Miten sitä oppii ikinä olemaan koiransa arvoinen ohjaaja?

Töistä pyydettiin uutiskirjeeseen kuvaa minusta joko perheen tai harrastuksen parissa. No sehän on sama asia ♥