Sivut

lauantai 26. tammikuuta 2013

Tiistaina tokossa kerrattiin liikkeestä seisomista, tehtiin kontaktitreenejä, aloiteltiin liikkeestä maahanmenoa ja otettiin kerran vauhtiluoksetulo.

Kontaktitreenit menivät Raikulta hyvin. Otettiin alkuun normiperusasentoa peilin kautta ja häiriönä muiden ympärillä pujottelua. Mä sain kommentiksi parikin kertaa kävellä nopeammin (alan hidastelemaan kun yritän keskittyä), mutta muuten oltiin ihan hyviä. Raiku kipitti nätisti mun vieressä ja piti kuulemma paikkaa ja kontaktia hyvin. Ei vilkuillut muita koiria tai ihmisiä, mutta toisaalta syötin ihan reippaasti nameja. Jos tehdään jatkossa näitä treenejä niin voisin vähentää namitusta.

Liikkeestä seisomista muistuteltiin pareittain eli tehtiin pari kerrallaan pysäytys kouluttajan kohdalle. Meidän kommentti oli oikeastaan taas vain "hyvältä näyttää". Mä olin laiska enkä jaksanut harjoitella pysäytystä viikon aikana kuin ehkä kerran, koska se ei ole vieläkään kauhean korkealla mun listalla. Ehkä pitäisi panostaa vähän, koska Raiku haluaa valua aina vain maahan ;) Tein siis samanlaisen vahvan käsiavun mitä viimeksi ja kyllähän se sillä pysähtyy. Parista ei otettu mitään häiriötä.

Maahanmenoa otettiin ensin siinä paikallaan ja sitten yhdistettiin liikkeeseen. Raikkis pääsi myös esittelemään hissitekniikkaa ja oli vähän huolimaton. Etutassut liikkuivat siinä pari kertaa, mutta muutamalla toistolla saatiin kunnon suorituksia. Liikkeessä Raikulle oli vielä selvästi helpompi kun mä peruutin. Sivulta päin meinasi mennä istumisen kautta niin autoin ihan reilusti. Tehtiin myös muutama vauhtimaahanmeno, oli nättejä ja nopeita.

Luoksetulo oli ihan yksinkertainen. Jätin Raikun istumaan ehkä kymmenen metrin päähän ja palkkasin lelulla. Vauhtia riitti ;)


Lauantaina pentuaksassa oli taas radanpätkää ja yksittäisinä esteinä kontakteja, rengas+putkea, keppejä ja suoraa pätkää.

Aloitettiin rengas + putki yhdistelmästä. Kutsuin ihan normaalisti renkaan toiselta puolelta ja ohjasin siitä mutkaputkeen. Kerran Raiku meni putken väärään päähän, mutta huomasin itsekin että mun rintamasuunta osoitti suoraan sinne. Fiksu junnu!

Kepeillä otettiin enemmän sitä viime kerran vaikeaa puolta. Nyt meni ihan ok, pari kertaa yritti varastaa ja pari kertaa sinkosi keppien ohi palkalle. Vikat kerrat tein sitten niin, että namikuppi oli tyhjä ja kävin heittämässä sinne pari nappulaa kun Rai teki kepit nätisti.

Suoralla otettiin pari kertaa eteen irtoamista lelulle. Tarjolla oli kolme estettä (aita, muurin sivupalikat, aita), mutta otin vain muurin+aidan. Taas meinasi innoissaan varastaa, mutta kohdisti katsetta tosi nätisti eteen eikä vilkuillut mua niin paljoa.

Kontakteja tehtiin Aalla ja keinulla. A oli hyvä kummaltakin puolelta, vähän kyllä haki mua katseella mutta tarjosi myös kumaraa, nokka maahan päin asentoa. Keinu oli hyvä oikealta puolelta, mutta vasenta saatiin taas korjailla hetken aikaa. Raiku ei näyttänyt ihan tajuavan sitä ideaa vaan hyppäsi suoraan yli, kierteli ja kaarteli tai kipitti suoraan keinun ohi palkkauskohtaan. Otettiin pari onnistunutta helppoa suoritusta ja jätettiin vasen puoli hautumaan. Kolahduksista ei välittänyt taaskaan mitään.

Esteiden sijoittelu on kuvassa vähän sinne päin ;)
Rataa otettiin alkuun nelosaidalle asti. Ensimmäisellä kerralla meni muuten hyvin, mutta Raiku veti kaukaa nelosesta ohi. Pienen analyysin jälkeen todennäköisin vaihtoehto oli se, että mä olin ottanut yhden tai kaksi askelta nelosta kohti ja Raikku oletti sitä takaakierroksi. Toisella kerralla tein itse tiukemman käännöksen ja Raikku tuli nelosenkin nätisti.
     Seuraavaksi lähdettiin rakentamaan valssia nelosen ja vitosen väliin. Ensimmäisellä kerralla en tehnyt vielä valssia vaan kokeiltiin lähinnä mun ajoitusta. Mun oli tarkoitus viedä Raiku pidemmälle kolmosen luokse, mutta jostain syystä mun aivot eivät ihan rekisteröineet sitä kohtaa ja annoinkin sen irrota sinne itse. Ei paha, koska nätistihän se kiersi sieltä yksinkin. Valssi lähti sujumaan radan jatkona aika hyvin. Ilmeisesti mä kuitenkin vaihdan liian nopeasti ohjaavaa kättä valssin aikana ja vaikka se ei tänään haitannut mitään niin Raikun tuntien se saattaa muodostua myöhemmin ongelmaksi. Loppuun saatiin vielä tehtyä koko rata kertaalleen läpi. Rai oli aika hyvä ;) Treenien ainoaksi miinukseksi jäi siis mun huolimattomat kädet valssin aikana. Ei paha kun vertaa tuohon parin viikon takaiseen listaan! Tosin Raiku varasti kerran ja mä ohjasin kahdella kerralla tosi huolimattomasti (tai en ollenkaan), mutta ne korjattiin heti seuraavalla yrityksellä.

Raikun kanssa on kyllä mahtavaa hommailla. Onhan se Tiraan verrattuna vähän rasittavaa kun Rai lukee mua niin tarkasti ja huomaa kaikki virheet, mutta toisaalta Raiku on mahtava opettaja. Ensi viikosta alkaen saadaan kait toista näkökulmaa meidän aksailuun, mutta siitä lisää sitten ;)

Treenien jälkeisellä lenkillä meitä olikin liikkeellä tavallista isompi joukko: Raiku, Pihka, Hoppu, Jocke, Nessa ja Prilla. Aika hyvin kuusi koiraa rallatteli keskenään ja Raikukin muisti noiden päässä roikkuvien lärpäkkeiden olemassaolon. Huomenna vähän lisää ausseilua!

Hihna on hyvä palkka!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti