Tänään tehtiin sitten Rain kanssa esineruutua ja jälkeä. Alunperin Tiran piti jäädä kotiin, mutta alkuviikosta oppineena nappasin sen mukaan. Kait se mieluummin odottelee puussa kiinni kuin yksin kotona (tuon kun osaisi selittää sille. Maanantaina raasu oli silpunnut pari muovipussia ja pudottanut taulun pöydältä kun lähdettiin pennun kanssa vähän kiireellä).
Kaiken kaikkiaan mulle jäi surkea fiilis tästä päivästä. Olen taas vähän liian kriittinen, koska loppua kohden työskentely parani huomattavasti, mutta jotenkin ne epäonnistumiset jäivät taas paremmin mieleen.
Esineruudut sillä välin kun jäljet vanhenivat. Kolme erillistä kaistaletta, matkat n. 20m, 23m ja 27m. Jokaisessa lelu ihan takareunassa keskellä, pointtina suorat pistot (haha!). Jo ensimmäisellä kaistaleella mun teki mieli kerätä tavarat ja lähteä kotiin. Raiku irtosi joo, pyöri takareunassa, kiersi sivulta ja tuli takaisin ilman lelua. Pari uutta lähetystä ja jäi pyörimään samaan kohtaan, veti myös omaa siksakkia puoliksi ruudun ulkopuolella. Nappasin sen takaisin kiinni ja lähdin katsomaan mikä oli ongelmana. Lelu oli hävinnyt jättöpaikalta eli Rai oli ainakin löytänyt sen, mutta ei jostain syystä palauttanut. Yritin kävellä Rain jälkiä ja etsiä lelua, mutta ei näkynyt missään. Unohdettiin se kaistale ja siirryttiin seuraavalle.
Toisella kaistaleella teki mieli aloittaa itkupotkuraivari. Raiku irtosi, mutta ei tarpeeksi pitkälle. Kun kutsuin sitä takaisin, se vilkaisi mua ja jatkoi hommia. Teki pientä (eli isoa) kaarrosta ruudun ulkopuolella ja yritti selvästi etsiä jotain. Parilla karjaisulla se lopulta luikki takaisin ja pistin sen puuhun kiinni. Ehdin astua ehkä kolme askelta pois päin, kun kuului pennun kiskaisu ja räks kun pieni puu kaatui.... Jopa Rain ilme oli jotain väliltä "oho" ja "hups", onneksi ei jäänyt sentään alle vaikka puu olikin vähän kitukasvuinen. Pistin sen uudestaan kiinni ja kävin näyttämässä lelua. Uudella lähetyksellä irtosi ja pienen kaarroksen kautta löysi vihdoinkin takareunaan ja sai lelun. Palautus oli muuten hyvä, sylkäisi tosin lelun mun jalkojen juureen.
Kun siirryttiin kolmannelle kaistaleelle, mun olo oli lannistunut. Luulisi oppineen edellisistä kerroista jotain, mutta ei. Pidin lähetyspaikan samana mitä olin ajatellut aiemmin ja toivoin parasta. Raikku lähti hyvin, kiersi reunasta reunaan ja jeee löysi taakse asti. Meinasin bilettää jo siinä vaiheessa, mutta riemu repesi vasta kun näin Rain sinkoavan takaisin lelu suussa. Valtava kourallinen nameja, leikkiä lelulla ja iso hali pennulle. Muru ♥
Lopuksi käytiin vielä yhdessä kävelemässä ensimmäinen kaistale läpi. Raiku sai mennä ihan vapaana ja käytin samaa leikkikäskyä mitä kotona (eli millä Raiku ottaa lelun suuhun ja tulee tarjoamaan leikkimistä). Poimi kyllä keppejä, mutta ei vetolelua. En tiedä kumpi meistä näki sen ensimmäisenä, mutta lelu löytyi lopulta n. metrin ruudun ulkopuolella risukosta. Vedettiin sitä yhdessä kun suunnattiin takaisin Tiran ja repun luokse.
Ensimmäisen idea oli kuluttaa ne ylimääräiset energiat. Rauhoittelin sitä ennen lähetystä, mutta silti se ampaisi täysillä matkaan ja sain jarruttaa ensimmäiset 50 askelta. Purkit se huomioi oikeastaan silloin, kun mä osoitan ne sille. Tönäisee kyllä ohi mennessään, mutta hinkuaa vielä enemmän eteenpäin jäljellä. No eihän ne ole edes ollut jälkikäytössä kauhean pitkään eli ei voi odottaa ihmeitä. Loppua kohti parani taas selvästi, kun malttoi haistella. Oli se silti aika rumaa ;)
Toinen jälki oli harmillisesti tämä tynkä. Fiilis oli erilainen jo lähdössä. Rai hosui ensimmäiset askeleet, mutta keskittyi lopulta tosi hyvin aina ensimmäiselle purkille saakka (34 askel). Yritti taas singota matkaan, mutta pienellä rauhoittamisella malttoi mennä suht nätisti loppuun.
Loppuanalyysit:
Jälkien määrää on pakko nostaa. Jos pyrkisi tekemään esim. joka toinen päivä pari jälkeä/joka päivä yksi jälki niin tuo into voisi vähän laantua? Yksi looginen ratkaisu olisi tietysti väsyttää sitä ennen jäljen ajamista, mutta se vaatii jo huikeaa panostusta. Tänäänkin oltiin tehty vajaan tunnin lenkki ja ne kolme esineruutua ennen jälkiä ja silti vauhtia riitti. Samaten valon riittäminen on pieni haaste, koska haluan kuitenkin nähdä mitä se pentu tekee tässä vaiheessa siellä jäljellä. Ehkä yritetään parin päivän välein esim. vastaavaa: alkuun keskittymistä vaativa keskipitkä jälki (purkkeihin painottuva) ja pienen tauon jälkeen se "oikea" jälkitreeni. Raiku rakastaa tuota hommaa vähän liikaa ;)
Esineruudut olivat selvästi liian vaikeita. Veikkaisin, että toisessa maastossa tämän päivän treenit olisivat onnistuneet. Tälle päivälle sattui aikaisempaa haastavammat paikat, koska ensimmäisellä kaistaleella maasto vietti alaspäin suunnilleen 18 metrin kohdalta ja takareuna oli alempana piilossa (esim. mä en nähnyt sinne lähetyspaikalta). Toisella kaistaleella oli pieni kiviröykkiö n. 20 metrin kohdalla ja Raiku stoppasi yleensä siihen haistelemaan. Ei siis osannut suunnata siitä yli ja jatkaa viimeisiä metrejä. Kolmannella kaistaleella oli samanlainen loppu kuin ensimmäisellä eli suunnilleen siitä 22 metrin kohdalta maasto vietti alaspäin ja lelu oli taas ihan takareunalla. Yllättävän hyvin Rai siis suoriutui viimeisellä kerralla tuosta.
Nyt kun ajattelee niin olisi pitänyt suosiolla stopata vaikeille kohdille tai edes lähettää vielä lähempää. Jatkossa siis erikseen pitkät irtoamiset ja maaston hankaluudet kunnes saadaan lisää varmuutta. Samaten piste tuolle sikailulle, ruudusta pois jos ei meinaa kuunnella mua. Ei sentään löytänyt esineitä sooloilukierroksillaan, se olisi vaikeuttanut jatkoa vielä enemmän. Luottoa siis siihen, että mun osoittamasta suunnasta löytyy se esine kunhan irtoaa loppuun asti (eli sama huomio mikä viimeeksi).
Hirveä romaani ja fiilis on vieläkin huono. Vahingoista viisastuu, toivottavasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti