Sivut

maanantai 13. toukokuuta 2013

Perjantaina 3.5. eli iltaa ennen tokoleiriä meillä oli normaalit perjantaiaksat. Tällä kertaa meitä oli kouluttamassa Jouni Orenius ja pikkuradan teemoina oli vastakäännös ja päällejuoksu.

Vastakäännös kolmoselle ja päällejuoksu neloselle.
Lyhyesti ja ytimekkäästi: Raiku yritti varastaa pari kertaa ja nyki välillä -> varastelusta ärähdin ja palautin takasin ja ennen lähtölupaa pidin odottamassa vähän aikaa, nykimisestä ei päässyt. Vastakäännös onnistui pienten alkutakeltelujen jälkeen ihan ok, alussa mun ajoitus oli vähän pielessä ja kuljin itse turhan pitkälle. Rai hakeutui hyvin oikealle puolelle kunhan mä olin ajoissa ja selkeä. Päällejuoksu on meidän murheenkryyni, mä olen vaan ihan pihalla :D Rai kiersi monta kertaa, kunnes Jouni jäi tolpaksi esteen viereen ja mä viskasin pallon tosi liioitellusti takaviistoon. Siltikään ei saatu sitä onnistumaan osana rataa, vain yksittäisenä. Tiedän ainakin mitä pitää harjoitella..

Leirin jälkeen Rai aloitti tosiaan juoksut ja kärsitään nyt ilman kimppatreenejä. Helatorstaina 9.5. tein Raikulle kaksi jälkeä, ulkomuistista n. 170 askelta, melkein suoraa pätkää loivaan ylämäkeen ja satunnaisesti nameja. Rai oli todella rauhallinen ja pysyi kauniisti jäljen päällä. Nyt uskalsin antaa sille pidempää liinaa ja se teki hyvää itsenäistä työskentelyä. Toinen jälki oli päälle 100 askelta yhdellä kulmalla ja tämä oli se katastrofitapaus. Alussa oli liian pitkä namiton pätkä (keskellä jälkeä se olisi mennyt, mutta nyt Rain into lopahti), tuulen suunta oli muuttunut kivasti niin, että tuuli suoraan sivusta/meitä vastaan, jäljen lopussa muurahaisarmeija oli hyökännyt namien kimppuun ja tajusin sen vasta pari metriä ennen lopetusta. Lisäksi Rai harkitsi taas lintukoiran uraa ja jäi katselemaan jäljen päällä pomppinutta lintua (ei sentään lähtenyt perään ja jatkoi itse jälkeä kunhan olin kieltänyt ajojahdin). Kulma itsessään meni liian nopeasti ohi, vaikka olin namittanut sen ihan reilusti. Kaduttaa koko yritys, mutta joskus pitää myös epäonnistua ;)

Alla videoklippi parhaista kohdista, huonot leikkasin pois! :D Karkeasti sanottuna videossa on kolme osaa: ykkönen ekalta jäljeltä, kakkonen kakkosjäljen alusta ja kolmonen kulman jälkeen. Lopun pään ravistelut johtuvat tosiaan muurahaisista...


Viime perjantaina Raiku aiheutti mulle rytmihäiriöitä. Tulin iltapäivällä normaalisti kotiin ja vastassa oli iloinen berni ja kolmijalkainen aussie. Mun vanhemmat olivat käyneet aamupäivällä meillä ja päästäneet koirat pihalle ja siitä suoraan sisään eikä Raiku ollut käyttäytynyt mitenkään normaalista poiketen. Perjantai-illan Raiku oli saikulla ja yleensä levon jälkeen ontui ja klenkkasi/kevensi oikeaa takatassuaan. Lauantai-aamuun mennessä ontuminen oli loppunut, mutta Laura tuli silti ohi ajaessaan kopeloimaan Raikun läpi. Jalasta ei löytynyt mitään hälyttävää ja Raiku sai jatkaa saikullaan pari päivää. Huih, on sillä kyllä huippukasvattaja!

Lauantaina käytiin Rain kanssa kahdestaan n. 30 minuutin hihnalenkillä ja vietettiin loppupäivä takapihalla pihatöissä. Raiku sai liikkua omaan tahtiinsa ja normaaliin tapaansa se sinkoili mun perässä monta tuntia. Yön aikana ei tapahtunut muutosta pahempaan suuntaan niin jatkettiin myös sunnuntai samalla kaavalla.  Kohta uskaltaa taas hengittää vähän vapaammin, mutta hitto kun toi koira säikäytti taas. Onneksi luustokuvaukset ovat jo muutaman viikon päästä niin mä saan vähän mielenrauhaa.

Sunnuntaina Tira pääsi mun kanssa maltsun tokotreeneihin. Aloitettiin paikallamakuulla, mä tein pari välipalkkausta ennen kuin siirryin piiloon. Pysyi hyvin ja oli skarpin näköinen. Muuten tehtiin eri rallyliikkeitä (mä olin aika hyvä ja googletin kesken treenien mitä liikkeitä alokasluokassa edes on!), kakeja ja kontaktia/seuraamista. Tiralla oli ihan hyvä fiilis, mutta auringon paistaessa tuli tosi kuuma ja se verotti kummankin meidän voimia. Treenien jälkeen käveltiin myrtsin puolelle syömään ja kotiuduttiin vasta myöhään illalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti