Sivut

perjantai 6. syyskuuta 2013

Palauttelua

Maanantaina 2.9. alo/avo-treeneissä käytiin läpi kaikki alokasluokan liikkeet kokeenomaisesti. Hyvää palauttelua edelliseltä päivältä!

Meitä oli paikalla vain kaksi + kouluttaja niin tehtiin aina kaksi liikettä kerrallaan, jonka jälkeen tuli tauko. Rai sai aina liikkeiden jälkeen palkan ja tauot pidin sitä odottamassa käskyn alla, keräsi hyvin virtaa uusia liikkeitä varten. Muita virittelyjä se ei tarvinnutkaan (paitsi parin liikkeen vihjesanat).

Seuraaminen taluttimessa
Kamalaa. Ihan järkyttävä. Rai vilkuili hallin reunassa olevia aksaesteitä, haahuili, nuuskutti maata.. Keskeytin pari kertaa ja muistutin mitä ollaan tekemässä, hyi yäk.

Seuraaminen vapaana
Parempi, mutta silti hyi hyi.

Maahanmeno
Taisi olla ihan jees? Mun mielestä seuraamisessa oli parannettavaa (kontakti putosi n. kahdeksan metrin kohdalla).

Luoksetulo
Odotti ryhdikkäästä, laukkasi hitaasti ja tuli suht hyvin eteen. Sivulle siirtyi ekalla käskyllä. Hannan mukaan oli muuten hyvä, mutta vauhtia voisi tosiaan olla enemmän. Keskusteltiin myös siitä, että Raikun tyyppisellä koiralla hitaampi laukka voi olla myös ihan hyvä juttu kun ajattelee ylempiä luokkia: ihan täydestä vauhdista pysähtyminen on vaikeaa (toki toivottua ja näyttävää...).

Seisominen
Liikkeenä hyvä, ohjaaja tosin käänsi puolet yläkropastaan kun kääntyi katsomaan jäikö se koira seisomaan vai menikö se maahan. Palautteena sain kommentin, että kääntyminen on turhaa, en saa sitä koiraa kuitenkaan seisomaan, jos se on valahtanut maahan.

Hyppy
Ei kuulemma mitään vikaa, perusasentoon istumista voisi viilata vähän paremmaksi. Myös seisomiskäskyyn saisi reagoida mun makuun nopeammin.

Luoksepäästävyys
Istui suht hyvin, mutta pienen rapsutuksen + hölinän aikana peppu nousi vähän. Hanna aloitti meistä niin en saanut sanottua odotuskäskyä niin voimakkaasti mitä yleensä.

Paikalla makaaminen
Raikulle aika pitkä pätkä usealla välipalkalla, kerran tunsi olonsa epävarmaksi ja nousi seisomaan, meni kyllä itse maahan kun kävelin kahden metrin päähän. Ei saisi aiheuttaa noita tilanteita. Rai selvisi kyllä häiriöistä hienosti, toinen koira rallasi vähän aikaa Rain lähellä ja pomppi mua vasten kun olin menossa palkkaamaan Rain, tyyppi pysyi silti hyvin maassa. Ei myöskään reagoinut häiriökäskyihin, joita tuli toiselta koirakolta, mutta todennäköisesti omatoimisen nousemisen epävarmuus johtui häiriöistä (tai pitkästä ajasta tai ylipitkästä etäisyydestä, spekulointi on kivaa). Ei silti paha, haisteluun ja lonkkien vaihteluun pitää kuitenkin kiinnittää huomiota.

Torstaina 5.9. Rai pääsi mun mukaan sennenkoirien tokokurssille. Muutin suunnitelmia monta kertaa: alkuun sen piti tulla mallikoiraksi, mutta raukalla oli ollut vatsa vähän sekaisin niin ajattelin ottaa sen häkkiin vain hengaamaan (mieluummin mun mukaan kuin jättää yksin kotiin). No lopulta Rai pääsi treenaamaan omia juttuja alkuun, toimi pariin otteeseen mallikoirana ja vikaksi sai taas tehdä omia treenejään. Mallikoirana Raikkis oli hieno, demosi perusasentoa, seuraamista, paikkista, kontaktia jne. Sai olla ylpeä omasta junnusta! Muutenkin oli kiva päästä kouluttamaan kesätauon jälkeen, miten mulle sattuukin aina niin hyviä kurssilaisia!

Muuten viilattiin seuraamista (hyhhyh), seisomista (ok), noutoa ja ruutua. Noudossa tehtiin kokonaista liikettä, alkuun Rai oli tosi innoissaan ja heitti kivan kunniakierroksen mun ympäri kapula suussa, mutta parin toiston jälkeen tuli hyvin eteen. Ote kapulasta on vielä tosi levoton, mutta viilataan eteentuloa erikseen, tämä oli lähinnä testi, että se osaa kokonaisen liikkeen jotenkuten. Samaten kapulan heittoa pitää harjoitella, nyt Rai kyttäsi ja nyki vähän aikaa muttei kuitenkaan varastanut.

Ruutua tehtiin neljästä eri suunnasta. Alkuun ruudussa oli lelu valmiina, mutta vihreä frisbee näkyy aika pitkälle hiekkakentällä niin vaihdoin lennosta tyyliä. Käytiin yhdessä taputtamassa oikeaa paikkaa, hetsattiin matkalla lähetyspaikalle ja lähetys melkein heti istumisen kautta. Raikkis juoksi aina suht hyvällä vauhdilla ja stoppasi jopa käskystä oikeaan paikkaan, palkaksi frisbee lensi ruutuun. Huipputyttö!

Joskus viikolla tehtiin pitkästä aikaa kotona hyppyä. Rai sai viilata alo-liikettä (mun makuun hyvä) ja tehdä ekaa kertaa hyppynoutoa. Saatiin jo hyppynoutoonkin kiva aloitus, seuraavaksi vuorossa on varmistaminen ja vinot heitot. Tira teki avo-hyppyä ja pari kertaa hyppynoudon, vähän se tarjoaa takaisin tullessa kiertämistä, mutta parilla avulla muisti taas idean ja teki hyvät paluuhypyt.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti