Tira ja Raiku

Oi voi, näin viikkoa myöhemmin alkaa olla melkein normaalissa rytmissä ja univelat kuitattuina. Melkein ;) Lähetin viime viikon keskiviikkona Tiran äidin luokse hoitoon ja Raikun Lauralle ja kerrankin voin kehua miten fiksu olin. Tein itse loppuviikon jotain 16-tuntisia päiviä messaritalkoiden ja normitöiden takia ja rupesihan se pikkuhiljaa näkymään. Vaikka asuin pari päivää itsekin äidin luona, en ehtinyt nähdä Tiraa kuin noin tunnin ajan päivässä (+yöt) ennen kuin piti taas lähteä. Nukkua ehdin jotain viisi tuntia per yö ja sitä ollaan nyt paikkailtu maanantain jälkeen. Kyllä se vielä tästä :D

Tira oli pitänyt äidin kiireisenä, tai oikeastaan toisin päin. Kaksikko oli lenkkeillyt sellaista kolmea tuntia melkein päivittäin ja iltaisin Tira oli vaikuttanut olevansa varsin tyytyväinen ;) Teki sillekin ihan hyvää olla välillä kaiken huomion keskipisteenä ja ainoana sylikoirana. Raikkis oli kuulemma ollut hoidossa ihan kiltisti. Lauantaina oli tietysti päässyt agitreeneihin ja ollut ihan hyvä (tai koiran ohjaaja oli vain niin pro) ja leikkimään neljän sisaruksensa kanssa. Raiku oli päässyt myös poseeraamaan Lauran ja Maken studioon, kuvia voi vilkaista täältä.

Viime maanantaina sain vihdoinkin Raikun kotiin. Hirveästi ei ehtinyt viikolla ikävöidä kun oli niin kiire, mutta taas illalla piti rutistaa kumpaakin koiraa kunnolla kun ne puskivat samaan aikaan syliin :) Sanotaan vaikka näin, että mun ja pennun energiatasot eivät ihan kohdanneet tokotreeneissä. Siinä missä mä olin pysyvässä zombie-tilassa (punaiset silmät, hitaat liikkeet, tuijottava katse), Raiku oli normaalissa rakastan maailmaa ja maailma rakastaa minua olotilassaan. Raikulla taisi kestää se muutama sekunti tajua kuka sille on laittamassa pantaa (koska se oli melkein siivosti), mutta kun sain remmin napsautettua kiinni ja lähdettiin kävelemään parkkipaikan reunalle niin joka toinen askel oli valtaisa aussiepomppu suoraan mua päin. Pissattaminenkin kesti viisi kertaa pidempään mitä normaalisti, koska pentu vain hyöri ja pyöri ja tarkisti välillä raahaudunko mukana. Ja tätä samaa seuraava tunti.

Taisin vielä ensimmäisten 20 minuutin aikana nauraa Raikulle. Luoksepäästävyys ja paikallamakuu olivat lievästi sanottuna huonompia ikinä. Ei tuon peppua olisi saanut edes liimattua paikoilleen, koska se tarjosi koko ajan "parempaa" versiota, pomppasi aina välillä mun kasvojen korkeudelle ja heilutti häntäänsä niin lujaa että koko koira hytkyi. Jos tiivistän treenit siihen, että käytin nameja. Paljon.

Odotteluajat yritin vain olla. Otin muutaman kerran sivulletuloa ja seuraamista, mutta kierrokset olivat vielä niin korkealla etten jaksanut jatkaa. Kyllä tuo pystyi taas rauhoittumaan siihen mun jalkoihin, mutta paljon mieluummin olisi tehnyt esim. aksaa ;)

Itse treenikerran teemaan eli noutoon saatiin muutama hyvä vinkki. Nyt ollaan tehty lähinnä sitä kapulan nostamista, mutta ruvetaan lisäämään siihen myös vauhtia. Tulee ihan jännää, koska tämä on mulle uutta :D Kapulasta Raiku tykkää kuitenkin hirveästi joten en usko sen olevan ongelma. Samaten nostaminen onnistui aika nätisti puukapulalla (250g), vaikka ollaan harjoiteltu lähinnä metallilla.

Treenien jälkeen tehtiin vielä pieni lenkki Pihkan, Hopun, Nessan ja Prillan kanssa. Ei sitä meinannut aina tunnistaa omaa koiraansa, kun oli niin monta mustaselkäistä aussieta juoksemassa jaloissa ;) Oli Raikulla kuitenkin tainnut olla ikävä, koska se tuli muutaman kerran tökkäisemään mua ja tarkisti muutenkin useammin missä kohtaa olen tulossa.

Kotona Raiku moikkasi nopeasti Tiran ja tunki sen jälkeen päänsä puolillaan olevaan ruokasäkkiin. Ihanaa olla kotona ;)

Raikulta rupeaa löytymään pientä aussieasennetta. Tuossa pari kertaa kun Tira on ollut yksin ulkona ja haukahtanut haluavansa takaisin sisälle, Raiku on kipittänyt suoraan terassin ovelle, noussut sitä vasten ja sanonut "rrrrufff". Sama matala haukkumurahdus on kuultu myös lumien pudottua katolta, jonkun tuntemattoman jutun kolahdettua ulkona jne. Toistaiseksi ruffaukset ovat jääneet siihen yhteen kerrallaan ja vain silloin kun Rai on ollut yksin siinä hurjassa tilanteessa (esim. yksin keittiössä).