Sivut

sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Lauantaina 30.3. agitreeneissä pidettiin hauskaa pikkuradoilla. Pohjia oli kolme, mutta me ehdittiin tehdä vain kaksi kun aika rupesi loppumaan kesken.

1. rata
Ensimmäisellä radalla Raiku oli superpätevä. Haki tosi nätisti putkeen ja kuunteli hyvin. Mä sain sen sijaan muistutuksen mun nykivistä käsistä :D Hahhah, pitäisi varmaan videoida niin tajuaisin miten kauhealta se näyttää :D Toisella yrityksellä mä osasin paremmin. (Viikkoja myöhemmin luonnosta jatkaessa en muista radasta yhtään mitään niin turha selittää rataa sen enempää ;) )

2. rata
Toisella radalla hiottiin vähän aikaa haltuunottoa putkelta. Raiku meni alkuun ihan ok, kunnes mä rupesin kiirehtimään ja unohdin raukan yksin putkeen. Raiku teki hienot kaarrokset mun väärälle puolelle ja tuli siihen lähelle tivaamaan tarkempia ohjeita. Vikalla yrityksellä saatiin taas enemmän siihen oikeaan suuntaan päin. Huh, mun oma ratkaisu olisi ollut varmaan vaan antaa sen tehdä laaaaaja kaarros putken jälkeen ja kiljua ääneni käheäksi täällä-huutoja :D

Ennen ratoja tehtiin Raikun kanssa pari kertaa kepit (ok), muutama hyppytekniikkasuora (pudotti pari kertaa vikan riman, mutta muuten meni nätisti) ja kontakteja puomilla, Aalla ja keinulla (oli hyvät, mua rasittaa vähän vapautuksen jälkeen Raikun karkailuyritykset takaisin kontaktipinnalle).

Viimeistään jäähdyttelylenkki ja painimatsi Hopun, Pihkan ja Jocken kanssa teki tehtävänsä ja tyhjensi Raikun akut. Oli tainnut olla kaikilla vähän rankkaa, kun iltapäivällä simahdettiin yhdessä pariksi tunniksi ;)

Sunnuntaina 31.3. olin melkein seitsemän tuntia vepe-seminaarissa. Seminaariin kuului teorialuento vepestä lajina ja eri liikkeiden esittelyä ja lopuksi pienet käytännön treenit koirien kanssa. Raiku sai kyydin treenipaikalle parin tunnin jälkeen ja sai tulla luvalla hengailemaan loppuluennon ajaksi mun jalkoihin. Ai että sain olla ylpeä ADHD-junnusta! Raiku oli ihan nätisti ja rauhallisesti mun vieressä ja joko istui tai makasi peittonsa päällä. Ja juu, ollaan opeteltu ehkä kahdella eri treenikerralla kotona nätisti tietyn peitteen päällä loikoilua. Multa meinasi loksahtaa leuka sijoiltaan, kun Raiku malttoi odottaa nätisti mun vieressä vaikka siitä ihan edestä käveli ihmisiä ja huoneen etuosassa oli hillitön kasa vepetarvikkeita, leluja yms. Rairai ♥

Käytännön treeneissä harjoiteltiin lähinnä erilaisten esineiden kantamista. Raikuhan ottaa esineitä mielellään suuhun (eri materiaaleja: kumia, metallia, köysiä jne.), mutta saattaa mälvätä, ravistella ja pudottaa niitä vähän omia aikojaan. Raiku pääsi kantamaan ensin damia, sitten muovista noutokapulaa ja lopuksi pelastusliivejä. Kaikilla esineillä sujui tosi hyvin ja sain napattua esineet pois Raikulta ennen kuin se pudotti ne itsekseen. Saatiin hyviä vinkkejä jatkoa ajatellen, erityisesti kuivatreeneihin. Päivä ei ollut erityisen rankka koirille, mutta Raiku sammui taas kiitettävän nopeasti bussissa ja jatkoi unia vielä kotonakin. Maanantaina vietettiin lepopäivää ja vain löhöiltiin kotona.

perjantai 29. maaliskuuta 2013

Pitkästäperjantaista tulikin tosi pitkä. Kello soi kevyesti 5.30, talkoilin melkein kahdeksan tuntia agikisoissa, pyörähdin kotona syömässä ja halailemassa koiria ja lähdettiin Raikun kanssa 3,5 tunnin treenireissulle (sis. matkat, lenkit ja treenit...). Ei ihme, että myöhemmin illalla sammuin kotona telkkarin eteen ja nukuin sikeästi aamuun asti.

Illalla oli siis vuorossa Raikun kakkosaksaa. Tehtiin taas keppejä, irtoamista (suora putki, pituus, aita), ohjauskuviota ja kontakteja.


Ensimmäinen ratapätkä sujui Raikulta tosi hienosti. Se teki hienon käännöksen ykkösen jälkeen ja putkeen irtoaminen meni ihan leikiten. Putken jälkeen mun piti napata sitä vähän tiukemmin haltuun, koska muuten se käännös levähti turhan laajaksi. Vaikein osa oli pussi ja otettiin sitä muutaman kerran erikseen. Lopuksi Rai tuli sen itsenäisesti, mutta oli selvästi hidas.


Toisessa pätkässä mun ylpeys on Raikun putkeen irtoaminen. Ensimmäisellä kerralla sen nopeus yllätti mut (vieläkin) ja meinasi tulla kiire neloselle, mutta jatkossa osasin antaa sille paremmin tilaa ja päästin sen itsenäisemmin. Mä taisin lopulta lähteä itse liikkeelle kakkosen ja rataan kuulomattoman aidan välimaastosta ja ehdin sillä juuri sopivasti putken ulostulopäähän ottamaan Rain vastaan. Onko Rai vaan nopea vai ohjaaja hidas ja ihan pihalla? ;) Pussin jälkeen kutonen oli tosi vaikea, koska nyt Rai pujahti sieltä niin lujaa, että mun oli vaikea kääntää se tiukasti hypylle. No, saatiin se onnistumaan, mutta olisi ollut vieläkin parannettavaa!

torstai 28. maaliskuuta 2013

KotiRaiku

Raiku edestä, Raiku takaa... Innostuin eilen kotona raahaamaan kameraa hetken mukana ja mitäs muuta olisin ikuistanut kuin Raikua. Ja syy miksei Tira päässyt yhteenkään kuvaan on se, että fiksu berni sujahti sängyn alle heti kun näki miten tyyylsääää illasta on tulossa.

Eli kulissien takana: RaiRai!

Kaikki lähtee Raikun perusilmeestä: "Jeejee mitä kivaa tehdään yhdessä?" Tätä katselin kun tein ruokaa, söin, kirjoitin muistiinpanoja, kävin koneella, siivosin...
























Vetää iloisen pikkuaussienkin vakavaksi, kun siirrytään jääkaapille.

 Todiste: sillä on aina hölmö ilme, kun se löytää lattialta pallon. Pallo suussa voi sitten kipittää ylpeän näköisenä mamman perässä ja pomppia.

Pallo suussa pomppiminen johtaa yleensä tähän: kiivas vetoleikki, tuima katse ja vaarallisia tilanteita (kun kuvaa 50mm objektiivilla...)























Raikun periaate on se, että mua ei saa hylätä. Pestiin ja ripustettiin pyykkejä yhdessä, Raiku siinä jalkojen juuressa valmiina syöksymään apuun, jos mä sanon yhdenkin sanan. Peiliräpsyssä Raiku tekee sitä, mitä se tekee aina: tuijottaa. (Sivuhuomio: kyllä, kello oli ehkä kuusi ja mulla oli yökkärin housut päällä. Parasta!)

      Palloa ei sovi unohtaa eli aina välillä piti taistella siitä.

 "Miksei pallo liiku?" -ilme

 Maaninen tuijotus, osa 150. Raikun kaksi perusilmettä: "jeejeejee elämä on ihanaa, sä olet ihana, tehtäiskö jotain yhdessä" ja Rain söpisilme! Söpisilmettä näkyy lähinnä aamuisin, muuten unisena, kun Raikkis on oikein levollinen, Raikun kerjätessä rapsutuksia ja noin kymmenen kertaa muuten vaan päivän aikana.

Summa summarum, tässä ei ollut mitään järkeä. Olisin pärjännyt hyvin ekalla kuvalla, koska noin se katselee päivät pitkät tuossa vieressä. Ja kuvasarja huijaa, koska jaksoin kuvata ehkä ensimmäisen tunnin ajan. Ihan viimeiseksi (koska postaus ei ole mitään ilman treenijuttuja) se tärkein: illalla harjoiteltiin kakeja, seuraamista, maahanmenoa ja rentoa lötköilyä. Ei siitä sen enempää ;)

lauantai 23. maaliskuuta 2013

Tulevaisuuden viestikoira

Lauantai 23.3. oli taas kunnon monitoimipäivä. Aamupäivällä aksatreenit, pienen lenkin jälkeen viestiä ja iltapäivällä tottistelua kummankin koiran kanssa. Nyt kelpaa levätä!

Agitreeneissä tehtiin rataa, pussia ja keppejä.

Pussilla pidin kangasta vähän ylhäällä ensimmäiset kolme toistoa ja kun ne onnistuivat hyvin niin laskin sen kokonaan maahan. Raikun vauhti hidastui aavistuksen verran, mutta tosi nätisti se sukelsi sieltä.

Keppejä tehtiin ensin verkoilla ja sitten ohjureilla. Verkoilla onnistui hyvin, mutta ohjureilla Raiku meinasi loikkia miten sattuu. Tooosi rauhallisella käskyllä + pienellä kädellä näyttämisellä saatiin kuitenkin suht hyviä onnistumisia. Kyllä se sieltä ;)

Ratateemana tänään oli takaaleikkaukset. Raikulla on ollut ongelmana takaaleikkauksen jälkeinen pyörähdys, kun se jää etsimään mua. Tänään oli kuitenkin tosi hyvä päivä ja hommat luistivat hyvin.

1. rata, takaaleikkaus 1-2 väliin.

Palkka oli alkuun valmiina odottamassa kakkosen taaimmaisen siivekkeen takana ja kun saatiin siinä onnistuneita ohjauksia, rupesin heittämään palloa oikeasta kädestä kolmosta kohti. Raiku teki aika nättejä käännöksiä ja liitettiin aika nopeasti mukaan kolmonen ja nelonen. Ekalla kerralla mä taisin karjaista ennen kolmosta jotain ylimääräistä (hyvin tyypillistä), mutta Raikkis teki pätkät tosi taitavasti!


2. rata, takaaleikkaus 2-3 väliin.
Kun saatiin eka radanpätkä toimimaan, siirryttiin päivän varsinaiseen rataan. Nyt takaaleikkaus tuli kakkosen jälkeen ja alkuun palkka oli taas odottamassa kolmosen takana. Raikkis yritti välissä varastaa lähdössä pari kertaa, mutta uskoi karjaisuja aika hyvin ;) Jouduttiin hiomaan yllättävän vähän ennen kuin saatiin onnistumisia ja vielä ilman niitä Raikun ylimääräisiä pyörähdyksiä! Vikana kokeiltiin liittää nelonen mukaan ja vaauuu, mehän osattiin!

Jee, tämän päivän jälkeen mä en inhoa takaaleikkauksia enää niin paljoa! :)



Tehtiin Lauran ja koirien kanssa pieni jäähdyttelylenkki ja siirryttiin siitä viestitreeneihin. Raiku oli vuorossa tokana ja fiilis oli ihan hyvä ekoja treenejä ajatellen. Mä olin liikkuva pää ja suunnitelmana oli tehdä viisi pätkää ja liikkua ihan pientä matkaa taaksepäin. Raiku yllätti kuitenkin ja päätti ettei mua saa hylätä yksin metsään. Toisaalta ihan helppo ymmärtää kun sen kanssa ei ole koskaan treenattu tällaista irtoamista, mutta kieltämättä se yllätti kun Laura on kuitenkin yksi Raikun suosikki-ihmisistä.

Mä tein siis ensimmäisen lähetyksen. Raiku lähti vielä siinä vaiheessa ihan hyvin pienellä ääniavulla, mutta hui kauhistus ruokapalkan jälkeen kun ei saanutkaan kirmata suoraan mun luokse. Rai piippaili siis vähän samalla kun tähyili mun perään ja sai luvan juosta vasta kun oli hiljaa. Toisen pätkän se juoksi hyvin mun luokse, mutta liimaantui sen jälkeen mun jalkaan kiinni. Raiku vilkaisi aina nopeasti Lauran suuntaan kuullessaan kutsun, mutta käänsi pään aina takaisin ylös ja kyseli multa mitä tehdään. Lyhennettiin matkaa ihan reilusti ja hetsattiin Raikua liikkeelle niin kyllä se suostui irtoamaan. Kolmas ja neljäs pätkä menivät aika samalla mallilla, mitä nyt neljännellä Raikun vauhti hidastui aavistuksen verran sen juostessa mun luokse. Viidennen pätkän jälkeen Raiku sai loppupalkan (=patukan) Lauran luona ja leikittiin vähän aikaa sillä pisteellä.

Raikussa näkyi pientä ihmettelyä, että mitä tämä on. Ei ihme, kun sille on vahvistettu 8 kk ajan mun lähellä pysymistä eikä treeneissäkään saa riehua muiden ihmisten luona (mitä Raiku tekee kyllä siitä huolimatta). Päällisin puolin jäi hyvä fiilis, kyllä se sieltä kun saadaan Raikkis tajuamaan jutun idea ;) Loppuhuomiona, että Nessa ja Hoppu olivat supertaitavia ♥



Kotiin päästyä jätin Raikun sisälle nukkumaan ja lähdin Tiran kanssa lenkille + treenaamaan. Suunnattiin just ja just auratulle lähikentälle, mutta epätasainen ja jäinen alusta teki kävelemisestä vähän vaikeaa. Mulla oli kamerakin mukana niin saatiin videomateriaalia, mutta en ole jaksanut käydä vielä kaikkea läpi.

Lyhyesti, tehtiin seuraamista, jääviä, suora luoksetulo, kakeja ja noutoa. Kevyt aloitus puolen vuoden treenitauon jälkeen ;) Seuraaminen oli vähän laiskaa ja kontakti putoili, jäävät olivat hyvin mielessä (nopeutta vaan lisää), m-i vaihdot olivat hyviä (matkaa n. 7m, seisomista otettiin erikseen ja se oli huolimaton) ja noudot hyviä. Tästä on hyvä jatkaa, vaikka juoksut haittaavat treenaamista aika paljon. Tiralla oli ihan ok moodi päällä, mutta kyllä siinä näkyi juoksulaiskuutta. Vähän rupesi kammottamaan kahden viikon päässä oleva tokosemma...

Raiku oli saanut nukuttua sellaisen tunnin verran niin nappasin sen kotiin tultua mukaan ja mentiin kujalle tottistelemaan ja saatiin Anna kuvaajaksi. Vielä lyhyemmin: seuraamisessa Raiku pudotti kontaktia, törmäili mun jalkoihin ja irtoili. Perusasennot olivat myös vähän huolimattomia. Maahanmeno oli ok, istuminen vähän hidas eikä niin ryhdikäs mitä voisi olla, seisominen ensin namiavulla (Raiku oppi sen alkuviikosta) ja toinen pienellä vartaloavulla ihan ok. Luoksetulot olivat hitaat, mutta ollaan otettu eteentuloa ja vauhtia vielä erikseen massiivisten törmäilyongelmien takia. Vauhtinoudot olivat aika hauskat ;) Vauhtia oli, mutta ensimmäisellä kerralla Raiku meinasi unohtaa pallon sinne taakse, toisella kerralla Raiku juoksi pallon luokse kapula suussa eikä halunnut irroittaa ja kolmannella kerralla Rai sai melkei narupallosta päähän kun ei napannutkaan siitä heti kiinni. On se pieni sisupussi kun jaksoi tehdä vielä noinkin hyvin rankan aamupäivän jälkeen ♥


//Blogi sai nyt uutta ulkoasua, ei tähän mennytkään kuin kahdeksan kuukautta ja kohta on taas kesä, johon tämä talvinen ulkonäkö sopii loistavasti ;) Päivitin myös Raikun omaa sivua 10 kk kunniaksi. Vanhemmat blogitekstit antavat odottaa itseään, mutta enköhän lisäile niitä sitten kun jaksan muistella mitä ollaan tehty.

perjantai 22. maaliskuuta 2013

Fiilistelyä

Perjantaina 22.3. oli todelliset hyvänmielentreenit! Ainahan jää käteen jotain positiivista, mutta nyt sain ylpeillä ihan kunnolla taitavalla junnulla. Tehtiin aksatreeneissä pientä rataa, keppejä, muuri + rengas irtoamista ja puomin kontakteja. Treenien jälkeisellä lenkillä harjoiteltiin ex tempore nopeaa istumista ja pudotettua.


Aloitettiin rataa 1-2 välillä niin, että palkka lensi heti kakkosen jälkeen. Kohdattiin taas meidän normaali takaakierto-ongelma eli mä annoin niin suuren avun, että Raiku kiersi koko helkkarin hypyn :D Mun piti pelkästään kutsua Raiku mukaan, ottaa haltuun, ottaa yksi askel kakkosta kohti ja antaa takaakiertokäsky ja karjaista jo ennen kun Rai ehti hypylle uudestaan "tässä" niin sillä saatiin onnistumaan :D Raiku irtosi ja lukitsi esteen niin nätisti niin saatiin harjoitella vähän vaikeampaa ohjauskuviota mitä muut: persjättöä!

Alkuun Juha oli heittänyt Raikulle narupallon palkaksi, mutta nyt jätettiin se odottamaan valmiiksi maahan kakkosen jälkeen ja ruvettiin harjoittelemaan persjättöä. Jota mä en ollut tehnyt aikaisemmin :D Alku meni ihan normaalisti, mutta heti sen takaakiertoaskeleen + käskyn jälkeen mun piti jo lähteä liikkumaan neloselle päin. Tykkäsin tällaisesta tavasta harjoitella, koska mä sain ylimääräistä aikaa harjoitella omaa liikkumista sillä välin kun Raiku nappasi pallon mukaan ja juoksi vasta sitten mut kiinni. Olin vielä aika hidas ja jäin aina pohtimaan ihan turhaan sen askeleen jälkeen. Varmistelen vieläkin, vaikka tiedän että Raiku osaa tehdä itsekin :P

Kun otettiin ensimmäisiä kertoja ilman valmista palkkaa kakkosen takana, tein mulle hyvin tyypillisen virheen ja rupesin huolimattomaksi. Otin siis huonon askeleen takaakiertoa varten ja Raikkis teki kauniin kaarroksen juuri kakkosen edestä ja sanoi "räyh". Toisella (tai kolmannella tai neljännellä) kerralla päästiin neloselle asti (onnistuneella persjätöllä), mutta unohdin takaakierron ja lähetin normihyppyyn. Mun sijaintikin oli kyllä huono takaakiertoa ajatelen.

Vika kerta oli se paras! Tehtiin koko pikkurata puhtaasti putkelle asti ja palkaksi Rai sai narupallon ja mä superhyvän fiiliksen. Tietysti persjättö olisi voinut olla vielä paremmin ajoitettu ja selkeämpi, mutta ei sillä ollut nyt väliä :P On pikku-Raakel vaan taitava!!! Ja annan itsellenikin taputuksen olkapäälle, ei ollut kuulemma mikään ihan helpoin paikka harjoitella persjättöä. Varsinkaan ekaa kertaa :D

Kepeillä tehtiin suoraa lähestymistä, irtoamista, eri kulmia ja keppejä yhdistettynä putkeen. Näpäytin Raikua henkisesti pari kertaa varastamisen yrittämisestä, uskoi tosi kiltisti vaikka intoa oli ihan riittävästi. Tehtiin muutamalla eri etäisyydellä irtoamista niin, että annoin kepkep-käskyn, pysyin paikoillani ja annoin Raikun edetä itse muutaman metrin matkan kepeille ja tsemppasin sen siitä loppuun. Kulmien hakemista tehtiin tänään niin, että lähetin Raikun parin metrin matkalta keppien oikealta puolelta kiertämään yksin aloituskohtaan ja lähdin taas mukaan kun Rai oli mun kohdilla menossa. Putkea tehtiin sekä ennen keppejä että lähetyksenä keppien jälkeen. Ja Raiku sinkosi sinne pari kertaa pujottelun jälkene ihan itsekin.. Ensimmäisellä kerralla putki + kepit yhdistelmällä en hidastanut Raiku tarpeeksi ennen keppejä vaan se sinkosi aika lailla täysillä ohi. Toisella kerralla meni ihan loistavasti! Vikoilla kerroilla vaihdoin palkan patukkaan ja apua sitä vauhtia! Hyvä kun verkot pysyivät paikoillaan :D

Puomin kontakteilla otettiin taas mukaan vauhtia. Mulla oli palkka valmiina heti puomin edessä maassa sekä parin metrin päässä alustalla ja tehtiin vaihdellen niin, että juostiin joko samaa matkaa tai lähetin Raikun ja juoksin vähän jäljessä ohi. Raiku pyrki joka kerta pysähtymään, mutta ainakin kaksi kertaa sillä meinasi peppu heittää yli. Vauhtia oli siis vähän liikaa vielä tässä vaiheessa :D Raiku ei hahmota sellaista käsitettä kuin "nätisti ja nopeasti" vaan jos siihen haluaa vauhtia, se on aina täysillä. Olen kuitenkin tyytyväinen! Pari kertaa Raiku jäi tähyilemään katsekontaktia, jos mä olin pari metriä sen takana kun se teki 2on2offia, mutta vapautin etupalkalle vasta kun katse oli nätisti eteenpäin. Loppuun tehtiin pari kertaa ilman ensimmästä palkkaa ja onnistui silti hyvin.

Kontakteista pientä välipohdintaa: mun ensimmäinen ajatushan oli pärjätä ilman nenäkosketusta, mutta kun Raiku jäi himmailemaan ja haki jatkuvasti silmillään mua, siirryin kuitenkin siihen tökkimiseen. Oikeastaan en ole ikinä vaatinut siltä kunnollista nenäkosketusta vaan lähinnä sellaista epämääräistä matalaa asentoa ja fokusta alas + eteenpäin ja parin viikon takaisen sijaisen vetämän koulutuskerran jälkeen rupesin epäilemään taas nenäkosketuksen ideaa. Nyt tuntuu siltä, että jatketaan tällä mallilla ja vahvistetaan entistä enemmän sitä fokusta eteenpäin. On vain niin hassua opettaa koira ensin tökkimään maata kontakteilla ja vaatia sitä treeneissä, mutta unohtaa koko käytäntö kisoissa :D Myös kouluttajan sanoma turvallisuuspointti jäi mun mieleen ja heräsi tänään uudestaan kun tuo sinkoili täysillä kontakteja alas. Mitään muutosta tämä ei tuo varsinaisiin treeneihin, koska olen ollut muutenkin niin epämääräinen, tämä oli lähinnä turhaa lätinää mun puolelta. Tykkään kuitenkin Raikun kontakteista tässä vaiheessa :)

Irtoamispätkää otin alkuun vain renkaan takaa ja kun se onnistui heti ilman ongelmia, otin myös muurin mukaan. Raiku yritti varastaa pätkällä muutaman kerran ja sainkin sen pari kertaa pysäytettyä vauhdista karjaisemalla, mutta ainakin kaksi kertaa se sujahti vaan äkkiä ohi ja valmiina odottavalle palkalle. Ärsyttävä, koska muuten irtoamisessa ei ollut vaikeuksia. Vikoilla kerroilla kokeilin takaaleikkausta esteiden väliin ja meidän normaali takaaleikkausongelma eli Raikun turha pyörähtäminen mun edessä tuli taas ilmi. Siihen oli hyvä lopettaa niin korjaillaan sitä vasta huomenna ;)



Lenkillä suunnattiin  taas pellolle ja siellä oli niin hyvä renkaanjälkisuora niin tehtiin pitkästä aikaa pudotetun tapaista hakemista. Esineenä oli Raikun löytämä keppi. Ensimmäinen matka oli suunnilleen 30 askelta (vähän tavallista lyhyempiä kun rämmin siellä lumessa). Jätin Rain istumaan, vein kepin 10 askeleen päähän ja käveltiin yhdessä 20 askelta poispäin. Raiku lähti käskyllä tosi hyvin, juoksi ihan suoraan kepin luokse ja malttoi jopa pitää sen suussa koko paluumatkan ajan.

Toinen lähetys oli suunnilleen 50 askelta pitkä (jätin Rain 30 askeleen päähän odottamaan kun vein kepin ja käveltiin taas yhdessä loppumatka). Nyt kun palasin Raikun luokse, se meni maahan. Korjasin takaisin istumaan ja jatkettiin siitä normaalisti. Raiku juoksi taas nätisti suoraan ja löysi kepin helposti.

Viimeinen pätkä oli 70 askelta pitkä (vein kepin 40 askeleen päähän ja käveltiin 30 askelta yhdessä). Ensimmäisellä lähetyksellä Raiku irtosi vain parinkymmenen askeleen kohdille (sinne mihin jätin sen istumaan?) ja rupesi kääntymään takaisin niin kutsuin siitä luokse. Toisella lähetyksellä lähti paremmin ja juoksi ihan hyvää vauhtia aina sinne 70 askeleen kohdille, löysi kepin hyvin ja kiisi vielä kaksi metriä mun ohi kun jarrut eivät toimineet. Huippu-Rai!

Leikittiin myös istumista keppien kanssa: aina kun peppu osui maahan, heitin Raikulle sen rakkaan risun. Muutaman kerran meinasi mennä turhan matalaksi istuessa, mutta otettiin ne uudestaan. Saatiin jo aika nopeita suorituksia, onnettomat risupätkät on ihan superpalkka ;)


torstai 21. maaliskuuta 2013

Kuvapäivitys

Kerään voimia treenipäivityskasan läpikäymiseen ja sitä odotellessa tässä on muutama helmikuinen kuva koirista.

Kelju K. Kojootti

"Olen ääliö" ♥














































maanantai 4. maaliskuuta 2013

Kisapentu

Maanantaina 4.3. oli kisaamaan tähtäävien pentujen vika treenikerta. Saatiin ottaa haluamiamme liikkeitä kokeenomaisesti tai sitten puuhailla jotain muuta. Mä valitsin meille seuraamisen, liikkeestä maahanmenon, (istumisen) ja luoksetulon. Lisäksi tehtiin yhteisinä liikkeinä kehääntulotarkastus, luoksepäästävyys ja paikallamakuu.

Kehääntulotarkastus: Vedin Raikun namilla Pipsan viereen, nappasin pannasta kiinni ja syötin koko ajan. Tassut pysyivät maassa :D

Luoksepäästävyys: Namitin aina vaikeissa kohdissa ja kehuin runsaasti. Pidin pienen tauon Pipsan pysähtyessä Raikun viereen ja Rai malttoi pysyä istumassa ja piti kontaktia. On se vieläkin superinnokas, mutta pystyy keskittymään kontaktiin/syömiseen, vaikka joku silittääkin vähän rinnasta. Arkielämässä ei kyllä istu nätisti paikoillaan ;)

Paikallamakuu: Aika oli 1-2 min ja palkkauksen ja etäisyyden sai määrittää itse. Raiku meni maahan vasta toisella käskyllä. Aavistelin vähän, että se jää jumittamaan kontaktiin, mutta kokeilin silti ekan kerran ilman mitään apuja. Toisella käskyllä vinkkasin vähän kädellä mitä pitikään tehdä. Olen tosi huono arvioimaan matkoja, mutta veikkaan etäisyydeksi suunnilleen viittä metriä. Raiku pysyi tosi nätisti ja rauhallisesti maassa, ei muuta huomautettavaa kuin ihan pieni lonkalle valuminen silloin tällöin. Se voi kuulemma johtua nuoresta iästä eli ei stressailla siitä sen kummemmin. Jos se jatkuu vielä myöhemmin niin voin alkaa puuttumaan enemmän (nyt lähinnä korjaan sen asentoa suorempaan kun huomaan sen vinottavan).

Seuraaminen: Ongelmaksi kerroin satunnaisen edistämisen, irtoamisen ja mun jalkojen taakse valumisen vasemmalle käännöksissä. Otettiin pieni pätkä seuraamista ja erikseen vasemmalle käännöksiä paikallaan. Edisti joo, taipui mun taakse joo. Korjaamisohjeiksi saatiin vielä enemmän käännöksiä vasempaan (edistämiseen) ja voi kokeilla pientä painonsiirtoa taakse (<-jos Rai korjaisi itse paikan). Jalkojen taakse valuminen johtuu lähinnä mun hartioiden liikkeestä. Näytin pari kertaa miten Raikki toimii eli käänsin aavistuksen verran olkapäitä vasemmalle niin tämä yksi oli jo kiertämässä mun polvitaipeiden kohdalla :D Ihan niin kuin agissakin, se lukee äärimmäisen tarkasti mun kroppaa. Jatkossa voi alkaa vähän köhähtelemään noille ylimääräisille liikkeiden lukemisille, ettei Rai sekoa kun mä vääntelehdin koetilanteessa ;) Paljon oli kuitenkin plussaa: kontakti ihan super ja Raiku hakeutui tosi hyvin oikealle paikalle. Sivulletulo oli myöskin hyvä, kunhan mä (tai Rai) ei alkanut tepsuttaa ja korjailla liikaa. Mun palkkauskohta on kuulemma hyvä, vähän voi kokeilla vielä taaempaa josko sekin auttaisi edistämiseen.

Liikkeestä maahanmeno: Otin ihan seuraamisesta ja sinnehän se putosi. Ei mitään parannettavaa :) Ehdottomasti Raikun vahvin liike.

Liikkeestä istuminen: Näytin ongelman eli Rain rakkauden maahanmenoon. Annoin vielä kunnon askelavun, mutta silti se jäi puolittaiseen istumis-maahanmenosekoitukseen. Korjasin ekan asennon suorempaan ja tokalla kerralla annoin vielä vähän voimakkaamman vartaloavun, sillä jäi ihan hyvin.

Luoksetulo: Matkaa oli ehkä kymmenisen metriä? Jäi istumaan hyvin, mutta jos nipotetaan niin pari askelta jättötilanteesta Rai oli kuulemma liikauttanut toista etutassua ja ollut vähän levoton. Rauhoittui sitten kun mä olin kääntynyt takaisin ja odotti käskyä. Ja levoton ei tarkoita nyt mitään piippausta/steppausta/hytkymistä vaan se oli kait pyöritellyt vähän päätään ja vilkuillut jotain :D Eteentulo oli vino ja se törmäsi kevyesti mun jalkoihin. Piru, lyhyemmältä matkalta se teki treenien alussa ihan loistavia eteentuloja. Pitkää matkaa ei olla yhdistetty kyllä juuri ollenkaan eteentuloon eli annetaan anteeksi.

Yleisesti: Hyvä fiilis ja liikkeet ovat hyvällä mallilla. Rupatteluajat Raiku oli aika levoton eikä malttanut istua mun vieressä vaan kävi tekemässä aussiepomppuja Pipsan syliin. Siihen voisi puuttua enemmän ;) Intoa ja tarkkuutta on ikäisekseen aika kivasti.

Ennen yksilösuorituksia tehtiin hallin sivussa kakeja, eteentuloja ja seuraamista. Kakeissa pari s-m vaihtoa oli levottomia, mutta intoa oli ehkä vähän liikaa vielä siinä vaiheessa. Eteentulot olivat tosiaan silloin hyviä ja seuraaminen ihan kivaa. Kyllä se silti irtoaa mun makuun vähän liikaa :P

  

Ensimmäisessä kuvassa perusasento ja toisessa hieman irtoavaa seuraamista :D Selittelyn makua, mutta ei Raiku yleensä noin pahasti irtoa! Jos muistan oikein niin tuossa se jäi jälkeen kun pudotti namin ja kiiruhti sitten mun perään. Niin ja käsi on tuossa kohtaa, koska kokeiltiin sitä imuttamista... Ja kuvat ovat tosiaan lauantailta.

sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Sunnuntaina 3.3. Tiran agissa tehtiin allaolevaa rataa. Vikalla kerralla jatkettiin rataa vielä esteelle nro 19 asti, mutta en piirtänyt enää sitä pätkää.


1-2 oli aika vaikea, koska Tira ei edelleenkään hae putkiin niin hyvin mitä voisi. Pienellä menemenemenehyvääää-huudolla onnistui, mutta olisi voinut olla vähän sulavampaa.

4-5 Aalta Tira rynnisti sellaisella vauhdilla, että mun oli pakko jättää se jälkeen hyppäämään nelonen itsenäisesti (osasi hyvin). Vitosella sain tehdä suunnilleen kärrynpyöriä, että Tira malttoi kiertää hypyn takaa. Vikalla kerralla saatiin ehkä se onnistunein kokonaisuus.

6-8 pätkä meni tosi hyvin! Tira oli hyvin kuulolla ja mä ehdin tehdä ihan superpikaiset valssit väleihin. Ja vauhtia riitti :P

9-10 kepeille meno oli vaikea, koska kepit on Tiralle vieläkin se heikoin kohta. Ohjasin vielä vaikeammalta puolelta niin oli aikamoista haparointia. Takaakierto kympille onnistui ihan hyvin, jos mä en ollut ihan hengästynyt. Ohjaajalle parempi kunto ;)

11 eli puomi meni hyvin. Puomiberni ♥

Tirassa riitti taas vauhtia ja tytsy oli ihan mielettömässä kontaktissa. Matkat repulta aloituspisteeseen Tira teki itsenäisesti seuraamista (koko hallinpuoliskon pituus) ja radan jälkeen tehtiin vielä erikseen seuraamista ja liikkeestä seisomista. Kummatkin oltiin intona :)


lauantai 2. maaliskuuta 2013

Tottelevaisuusseminaari 2.3.

Lauantaina vietettiin aurinkoinen ja ihana pakkaspäivä Markus Kuuselan tottelevaisuusseminaarissa Veikkolassa. Kameraan tarttui päälle 700 kuvaa eikä yhdessäkään näkynyt aurinkoa ja lunta. Koirista mulla oli mukana vain Raiku, mutta olisi kyllä ollut Tirallekin hyvä kokemus. No, katsotaan jos saadaan semmalle jatkoa niin Tiraki voisi päästä mukaan ;)

Jokainen sai miettiä valmiiksi kaksi liikettä, joihin kaipaa vinkkejä. Liikkeitä valitessa mulla oli vähän ongelmia, koska meillä ei ole mitään suuria vaikeuksia missäkään. Yritin miettiä jotain hienoa ja uutta, mutta lopulta päätös tuli ihan fiilispohjalta ja valitsin noudon ja seuraamisen. Ja oli hyvä valinta!

Raiku oli vuorossa heti toisena ja oli jo valmiiksi ihan fiiliksissä. Aloitettiin noudolla ja ongelmaksi esitin välillä tapahtuvaa kapulan omimista. Lainattiin toiselta treenaajalta fleksiä ja kiinnitettiin se Rain pantaan. Nyt Raikulla ei tietenkään ollut vaikeuksia kapulan takaisin tuomisessa, sieltähän se kiisi suoraan mua kohti kapula suussa. Hyvä, että toimii häiriössä ;) Myöskään fleksi ei tuottanut ongelmia kuin parilla kerralla, kun mä heitin kapulan vähän liian kauas ja Markus joutui ottamaan muutaman juoksuaskeleen Raikun perässä ettei hihna kiristy. Raiku pysähtyi pari kertaa katsomaan mitä tuo tekee, mutta muisti taas tehtävänsä ja toi kapulan.


Palkkaus tehtiin ihan lennosta eli parilla ekalla kerralla Raikun tullessa mun luokse iskin sen eteen kourallisen nameja ja vaihdoin kapulan niihin. Sen jälkeen siirryttiin lelupalkkaan ja vaihdoin kapulan narupalloretuutukseen. Ihan vikoilla kerroilla Raiku pysähtyi kerran kapulalle mennessä miettimään hetkeksi, vilkaisi mua josko narupallo näkyisi jo, mutta kun kädet olivat tyhjänä niin se kävi hakemassa noutokapulan. Narupallo oli Rain mielestä superhyvä palkka :P Lopussa otettiin myös fleksi pois eikä Raikun toiminnassa näkynyt mitään muutosta. Vauhtinouto tuntuu sopivan Raikulle tosi hyvin, mutta saatiin jatkoa varten myös jotain inspistä iskunoutoon. Katsellaan!


Seuraamisessa näytettiin ensin pieni pätkä nykyistä tilannetta. Muuten ihan hyvää kommenttia, mutta se edisti taas vähän (lähti keulimaan) minkä tiedostan tuskallisen hyvin. Kokeiltiin käskytettynä pidempää pätkää imutuksella. En syöttänyt nameja kokoaikaa vaan aina kehujen yhteydessä (hyvän pätkän jälkeen, käännösten jälkeen jne.). Raiku piti paikkaa aika hyvin ja kontakti oli ihan superia. Loppuun kokeiltiin vielä pientä suoraa juosten niin, että pidin namikättä Rain kuonossa kiinni. Vaikka olikin uusi askellaji, Rai tuli tosi hienosti mukana. Vikaksi näytin vielä pari seuraamisen sivuaskelta, mutta nämä menivät kuulemma sirkustempuiksi :P Tokossa ne tulevat kuitenkin vastaan!

 Vasemmalla normiseuraamista, oikealla imutuspalkalla.

Raiku sai lähteä pian oman vuoronsa jälkeen kotiin, mutta mä jäin loppuun asti. Päivä oli tosi antoisa ja pitkästä aikaa mulle tuli tosi hyvä fiilis tottistelusta. Hyvä saada välillä myös pk-puolen näkökulmaa liikkeisiin.

Huomasin kyllä olevani taas niin perisuomalainen kuin voi olla. Sain aika paljon tutuilta kommenttia siitä miten hyvältä Rain työskentely näytti ja miten paljon olenkaan mahtanut tehdä töitä sen kanssa. Ja mitä mä vastaan: "no kiitos, ei me nyt kauheasti mitään olla tehty ja toi nyt meni vähän miten sattuu mut kai se siitä". Argh! :D Osaahan se kivasti juttuja 9 kk ikään nähden eikä se nyt ole kasvanut missään ihan perämetsässä. Kisasuunnitelmakyselyihin vastasin kyllä ihan reilusti, että katsotaan muutaman (ja vähän useammankin) kuukauden päästä. Edelleenkään ei ole mitään kiirettä, onhan tuo vielä ihan vauva :D Vähän hirvittää, että tämän kuun lopussa Raiku saisi startata tokokokeet. Siitäkin mua kyllä varoitettiin etten tapa tuon työintoa liian isoilla harppauksilla. Onneksi siitä ei ole tässä pisteessä pelkoa ja muutenkin ollaan muistettu varoa sitä. Aika paljon saisi kyllä hinkata tiettyjä liikkeitä, että saisi tuon vauhdin hidastumaan...

Päivällä oli kuitenkin hyviä vaikutuksia, koska mä sain taas intoa tokoilla! Kaikki Raikun kuvat © Sabine Klüss.

perjantai 1. maaliskuuta 2013

Perjantaina 1.3. treenattiin Raikun kakkosagissa putkea, keppejä, suoraa pätkää, kontakteja ja tehtiin pieni radanpätkä.

Putkella otettiin eri sisäänmenokulmia. Aloitin parilla takaaleikkauksella ja siirryttiin siitä pimeään putkikulmaan päin. Päästiin jo aika hyvään kulmaan muutamalla treenillä ja Raiku haki aina oikean pään eikä epäröinyt edetä. Hieno!

Kontekteilla Rai oli hyvä. Hirveä hinku Aalle, haki hyvän paikan, tarjosi nenäkosketusta, pysyi paikoillaan ja lähti ekalla vapautuksella. Tosin vikalla kerralla jäi jostain syystä jumittamaan ja tökki vain nokallaan maata, vaikka olin vapauttanut jo pari kertaa. Pöhkö.

Suora (aita, rengas, aita) meni ihan hyvin, Rai irtoaa hyvin. Pari kertaa varasti ja kerran kurvasi takaisin kesken etenemisen kun sain äänihuuleni toimintaan (eli karjaisin). Ei ottanut häiriötä mun liikkeestä eikä siitä, että jäin seisomaan paikoilleni.

Kepeillä teemana oli erilaiset kulmat + itsenäisyys. Käytettiin ensimmäistä kertaa kahta namialustaa, toinen suunnilleen kolmannen kepin kohdalla ja toinen normaalisti keppien jälkeen. Raiku tajusi aika nopeasti kakkosnamialustan idean ja ehdittiin tehdä aika monta eri variaatiota, myös yhdistettynä yhteen hyppyyn. Olin erityisen ylpeä Raikkiksesta kun saatiin Raikulle vaikea kulma onnistumaan pienen pyörähdyksen jälkeen. En jaksa piirtää kuvaa, mutta huonolla selityksellä: koira odotti aidan takana suoraan keppien sisäänmenoa vastapäätä. Mä kutsuin Rain aika läheltä keppejä ja jatkoin suoraan keppien vasemmalle puolelle ja sillä välin Raiku oli keppien aloituksessa, hotkaisi namin ja jatkoi keppejä. Ekalla kerralla Rai pyörähti ympäri ja ponkaisi mun perään, mutta toisella yrityksellä se tajusi idean. Jeij.

Radanpätkä meni ihan onnettomasti :D Se oli ihan yksinkertainen, U:n muotoinen aita, rengas, aita, aita, suora putki, aita -pätkä, mutta Raiku veti vähän ranttaliksi. Ensinnäkin se varasti, toisekseen se juoksi ekan suoran pätkän jälkeen aina mun jalkoihin ja kolmannekseen se ei meinannut irrota mun kädestä putken jälkeen vikalle aidalle.

Varasteluun puututtiin ihan kunnolla. Jätin Raikun istumaan ja Juha jäi vahtimaan Raikun viereen. Junnu on vaan sen verran agi-intoinen, että ei meinannut uskoa kieltoja :P Ei uskonut ärähdystä, ei uskonut remmin paiskaamista jalkoihin (ei tietenkään osunut koiraan), vasta hihnan laittaminen kaulaan ja pieni nyppäisy varastettaessa auttoi. Sain ohjeeksi opetella ärähtämään tuolle kunnolla :P Raiku on siitä mukava ettei se ota liikaa itseensä mun mutinoita tai välitä siitä, jos mä käyttäydyn oudosti (jännitän, hermostun, olen epävarma jne.), mutta tuo oli jo aika piruilua. Ja sehän ei meinannut uskoa kumpaakaan meistä. Saatiin homma kuitenkin toimimaan ettei Rai lopussa lähtenyt enää mukaan mun liikeärsykkeisiin. Toki fiksuna se tajusi pian mistä saa kehuja (paikalla pysyminen). Sillä on vaan valtava imu radalle niin pakko vetää tiukkaa linjaa tästä eteenpäin. Huomasin kyllä itsekin miten vaikeaa oli samaan aikaan miettiä lähtöä ja sitä aikooko koira varastaa. En halua tottua tuohon :P

Irtoamissuora oli Raikulle helppo, se tuli nätisti aidat ja renkaan, mutta juuri ennen käännöstä se tunki liian lähelle mua eikä hahmottanut kunnolla aitaa siellä etuviistossa. Mun olisi tietysti pitänyt olla lähempänä sitä käännöksen aitaa, mutta enpä ollut :P Putkeen Raiku haki hyvin, mutta vikan aidan taakse oli taas vaikeaa suunnata. Jätin sille pari kertaa patukan loppupalkaksi, mutta silti tällä kertaa mun luokse pomppaaminen oli parempi palkka. Raikkis...

Kotimatkalla oli vähän väsynyt junnu ja ohjaaja. Raiku on kyllä niin symppis kun se kuikuilee bussissa jokaisen pysähdyskilahduksen jälkeen mitä mä teen, ollaanko nousemassa vai ei. Höpsö ♥

Pusukuono ♥