Sivut

keskiviikko 13. elokuuta 2014

Tokomotivaation nostatusta ja jälkeä

Wipii, superhelteet näyttävät olevan ohi ja voidaan puuhailla ulkona ilman pelkoa lämpöhalvauksesta (omasta tai koirien)! Tosin lämpötilan huiman laskun tai massiivisen univelan seurauksena olen kärsinyt taas pienestä flunssasta, mutta mitäpä pienistä.

Viime viikonloppu oli hyvin koirapainotteinen, ei vaan tullut vietettyä sitä omien koirien kanssa. :P

Cityrusakko

Perjantaina 8.8. olin katsomassa hyvässä seurassa tokon MM-finaalia sellaiset kuutisen tuntia. Ja oli kerrankin lyhyt matka, kisapaikka kun oli ihan meidän naapurissa! Tuli nähtyä huikeita suorituksia ja sain paljon ajateltavaa meidän jatkoa varten. Kiinnitin erityisesti huomiota koirien välipalkkaukseen, siirtymiin, pitkäselkäisten koirien kauko-tekniikkaan ja merkki+ruutu-lähetykseen. Katsotaan mitä saa sovellettua meidän käyttöön!

Illalla käytiin Raikun kanssa hassuttelemassa tokojuttuja kentällä. Erikoismaininnan ansaitsee ruutu, joka toimi sekä voivoi-lähetyksellä että helpolla EVL-lähetyksellä (ilman merkkiä ja vähän lyhyempi matka). Wohoo!


La-su 9.-10.8. olin talkoilemassa maailman voittaja -näyttelyssä. Lauantaina yhdeksän tuntia, sunnuntaina neljätoista. Ymmärrettävästi koirat olivat hoidossa jälleen kerran äidin luona ja olivat kuulemma olleet kiltisti. Enemmän piti rauhoitella innokasta hoitajaa ettei uuvuta itseään noiden lenkitysten kanssa, kyllä kaksikko pärjää yhden viikonlopun vähemmälläkin liikunnalla! :D

Talkootyöt olivat taattuun messaritapaan hauskoja, hyvää seuraa ja erinomaista ruokaa! ;) Vältyin suurimmilta konflikteilta ihmisten kanssa, mutta kyllähän siinä päivien aikana tuli kuultua kommentteja laidasta laitaan. Suurin osa oikein mukavia, mutta mahtui sinne niitä arjen sankareitakin, joita kaikille yhteiset säännöt eivät luonnollisestikaan koske. Ja ainakaan mun mielipide koiranäyttelyistä ei muuttunut viikonlopun aikana, on tuo ihan erilainen maailma. :D No, messari on oma tapahtumansa ja siellä työskentely on oikeasti kivaa, toivottavasti joulukuussa lisää!

Hillitsin itseni hyvin ja ostin koirille vain FitDogin Energy & Rehydrate -nesteytysjuomajauhetta. Ja sille oman FitDog -shakerin... :P Ei tainnut olla kyllä missään messutarjouksessa, mutta testataan saisiko tuo Raikun juomaan paremmin. Kesäkuumalla olen ollut vähän huolissani sen nesteytyksestä, tyyppi kun suostuu juomaan todella nihkeästi kesken suorituksen tai treenien jälkeen. Meillä on pieni matkavesikuppi (jolle kaikki nauravat) ja tavoitteena on saada Raiku juomaan aina pari kupillista treenien jälkeen, joskus ei mene edes sitä. Samaten juominen esim. kesken jäljestyksen on aika hankalaa, joskus menee pari lipaisua ja toisinaan edes se ei kelpaa. Katsotaan saadaanko jauheesta apua, suunnittelin myös tekeväni itse jotain herkkunesteytys/palautusjuomaa tuolle, mutta helpompi aloittaa valmiilla jauheella. :P


Maanantaina 11.8. kadutti aika paljon, että olin jäänyt edellisenä iltana purkuun. No, tuli sentään kolme "ylimääräistä" talkoopistettä. ;) Ehdin siis nukkumaan kolmisen tuntia ennen kuin piti kiiruhtaa päiväksi töihin. Väsytti. Iltapäivällä valitsin syömisen sijaan vajaan tunnin päikkärit ja niiden avulla sain kiskottua itseni illan tokotreeneihin. Olin silti aika pihalla.

Illan teemana oli noudot ja paikalla oli vain sisarusnelikko. Raiku sai aloittaa ja valitsin teemaksi tasamaannoudon kyttäämisen ja metallinoudon. Kyttäämistä ollaan puitu aikaisemminkin Pipsan kanssa, mutta uudet vinkit kelpaavat aina. Nyt kokeiltiin samalla pientä kuuntelutreeniä ja Rai todisti hörökorviensa toimivan. ;) Tässä mun ei tarvinnut välittää nykimisestä vaan kapulan heiton jälkeen käskin koiran noutamisen sijaan menemään maahan. Rai nykäisi etupäällä eteen, mutta meni kiltisti maahan. Kapula haettiin tässä välissä pois ja pyysin koiran takaisin perusasentoon.

Toisella kerralla kapulan heiton jälkeen tein pienen seuraamiskaavion, täyskäännös ja pieni laatikkokaavio takaisin lähetyspaikalle. Seuraaminen oli kamalaaaa, mutta annan nyt vähän sitä anteeksi. Koska Rai haki seuraamisen jälkeen hyvin ja rauhassa takaisin perusasentoon, sain lähettää sen noutamaan. Ja hei, ei nykinyt. ;)


Kolmannella kerralla otettiin metsku mukaan niin, että mä heitin puukapulan eteenpäin ja pari sekuntia myöhemmin Pipsa heitti metskun meidän selän taakse. Siitä täyskäännös ja lähetys noutamaan metalli. Olin vähän yllättynyt miten kiltisti Rai lähti suoraan metskulle eikä ajatellut enää puista kapulaa, ei kertaakaan tarjonnut sen hakemista. Ja se oli vähän pointti, että saadaan hakemaan se kapula mikä löytyy sieltä edestä. Metskulla tuli esiin meidän ongelmaa eli Raikua ällöttää metallikapula. Pentuna se kantoi hienosti metskua ja kun se toimi silloin niin unohdin koko liikkeen vähäksi aikaa. Ei näin! Nyt se lähtee hakemaan, mutta saattaa kokeilla pari kertaa nostamista ennen kuin palauttaa luokse. Nytkin sain sanoa pari kertaa, että ihan oikeasti haluan juuri sen ällökapulan. Kyllähän se palautui, mutta Rai saattoi ihan vähän nojata mun jalkoihin kapulalla ettei tarvitse puristaa sitä hampaissa niin tiukasti.. :P

Eli joo metskua enemmän ja useammin, uskon kyllä Raikun sopeutuvan taas ällötykseen. Otetaan kokeiluun mm. kotiinpaluun hyödyntäminen. Mun tullessa kotiin Raiku käy aina hakemassa jonkun lelun ja tulee pyörimään jalkoihin lelu suussa, nyt pitää vaan vaihtaa lelu metskuun. Mietin sitä, että ottaisin kaikki lelut pois ja jättäisin vain metskun esille, mutta pitää vähän pohtia. Ongelma on lähinnä se, ettei Tirpu varasta kapulaa. :P Ehkä kerään lelut pois ja kotiin tullessa laitan vaivihkaa metskun lattialle ja pidän bernin kauempana siitä.


Meille jäi vielä aikaa näiden kokeilujen ja höpöttämisen jälkeen niin halusin jatkaa pohtimista, tällä kertaa paikkisanalyysia. MM-kisoista innostuneena rupesin harkitsemaan pää maassa -paikkiksen opettamista. Josko se auttaisi, Raiku saisi selkeän tehtävän mihin keskittyä ja ehkä se ei silloin huolehtisi niin paljoa mun perään. Ennen tätä keskustelua olin jo aloittanut tempun naksuttelun ihan hupimielessä ja katsotaan nyt mihin suuntaan tämä etenee. Jos saan tehtyä siitä hauskan ja varman tempun niin kokeillaan ehkä sen siirtämistä paikkikseen. Sitä ennen jatketaan turvallisia ja helppoja paikkiksia, joissa on hyvä fiilis.

Maanantain tokossa tehtiin sekä paikalla makaaminen että istuminen. Molemmissa Rai oli aika rento, pysyi raikumaisesti patsaana paikoillaan ja katsoi lähinnä mua. Suurin osa makuusta olin selkä siihen päin, mutta kehaisin aina ku vilkaisin sen ilmeitä. Tuli myös positiivista palautetta Pipsalta yleisen fiiliksen parantumisesta.

Tauolla, © Jenna Oinonen

On kyllä ollut hauskaa naksutella pää maassa -oloa! Raiku keksi idean yhden naksuttelukerran aikana, nyt treenikertoja on takana ehkä kuusi tai seitsemän. Kodin lisäksi (ensimmäiset kerrat) ollaan tehty tempun alkeita treenikentän laidalla sisarusten treenatessa, juna-asemalla ja parkkipaikan vieressä. Mahtavaa nähdä miten mikään ei ole ollut paha häiriö vaan Raiku on keskittynyt vain ja ainoastaan ryömimään (! :D) pää maassa, vaikka temppu on ihan alkeissa. Ja juu, tällä hetkellä pää menee nätisti maahan, mutta Raiku haluaisi tunkea kuononsa mun polviin kiinni. :D Naksuttelun huono puoli, kun tuo osaa yhdistää asioita niin kummallisesti toisiinsa, mutta saatiin tänään päätä maahan jo puolen metrin ja metrin päässä mun jaloista! Ja koiralla on ollut niin hauskaa, häntä vispaa ja se kurkkii kulmiensa alta mua ja näyttää niin Jyrsikseltä kuin vain voi!

Tiistai 12.8. oli koirille pitkä yksinolopäivä, kun aamu meni töissä ja ilta mestispalaverissa. Tytöt olivat kyllä kiltisti niin kuin aina, mutta korvattiin tätä vääryyttä seuraavana päivänä.

Keskiviikkona 13.8. oli mun viikon ainoa vapaapäivä. Kello soi jo kahdeksan jälkeen, mutta korvasin tätäkin ottamalla pitkät päikkärit iltapäivällä. :P Iltapäivään mennessä myös flunssa tuntui vähän ärhäköityneen, joten loikoilu päikkärikaverien kanssa kelpasi kyllä.

Käytiin aamupäivällä Lauran ja Maijan kanssa jäljestämässä. Auto olikin aika täynnä, meitä oli kolme ihmistä ja kuusi koiraa! Hoppu, Nessa ja Ihme takakontissa, Nauru, Nari ja Laura takapenkillä ja me Maijan ja Raikun kanssa edessä. Matka oli onneksi lyhyt. :P

Nari, Nauru, Nessa, Hoppu, Raiku ja Ihme

Nauru, Nari ja Raiku odottelemassa

Raiku sai Maijan talloman jäljen. Taas sellaiset 500 m pitkä muutamalla kulmalla, kuudella kepillä ja ehkä 20 m janalla. Tai ainakin sinne päin, mä olen tosi huono arvioimaan etäisyyksiä.

Vauhtia oli tänään paljon, varsinkin alkuun. Janalle Rai lähti nätisti suoraan, mutta nappasi jäljestä kiinni juosten. Oikeasti. Ensimmäisen suoran kaahotus loppui siihen, että koira yritti hyppiä puuhun. Kuulemma Maija ei ollut kiivennyt jälkeä talloessa puuhun niin epäilen pystykorvan haistaneen oravan tai muun öttiäisen. Raiku sai holtittomasta kaahotuksesta vähän palautetta ja pakitettiin muutama metri taaksepäin, oltiin siis melkein ensimmäisen kepin vieressä, mutta väärällä puolella puuta. Tällä lähetyksellä Rai pääsi normaaliin jäljestysrytmiinsä kiinni ja ilmaisi kepin näppärästi.

Muutenkin kepit nousivat melko hyvin, tosin kakkosestakin Rai meinasi mennä ohi kun oli oikaissut pari metriä. Kunhan sain kutsuttua sen takaisin ja pyydettyä tarkentamaan, ilmaisukin toimi. Mietin siinä matkalla teenkö enemmän hallaa kun korjaan näin koiran työtä, mutta myöhemmin Rai tarkensi itse todella kauniisti keppeihin, vaikka ei ollut ihan jäljen päällä. Ei näyttänyt menevän rikki. :P

Aussiet

Puoleen väliin asti pärjättiin hyvin, mutta sitten tapahtui jotain ja Raiku hävitti jäljen. Ihan totaalisesti. Annoin sen etsiä niin vapaasti mitä pystyin, mutta se ei saanut enää omasta jäljestä kiinni. Kun alue oli jo aika hyvin tallattu niin jatkettiin vähän eteenpäin ja lähetin sen uudestaan vähän niin kuin janalle. Ja ei löytynyt. Tämä kaikki rikkoi Raikun itseluottamusta aika tehokkaasti ja pienikin nykäisy liinasta sai sen kääntymään takaisin. Ihan ennenkuulumatonta koiralle, joka puskee takaisin jäljelle vaikka olisi miten solmussa liinan kanssa. Harvoin kesken treenien näkee tuota sen herkkyyttä ja pehmeyttä, mutta jatkuvat epäonnistumiset nostivat sen esiin. Käveltiin hiljaksiin siihen suuntaan mihin jälki jatkui, Rai sai nuuhkutella ja mä juttelin sille mukavia. Ei ehditty edetä edes kymmentä metriä, kun se sai pientä hajua jostakin. Tarkensi, tarkensi ja mutkan kautta ilmaisi kepin! Ihan huipputyttö, sai niin isot kehut ja lihapullaa ja lelua nokkansa eteen, että metsä raikui. Lopulta jälki löytyi ehkä sen kymmenisen metriä meidän selän takaa eli ihan toisesta suunnasta kuin mitä olin lähettänyt koiraa. Ja vaikka tehtiin pientä siksakkia oikeallakin suunnalla, ei ilmeisesti menty tarpeeksi pitkälle että Rai olisi saanut hajun.

Välipalkan jälkeen oli hyvä jatkaa ja näki selvästi miten koiran itseluottamus kohosi pikkuhiljaa. Se reagoi tosin vieläkin herkästi liinan kiristymiseen ja pysähtyi heti kun liina jäi vähän jumiin oksiin ja puihin. Höpisin sille mukavia puolet matkasta kun se oli selvästi jäljen päällä ja selvittiin kuudennelle kepille asti. HUH, johan oli hukka! Paluumatkalla Raiku sai juosta rakkaan lelunsa kanssa pitkin metsää, oli niin ansaittu loppupalkka.

Väsynyt jäljestäjä kotona

On tuo vaan hassu koira. Niin sitkeä, varma, innokas ja pieni herkkis. Pyörittiin hukkakohdassa varmaan kymmenen minuuttia, jonka aikana Raiku teki melkein koko ajan töitä. Toki itseluottamuksen murentuessa yritti napostella heinää (tosin yritti sitä jo aikaisemmin kesken jäljestyksen) ja tuli kysymään multa apua, mutta ei lamaantunut vaan yritti. Eikä ottanut nokkiinsa, vaikka mä neuvoin väärin ja lähetin sitä sokkona eteenpäin. Mahtiotus, on se vaan hurjan hieno tyyppi.

Jatkosuunnitelmana on tehdä joku kiva itseluottamuksenkohotusjälki. Ehkä mahdollisimman suoraa, selkeät kulmat ja kivoja kepakoita joista saa välipalkkaa. Ehkä jopa liian lyhyt niin jää kunnolla nälkä jäljestykseen. Tai katsotaan millon tulee lähdettyä seuraavan kerran, voi olla että suunnitelmat muuttuvat vielä monta kertaa ennen sitä. :D

Pieni taistelija! © Jenna Oinonen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti