Mestariainesta

Olematon valmistautuminen, meidän uusi teema.

Toivoin kovasti Raikulle rallyn voittajaluokan koularia vielä tälle keväälle, niinpä olin ilmoittanut sen kahteen kokeeseen. Alunperin meillä oli koepaikka myös helmikuulle, mutta neitikoira aloitti juoksunsa pari päivää aikaisemmin. Niin, ja Tiran lopetus tapahtui edellisenä päivänä ja edes minä en ole niin kahjo, että olisin raahautunut sinä lauantaina kokeeseen.

Koska Raiku on mahtikoira enkä mä mokaillut pahasti, koulari tuli jo siitä maaliskuun kokeesta. Laitoin vielä samana iltana viestiä huhtikuun kokeen järjestäjille ja ilmoitin luokkanoususta. Samalla tuli kirjoitettua se maaginen lause (jota kirosin myöhemmin aika paljon) eli "mahtuuko mestariluokkaan vielä?". Hitto vie, sinnehän mahtui.

Aikaa mestariluokan korkkaamiseen oli noin kolme viikkoa. Kolme viikkoa aikaa opettaa ne puuttuvat mestariluokan kyltit ja parantaa oikean puolen seuraamista. Koska toimin itse parhaiten paineen alla, tehtiin ehkä kerran, kaksi viikossa jotain pientä olohuonetreeniä ja panikoin lähinnä vikalla viikolla.

Raiku sai toisena pääsiäispäivänä (koeviikon maanantai) vieraita, kun Mari ja Jarno tulivat käymään meillä kotona. Mari olikin jo vanha tuttu ja Raiku oli ihan onnessaan vieraista. Kerjäsi rapsutuksia, yritti pusutella, toi leluja leikittäväksi ja kerjäsi herkkuja. Ihan oma possu itsensä. ;)

Keskiviikkona Rai hyppäsikin Marin ja Jarnon kyytiin ja matkasi pariksi päiväksi Röykkään kasvattajalleen Lauralle. Raiku oli kotiutunut kuulemma taas hetkessä ja vietti mukavat pari päivää Hopun, Hyrrän, Nessan ja Nepen viikon ikäisten pentujen kanssa. Rai oli ilmeisesti saanut tilaisuuden käydä moikkaamassa pikkusisaruksiaan, mutta ne olivat Raikun mielestä ihan liian nuoria tutustumiseen. Se rupeaa hoitamaan vieraita pentuja siitä neljästä viikosta eteenpäin, sitä nuoremmat kuuluvat Raikun mielestä niiden emälle eikä se juurikaan kehtaa hengata pentujen lähellä. Ylikohtelias Raiku-täti!

Kyläilyn varsinainen syy oli Raikun silmäpeilaus torstaina Tervakoskella. Tulos oli odotettu eli puhtaat ja terveet silmät. :) Se olikin vika silmäpeilaus ennen miniraikuja.

Kävin sieppaamassa pikkumustan perjantai-aamupäivänä Röykästä. Samalla tuli siliteltyä läpi ne pienet pikkusisarukset ja ihme, vain yksi koira hyppäsi autoon mukaan. ;) Raiku jäi pian kotiutumisen jälkeen itsekseen, kun piti kiiruhtaa töihin.

Ihan puhki!

Iltavuoron jälkeisissä olkkaritreeneissä klo 22 tuli todettua koiran kisakunnosta mm. se, että Raiku ei osaa tehdä pikkusievää seuraamista oikealla, ei osaa peruuttaa oikealla, ei osaa tulla seisomaan eteen istumatta, ei osaa seistä kolmea minuuttia paikallaan. Jne. jne. jne.

Aamulla ajoin koepaikalle siis kämmenet hioten. Asiaa ei auttanut yhtään se, että Raiku oli ollut kotiuduttuaan todella omituinen. Se nukkui käytännössä katsoen koko perjantain, oksensi myöhään illalla jotain keppisilppua ja näytti siltä, että nukahtaa pystyyn. Laskin pikaisesti viikkoja ja juu, alkoi olla niitä päiviä kun mammakoiran pitäisi pyöräyttää pentunsa maailmaan eli tervetuloa valeraskaus. Asiaa ei varmaan auttanut se, että Raiku oli viettänyt pari päivää viikon ikäisten pentujen lähellä. Että hauskaa koepäivää meille! :D

Mestariluokkalaisena parasta oli ehdottomasti se, että meidän luokka aloitti päivän. Oltiin kahdeksalta koepaikalla ja pari tuntia myöhemmin suunnattiin jo seuraaviin treeneihin. Tsekkasin nopeasti meidän radan samalla kun ilmoittauduin ja päästiin heti Rain kanssa testaamaan miten liikkeet sujuvat. :P

Rata oli karu palautus todellisuuteen. Oikealla seuraamista, oikealla seuraamista ja lisää oikealla seuraamista. On kurjaa olla mestariluokkalainen!! :D Testattiin joka ikinen kyltti ennen rataantutustumista ja viilattiin vielä urakalla oikealla puolella peruuttamista. Olo ei ollut kovinkaan luottavainen, vaikka Raiku suoriutui kuivaharjoittelusta kohtalaisen hyvin. Rataantutustumisessa käytin melkein koko ajan, muutaman kyltin linjaaminen aiheutti vähän päänvaivaa oikean puolen seuraamisen takia. Mulle on edelleenkin vaikeaa jättää koiralle se tila oikealle puolelle.

Oltiin Raikun kanssa heti tokana suoritusvuorossa eli valmistautumisaikaa jäi noin kolme minuuttia. Raikkis oli niiiin vetelä kehän ulkopuolella. Vastasi kyllä leikitykseen ja kehuihin, mutta näki ettei se ollut yhtään omalla tasollaan. Ei auttanut omaan jännitykseen sitten yhtään!

Virhelista on aika massiivinen.

(Oikealla) seuraamisesta seiso, kierrä koira -1 TVÄ, -1 VINO
*tepsutti vähän tassuilla ja käänsi rintamasuunnan ihan vinoon

(Oikealla) pyörähdys -3 UUSI
*en muista eikö meinannut pyörähtää vai yrittikö livahtaa vasemmalle sivulle

(Oikealla) istu, käännös oikeaan, istu -3 TVÄ

(Oikealta vasemmalle) puolenvaihto jalkojen välistä -3 UUSI

Houkutus -3 KONTR
*nuuhkaisi pehmolelua

Istu, käännös vasempaan, istu -3 OV
*ei enää mitään käsitystä mitä olen tehnyt!

Liikkeestä istu, jätä koira -3 TEMPO
* Raiku ei istunut ekalla käskyllä niin hidastin vauhtia ja huitaisin perään käsimerkin

Molemmat oikeaan täyskäännös -1 OV, -3 TVÄ

(Oikealla) 2 x oikea täyskäännös -1 TVÄ
*Raiku jäi toisessa täyskäännöksessä jälkeen

Tuomarin kommenttina: "Hyvä, sujuva rata. Kannattaa vielä vahvistaa ja treenata oikealla seuraamista."

Tuloksena 77/100 ja hyväksytty tulos mestariluokasta.

Koko rata oli aikamoista pelastelua. Kun Raiku väsyy, se hakeutuu helposti takaisin vasemmalle sivulle. Ihan luonnollista kun sitä on vahvistettu kohta melkein kolme vuotta, oikealla seuraamista ehkä viime syksystä asti. Sain siis pari muutakin kertaa kiljaista sen äkkiä takaisin oikealle, kun huomasin sivusilmästä sen lähtevän seilaamaan mun takaa vasemmalle.

Olen kuitenkin ihan supertyytyväinen meidän peruuttamiseen oikealla puolella!! Raiku oppi sen viideksi minuutiksi ja se riitti, ei saatu miinuspisteitä! Ihan huippua, kun miettii miten epävakaa peruuttaja se on vasemmallakin sivulla.

Kokeen jälkeen jatkettiin tosiaan matkaa aamupäivän ohjattuihin agitreeneihin ja sen jälkeen koira näyttikin tältä:

Treenilista kasvoi aika lailla, mutta toisaalta se oli tiedossa jo ennen koetta. Harmittaa aika paljon, että Raikun väsymyspäivä sattui juuri koeaamulle. Turhat kalastelut, varmistelut ja hidastelut olisivat jääneet jo sillä pois, mutta hei, ihan huikeaa millaiseen suoritukseen se pystyi pelkästään puolitehoilla! Ja voi olla tyytyväinen siitä, että saatiin heti ensimmäinen hyväksytty tulos, vaikka suorituksessa olisikin ollut vielä paljon viilattavaa.

Nyt yritetään malttaa pitää pieni kisatauko, vaikka kyllä sen viimeisen koularin yrittäminen houkuttelee tässä kesän aikana. Valiotulokset saavat odottaa, ne eivät ole ihan vielä realistisia, mutta ehkä joskus!

Palkintopizza!

Maaliskuun rallykokeen muistelmia 20.-22.3.

Kirjoitettu maaliskuussa, julkaistu vasta nyt, koska kuvien etsiminen tuotti ongelmia. Masennusteema jatkuu vielä, osa sata.

Viikonloppu alkoi kehnosti. Olin perjantaina 20.3. aamuvuorossa, sain kuulla varsin lupaavia uutisia ja virnuilin itsekseni samalla kun ahersin töitä. Takaraivossa nakersi häiritsevä tunne, kunnes se iski taas. Tiipin kuolemasta oli kuusi viikkoa ja olin hyvällä tuulella. Perjantaina. No, sitä masennusta kesti sitten kaksi päivää.

Lauantai 21.3. meni ihan haahutessa. Ajatukset ihan muualla ja toivoin vain olevani kotona.

Agitreeneissä tehtiin Niinun viikkotreenirataa. Hirmuista kieputusta ja vaikeita ohjauskuvioita, niinpä me keskityttiin enemmän yhteen tiettyyn kohtaan.

Huomiokohtia: mieti mihin koira laskeutuu. Tosi, tosi tarkkana kontaktien kanssa. Älä hätiköi. Raiku toimii vastakäännöksillä. Pieni perkele on silloin tällöin hyvä.

Aalta Rai sai pari kertaa nopean vapautuksen ja kerran olin näkevinäni sen varastavan ihan sekunnin murto-osan. Seuraavalla kerralla tarkoitus oli palkata kontaktista ja katos, sieltä se sinkosi suoraan läpi. Tosi nätisti, mutta hyihyi! Muistutuksella teki lopputreenin ajan yhtä kauniit kontaktit kuin mitä se oikeasti osaa.

Kieputukset menivät yllättävän hyvin. Valssi oli ehkä myöhässä, rytmitys kasille hukassa ja yhdeltätoista Rai ampaisi ehkä kolme kertaa putken väärään päähän. Mutta hei, siellä oli myös tosi kivoja kohtia ja se on paljon, kun miettii omaa koordinaatiokykyään. Ja lopputuloksena oli se, että sain Rain ohjattua pois putken väärältä suulta ilman sen kummempia kiroiluja. Wihi!

Hanskavaras

Käytiin pienellä lenkillä Lauran ja koirien kanssa. Rai oli oikea iso sika! Karkasi monta kertaa Lauran vapautuskäskyillä ja oli muutenkin tosi rasittava älykääpiö. Pienen tukistuksen jälkeen se muisti taas mitä TÄSSÄ tarkoittaa. Mun jalan vieressä, ei kymmenen metriä edellä vaanimassa velipoikaa.

Kipaistiin vielä kahdestaan ottamassa muutama kuva ja siirryttiin suoraan Virven kurssille. Ostettiin Marikalta irtovuoro ja ajatukset olivat aika tyhjät, en oikein keksinyt mitä tehdään. Rai sai päälle tunnin lepotauon ennen omaa vuoroaan ja yritin kehittää suunnitelmaa.

Alkuun juteltiin EVL:n uudesta merkittömästä merkistä. Fakta on se ettei me kisata näillä nykyisillä EVL säännöillä eli pakko alkaa pohtia tätäkin asiaa. En vielä päättänyt mitään varmaa, ehkä tehdään miksaus läpijuoksuista ja kosketusalustasta.

Varsinainen teema oli taas häiriöt erityisesti kaukokäskyissä. Kyselin Virveltä erilaisia vinkkejä ja nyt kokeiltiin vaihtoja pelkillä suullisilla käskyillä ja pelkillä käsimerkeillä. Toimi aika lailla yhtä kivasti mitä normaalisti.

Seuraavaksi häiriöitä, vaihdot omaan tahtiin. Virve kolisteli merkkejä, huuteli käskyjä, käveli läheltä, rapisteli jne. Rai vilkuili alkuun, mutta pienen hämmennyksen jälkeen piti katsekontaktia aika kivasti. Loppua kohden rupesi nojaamaan vähän kauemmas Virvestä, ilmeellä "en varmana mene tohon halpaan". Se teki kaikki vaihdot, mutta korjasin muutamat istumiset täpäkämmiksi, kun se kerran osaa.

Vikaksi häiriköityä seuraamista. Oli Raikulle vaikeaa, vaikka tuokin on tuttua sille. Alkuun meni lankaan ja vilkaisi aina tuttujen käskyjen kohdalla (luoksetulo, nouto..) Virveä, mutta paransi hurjan paljon loppua kohden. Seuraaminen itsessään oli aika kökköä, mutta kaikkea ei voi saada kerralla.

Treenien tärkein opetus: lisää häiriöitä ja anna sen koiran käyttää omaa päätään!

Illalla se koko päivän kestänyt paska fiilis kostautui ja tuli niin kamala olo, niin järkyttävä ikävä ja fyysinen kipu kun kaipasin Tipua. Voi miten antaisi mitä tahansa, että saisi halata Tiraa kerran kunnolla ja silittää sen superpehmeää turkkia. Raiku meni myös ihan tolaltaan ja se kirjaimellisesti liimasi itsensä mun kylkeen kiinni ja nuoli niin vimmatusti kasvoja, että sain töniä sitä jo pois. Loppuillan se riiputti korviaan ja hengasi jossain lähellä kurkkimassa mikä fiilis mulla on. Varjo mikä varjo. Että näillä lähtökohdilla seuraavaan päivään.

Onneksi koiran kisahermot korvaavat ohjaajan puutteet. Sunnuntai-aamuna oksetti, tuntui alkava päänsärky ja inhotti lähteä kotoa. Edes autolla ajaminen ei saanut samaa kivaa fiilistä aikaiseksi mitä yleensä. Raiku taas oli jeejeejee, koska mukana oli reppu, pallo ja ruokaa. Tai oikeastaan se oli jeejeejee jo siitä hetkestä eteenpäin kun nousin sängystä ylös. Tai se on aina jeejeejee.

Joskus rasittava piirre, tällaisina päivinä se mikä sai omankin fiiliksen kohoamaan.

Rallykisoissa on se mukavaa, että höpöttelyseuraa löytää helposti. Nytkin ehti hyvin analysoimaan rataa radanrakennusta seuratessa ja oltiin jopa niin ajoissa, että ehti heittää pienen aamulenkin ja tehdä hallissa viimeistelytreenit.

Radassa jännitti muutama kohta: houkutus, pitkä oikealla seuraaminen, peruuttaminen ja käytösruutukoirakko. Houkutus on aina paha uteliaan koiran kanssa. Oikealla seuraaminen on edelleen haastavaa, varsinkin kun ei olla ehkä koskaan aikaisemmin tehty spiraalia oikealle oikealla seuraten! Peruuttaminen on se ikuisuusongelma, edellisen kokeen välillä treenattiin jopa kerran! Sitä ei ehkä kannata mainita, että tämä suuri treeni tapahtui tänään aamulla koepaikalla. ;) Käytösruutu sijaitsi taas lähtökyltin vieressä kehänauhan sisäpuolella, siis aika lähellä suorittavaa koiraa!

Rai sai odottaa aika pitkään autossa. Se suhtautuu sen verran normaalisti koepaikkoihin, että turhaan sitä olisi roikottanut mukana. Pari koirakkoa ennen meitä hain sen hengaamaan mukaan, syötin taskuista vikat nappulat ja pyöritin parit eteentulot.

Raiku ehti saada pienet hepulikohtaukset kun bongasi iki-ihanan Pipsan. Nähtiin taas tutut raikupomput, pusut ja kiipeämiset. Kehään siirtyessä pitikin tehdä pieni haltuunottaminen ja ihan siististi se siirtymä lopulta meni.

Päästiin lähtökyltille. Ja halli pimeni.

Odoteltiin siinä pieni hetki, rapsuttelin Raikua ja ihmeteltiin valojen sammumista. No, se oli vain pieni hidaste ja homma jatkui, oli hallissa sen verran valoisaa/hämärää että kyltit näki lukea ja näki eteensä ihan kätevästi.

Alku sujui aika soljuvasti, mikään ei tökkinyt pahasti. Havahduin vasta spiraalin puolessa välissä että hitto, Raikuhan seuraa tosi nätisti oikealla puolella. Oli se kertaalleen tainnut jäädä jälkeen, kun spiraalista napsahti PY -1, mutta ainakaan se ei luikahtanut vasemmalle sivulle!

Seuraava isompi moka tuli kyltiltä nro 6 eli oikealta puolelta eteen ja vasemman kautta oikealle seuraamaan. Eteentulo oli jo aika vinkura ja sivulle siirtyminen meni hassuksi pyörimiseksi niin totesin uusimisen olevan varminta. Eli UUSI -3. Uusinnalla onnistui tosi kivasti, varsinkin kun en muistanut oliko meillä jo erikseen käsky näin päin kiertämiseen niin sanoin vain tässä ja viereen. Koiraparka. :D

Kasikyltiltä tuli se meidän tyyppivirhe. Pysähdyin kyltin eteen, Rai istui vähän liian taakse ja korjasi itse perusasennon paikan. TVÄ -10, taas sama virhe! En ollut ihan varma näinkö oikein sen ensimmäisen istumisen niin en uusinut. Ihan hyvä, koska vika uusimismahdollisuus hyödynnettiin vielä myöhemmin.

Hyppy oli taattua Rain rallylaatua: hieno, varma ja hallittu. Pujottelussa ei tullut normaalia kaarroskoomaa ja seisominen oli varsin mukava.

Peruuttaminen.. Onnistui tavallaan. Ensimmäisellä yrityksellä taisin askeltaa oudosti ja aloitin painonsiirron väärällä jalalla, Rai pomppasi vähän sivuun ja käänsi rintamasuuntaa. Uusittiin suosiolla (UUSI -3). Toisella yrityksellä se melkein jopa peruutti! Oli kuitenkin sen verran vino ja epätäsmällinen, että saatiin vielä VINO -1, TVÄ -1. Ei haittaa, koska yritys oli hyvä ja tällä treenimäärällä koiralta ei voi pyytää enempää!

Loppurata oli peruskauraa, samaten käytösruutu. Vähän Rai vilkuili kehän laidalle siihen kulmaan missä Pipsa oli, mutta ei pahasti. Ja selvittiin koko kehästä, vaikka Jenna oli ajanottajana ihan kehänauhan vieressä! ;)

Siirtymä kehästä ulos oli taas aika ruma, vaikka Rai lähtikin vetämään vasta viime metreillä. Koska pallo odotti repussa. Ei siitä mitään virhettä tule, mutta voisihan se olla kauniimpikin.

Koiran palkkauksen ja ulkoilutuksen jälkeen oli hyvä siirtyä katsomaan EVL:n koetta hallin toiselle laidalle samalla kun odottelin kisakirjan saamista. Olin kurkkinut jo etukäteen, että pisteiden pitäisi riittää hyväksyttyyn tulokseen ja koulariin. Palkintojenjaossa tuli silti iloinen yllätys, että edellämainittujen asioiden lisäksi oltiin vielä tuomarin suosikkeja ja sijoituksena taisi olla lopulta neljäs tai viides. Luokkaan oli ilmoittautunut 18 koirakkoa, mutta yksi tai kaksi taisi olla pois.

Niinpä autosta löytyikin aamupäivän jälkeen iloinen pieni pystykorva, RTK3 TK1 Wirneen Huutomerkki! Aika pähee tyyppi!

Voittajaluokka oli paketoitu jo hyvissä ajoin aamupäivällä, mutta niin sitä tuli vain hengailtua Ojangossa puoleen kolmeen asti. Oli kiva seurata pitkästä aikaa tuttujen kisaamista EVL:ssä ja kannustaa aloittelevia rallyilijoita alokasluokassa. Ja ehkä vähän kurkkia myös mestariluokkaa pienellä kauhulla, pikkumustalla kun taitaa olla koepaikka jo varattuna kuninkuusluokkaan...

Seitsemän tunnin Ojankoajan jälkeen vaihdettiin maisemaa takaisin länteen eli sirkuskentälle sennenkoirien kimppatreenivuorolle. Ja tyylikkäästi myöhässä, ilman mitään tarvikkeita mitä olisin halunnut mukaan. Siispä sovellettiin ja Rai sai tehdä vain kaikkea hauskaa: luoksetuloa, stoppeja, liikkeestä istumista, kaukojen vaihtoja ja pallon perässä säntäilyä. Oli mukana vielä yksi onnistunut seuraamispätkäkin.

Oli vielä ihanan pirteä koira, jolla oli hurjan hauskaa. Kerran sain ärähtää treeniliivin taskun ratsaamisesta, mutta muuten pidettiin yhdessä hauskaa ja pussailtiin ja halailtiin joka välissä. Laikkunen ♥

Oli niin hyvä flow päällä, että ajettiin vielä metsään ajamaan pieni jälki. Vain 174 askelta, yksi keppi ja vanhentui sen ajan mitä kävelin takaisin autolle. Pääky jäljesti jo jäljen alkuun asti kivasti ja siitä eteenpäin aika hyvällä moodilla. Vähän oli kiirus, veti nelivetoja, mutta nokka oli mukavasti maassa. Kepakkoon reagoi itse, muuten ilmaisu vähän hidas. Hurjan ihana, taitava Rai ♥ Tänään ollaan pelkkää rakkautta!

Pienen metsälenkin jälkeen oli enää vuorossa auton palautus, kotiutuminen ja hengähtäminen. Rai ehti vielä varastaa palkintokassista uuden lelunsa, rikkoa sen ja nyt se on sammunut kolme kertaa eri puolille lattiaa, aina pinkki lelu tassujen ulottuvilla. On raskasta olla superkoira.

Joku nukahti syliin. Taas.

Terkkuja Tiralle!

Hyvää syntymäpäivää Tira!

Tiipi 8vk

Rakas bernirouva olisi täyttänyt tänään 8 vuotta ja siirtynyt virallisesti veteraani-ikäiseksi. Jos syöpää ei lasketa niin ei varmasti olisi askel painanut tassuissa vielä kovinkaan paljoa!

Pääsiäinen ja alkukevät on aina ollut Tiran aikaa. Sen takia omat fiilikset ovat olleet taas aika alhaalla ja berniriiviö on ollut paljon ajatuksissa mukana. Vikasta halauksesta on kulunut tänään aikaa kaksi kuukautta ja kaksi päivää.

Alla olevissa kuvissa on Tiran uurna ja yksi Tiran ensimmäisistä leluista. Saatiin ruskea apinapehmolelu Tiran kasvattajalta Katjalta samalla kun haettiin Tirpu kotiin ja apina on kulkenut aika pitkän matkan meidän mukana. Sitä on paikattu lukemattomia kertoja, vieläkin repsottaa täytteitä vähän sieltä sun täältä ja ressukka on aika kulunut. Löysin sen sunnuntaina isän luota ja nappasin mukaan, nyt Tira ja apina istuvat vierekkäin kotona lipaston päällä.

Tuoksuu isosiskolta

Blogi näyttää muuttuneen tosi masentavaksi eikä muutosta näy vielä ainakaan seuraavassa (koe)postauksessa, joka on kirjoitettu jo yli viikko sitten. Jäi silloin julkaisematta, koska en jaksanut etsiä kuvia. :D

Tänään nautittiin kuitenkin Raikun kanssa leppoisasta aamusta ja tehtiin kivaa viimeistelytreeniä aamulenkillä. Äsken sanottiin pikaiset heipat, kun Rai lähti yökylään ja palautuu takaisin kotiin huomenna. Tai perjantaina. Siitä sitten lisää myöhemmin.

Tammikuu 2015

Rallytoko 25.1. (VOIHYV)

Meidän vuoden ensimmäinen koe oli 25.1. Ylöjärvellä, rallytokon voittajaluokka. Tämä kuuluu Tiran sairastumisen ajanjaksoon ja puhtaasti siitä syystä kirjoittaminen on viivästynyt. Ei vieläkään tee mieli muistella niitä aikoja, eikä tässä koepäivässäkään ollut juuri mitään valoisaa.

Tirpin diagnoosista oli kulunut aikaa hieman yli viikko ja kokeeseen valmistautuminen jäi ihan ala-arvoiseksi. Vaikka käytiin tammikuun aikana urheasti (tai typerästi) treeneissä, tosin itku kurkussa ja mieli maassa, kokeen eteen ei tehty juuri mitään. Tai yhtään mitään. Se ei ollut reilua Raikulle ja se ei ollut reilua mulle, mutta milläpä olisi yrittänyt estää itseään kun oli jo saanut sen koepaikan ja Tiran sai vietyä päiväksi hoitoon samalla kun napattiin auto lainaan.

Meidän ihanan ison laina-auton ollessa huollossa jouduttiin tyytymään siihen saatanan Twingoon. Oikeasti, en ole vihannut mitään autoa niin pahasti mitä tuota. Jo ajomatka Ylöjärvelle oli helvetillistä, koska pikkuauto heittelehti motarilla ihan miten sattuu. Niskat ja kädet olivat ihan jumissa jo yhden suunnan jälkeen. Raiku ei stressannut mun kiroilemisesta vaan nukkui tyytyväisenä kerällä koko matkan, kävi vähän kateeksi.

Tuomarina meillä oli Pia Heikkinen. Sama tuomari kuin meidän ensimmäisissä, silloin vielä epävirallisissa rallykisoissa.

Kävi niinkuin arvelin eli saatiin heti ensimmäiseltä kyltiltä -10 TVÄ kommentilla "istui, ei seurannut loppuun asti". Eli Rai oli läntännyt peppunsa maahan luultavasti tokan askeleen kohdalla eikä se mitään, se oli odotettavissa ja koira teki osaamistasoonsa nähden parhaansa.

-1 TVÄ tuli kyltiltä nro 4 ja nyt en muista mitä siinä tapahtui. Olisiko joku istuminen ollut epätarkka tai virhe tuli kiertämisestä?

Seuraava -1 TVÄ tuli kyltiltä nro 8 eli eteen ja siitä peruutukset.

-1 KYL tuli kympistä eli 360 oikeaan. En ole huomannut mitään, mutta Raiku joutuu usein huitaisemaan kylttejä hännällä tai takatassuilla kun en osaa suhteuttaa suorituspaikkaa oikein.

-1 PY saatiin spiraalista. Ei ihme, koska muistaakseni Rai jäi jossain käännöksessä jälkeen ja sain hihkaista siihen lisää vauhtia.

Sitten näytettiin loistavaa oikean puolen seuraamista ja saatiin peräkkäisiltä kylteiltä -3 UUSI. Puolenvaihto meni hutiloinniksi ja Rai valui muistaakseni takaisin vasemmalle. Oikealta eteentulo ja siitä kiertäminen meni samaten mun epäselvien käsimerkkien piikkiin ja Rai taisi jäädä huonosti heti eteentulossa.

Kahden uusimisen jälkeen jännitin kamalasti tulevaa täyskäännöstä vasemmalle, mutta hei, epätoivoiset naminheittelytreenit ennen kehää tehosivat ja Rai kiepsahti kerralla oikein. Jalat tutisten maaliin.

Käytösruudussa (2 min vasemmalla istuen) Rain nokka meinasi valahtaa kerran maahan ja pää tuntui muutenkin pyörivän kamalasti. Sieltä vielä -1 PY.

Tuomarin kommenttina "hyvää osaamista", pisteitä revittiin kasaan 79/100 ja toinen hyväksytty tulos voittajaluokasta.

Hyvä osaaminen oli tuona päivänä kyllä kaukana. Raiku oli vähän pihalla kokeen aikana enkä syytä yhtään sitä. Kun omat ajatukset olivat ihan muualla, fiilis oli onneton ja taidettiin olla vielä ensimmäisenä suoritusvuorossa niin katastrofin ainekset olivat kasassa. Omaksi yllätykseksi pisteet riittivät siis hyväksyttyyn tulokseen eikä tullut ajettua Pirkanmaalle ihan turhaan.

Päivän ehdoton piristys tuloksen lisäksi oli se, kun sain terapiahetken Kristalta ja rapsuttelin ihanaa riiviö-Briitä. On berneissä vaan jotain niin erityistä.

Illan kruunasi paluumatka kotiin. Pimeää, satoi kamalasti lunta, lasinpesuneste loppui motarilla, ympärillä jatkuvasti rekkoja, väsytti, sattui hartioihin. Ikinä ole ollut niin ihanaa saada autoa parkkiin ja luovuttaa avaimia pois. Kamala pieni peltipurkki.

Yhteistä zen-tilaa etsimässä

Sisältää paimennuspohdintaa neljältä edelliseltä treenikerralta. Kuvat ovat sekalaista joukkoa aikaväliltä joulukuu - maaliskuu.

Helmikuun ensimmäisen paimennuskerran aikaan Hoppu oli meillä kylässä ja pääsi siksi esiintymään kuviin. Kaikki tekstit taitaa olla kirjoitettu enemmän ja vähemmän aika pian treenien jälkeen (vaikka nyt näyttävät onnettoman lyhyiltä muistiinpanoilta).

Valmistujaisruusu tammikuussa, kukkatelineenä Hoppu ja Rai

Sunnuntaina 1.2. pakkasin aussiet Puntoon ja otettiin suunnaksi Somero. Olin ostanut Lauralta reissun takia peruuntuneen vuoron, tuli juuri sopivaan aikaan niin ei tullut taas melkein kahden kuukauden taukoa paimennuskertojen väliin.

Heti aamusta sai kiristellä vähän hampaita, kun ajoi auraamattomilla teillä varsinaisella maasturilla. Olin vielä fiksusti tehnyt edellisenä iltana vaihdon karmeasta sijaisauto-Twingosta siskon Puntoon ja ihan hyvä, Twingo olisi ollut varmaan ensimmäisessä lumikokkareessa jumissa. Siinä ajettiin Turunväylällä kuuttakymppiä aurausauton perässä, kaksin käsin ratista puristaen. Pikkutiet eivät olleet vielä kuulleetkaan aurausautoista klo 8.30 sunnuntaiaamuna.

Aussiet ottivat matkanteon rennosti. Hoppu oli likistettynä Rain pieneen metallihäkkiin takapenkillä ja Rai nukkui tottuneesti pelkääjänpaikan jalkatilassa. Oli sillä varmuuden vuoksi hihna + turvavyö kiinni niin kuin aina, mutta nätisti pikkumusta rullautui taas kettukerälle ja tuhisi vieressä. Ehkä kerran Someron nurkilla nousi ylös istumaan ja kurkkasi missä kohtaa ollaan menossa.

Reippaat aussiet lenkkeilyttävät vaikka toisensa

Vaihteeksi olikin hauska nähdä myös muita rotuja paimentamassa, tällä kertaa oli mukana pari pk-collieta ja bortsuja. Aussiekansaa edustivat Raiku ja adoptio-wirnistelijä Arthur.

En tiedä johtuiko päivän fiilis tuntemattomasta yleisöstä, tähtien asennosta vai rankasta ajomatkasta, mutta meillä ei ole mennyt ikinä lampailla tuon paremmin. Raiku oli kiltti, Raiku oli kuulolla, Raiku meni sinne minne halusin (huidoin). Toinen kierros hajotti pakkaa vähän, mutta se on muutenkin meidän tavaramerkki: eka kierros sujuu, tokalla hajotetaan jotain.

Opin mitkä lähetykset sopivat Raikulle, yritin oppia paljon muutakin. Tehtiin lähinnä Raikun leftiä ja suoraa kulkemista mua ja lampaita kohti. Päivän päätteeksi Tuija kehui meidän edistymistä niin paljon, että hymyilytti puoli päivää.

Päätyi aikoinaan Instagramiin kuvatekstillä: "XD! Pääsin paimentamaan, broidi ei! t. Raikkis"

Kahden viikon tauko eli seuraavan kerran ajettiin Somerolle sunnuntaina 22.2.
Napattiin matkaseuraksi Siiri, joka tuli tutustumaan koiriin ja paimennukseen. Olipa meillä muutenkin ennätyksellisen paljon yleisöä ja paimentajia. Treenit alkoivat yhdeltä ja kotimatkalle lähdettiin kuuden jälkeen eivätkä kaikki olleet vielä valmiita, huh!

Edistyminen jatkui ja Rai oli edelleen yllättävän kiltti. Jatkettiin samoilla ideoilla mitä edellisellä kerralla. Siihen loppuvat omat muistiinpanot siltä kerralta. ;) Rai sai tehdä pieniä kierroksia vasemmalle, mutta enimmäkseen keskityttiin lampaita kohti kulkemiseen. Sieltä se tulee, pikkuhiljaa. Saatiin jo aika rentoja pätkiä aikaiseksi, mutta vaikeutena on vielä maahanmeno liian lähellä lampaita ja siitä pois päin lähteminen.

Taas pari viikkoa taukoa ja uudestaan Somerolle sunnuntaina 8.3. Ihanaa!
Taas saatiin yleisöä, kun Joanna ja Bror tulivat moikkaamaan koiria.

Nyt näkyi eroa treenikertojen välillä. Kaksi edellistä kertaa olin ollut aika rauhallinen enkä mennyt mukaan Raikun mutinoihin, mutta tänään oma pinna ei kestänyt yhtään niin hyvin. Annoin olla helpommin mitä ennen ja ratkoin ongelmat eri tavalla, mutta tuli silti tuhlattua energiaa aika paljon turhiin asioihin.

Ensimmäisellä kierroksella tehtiin alkuun left-lähetyksiä ja muutama lampaita päin kulkeminen. Ei ollut niin siistiä mitä viimeksi, mutta ei mitenkään silmiä särkevän kamalaakaan. Loppua kohden ruvettiin työstämään right-käskyä (joka pitää ehkä vaihtaa, koska sanana ehkä turhan vaikea ääntää. "Runt" voisi olla helppo vaihtaa, koska käskynä se on Raikulle vielä todella uusi. Eikä tule samaa "rai" äännettä).

Raiku kiertää luonnostaan hyvin myötäpäivään. Ja nimenomaan kiertää. Olen joskus yrittänyt kääntää sen suuntaa, mutta tuli heti alkuun selväksi, että tämän asian kanssa tapellaan hetki. Ja se tappelu alkoi nyt. Tehtiin samanlaisia lähetyksiä mitä leftille, mutta koira oikealla puolella ja kiertosuunta vastapäivään. Siihen nähden miten HUONO olin, oli Raiku kohtalaisen hyvä. :D Onhan koira oikealla puolella mulle tuttua rallysta, mutta tämä oli tuhat kertaa vaikeampaa. Lähetys, huolehtiminen siitä ettei koira ehdi kiepsahtaa väärälle puolelle, saakelin keppi kädessä ja ja ja. Saatiin muutama puolikas kierros ja se riitti sillä erää. Mulla oli tuskanhikeä selässä ja pieni ärsytys päällä, mutta haasteisiin nähden pärjättiin hyvin. Selvisi myös hyvin selvästi, että Raikun ärsyyntynyt haukahtelu johtui tällä kertaa puhtaasti siitä, ettei se ymmärtänyt mitä yritin kertoa sille. Kunhan saatiin ajatukset kohtaamaan niin johan oli hiljaista työskentelyä.

Illalla tajusin vielä yhden mahtavan asian: siinä missä ennen olisi ratkottu ongelmaa ainakin seuraavat kolme treenikertaa, tänään saatiin iso läpimurto yhden kierroksen aikana. Me edistytään oikeasti!! :)

 Vähän väsynyt paimentaja

Ja melkein kuukautta myöhemmin voi nauraa edelliselle kappaleelle, koska paimennuskerta lauantaina 28.3. oli taas ihan eri maata.

Oltiin "aikuisten" ryhmässä ulkona, isohko aitaus pellon vieressä ja onneksi aika kaukana pihapiiristä niin kukaan ei vahingossakaan eksynyt lähelle katsomaan.

Kauniisti sanottuna voisi kuvailla, että Raiku oli kuin.. Raiku kevätlaitumella. Se taantui takaisin niiin teinivaiheeseen, yritti sooloilla omiaan ja pisti mulle vastaan. Pete tuli vähän jelppimään ja sai Raikulle taas korvat päähän. Unohdettiin ensinnäkin keppi, koska tänään se nosti koiran kierroksia. Kokeiltiin solmuun käärittyä liinaa ja se toimi paremmin. Raikun tullessa liian lähelle tai pöllöillessä omiaan tuli kielto ja hyvin tähdätty huomautus liinalla niin johan aussie muuttui takaisin kiltiksi pikkukoiraksi. Loppuvaiheessa huomautukseksi riitti pieni läiskäytys liinalla omaa reittä vasten ja voin sanoa, että oikea reisi oli aika hellänä.

Tehtiin molemmat kierrokset pelkkää pyörittelyä. Rai sai kulkea miten halusi, kunhan piti sopivan etäisyyden. Ensimmäinen kierros meni taas vähän mun fiiliksen hakemiseen, mutta varsinkin tokan kierroksen loppuvaiheessa alkoi olla taas ihan kivaa menoa.

Sarjassamme omituisia ylpeydenaiheita, mutta toisella kierroksella jopa mä sain kaivettua Raikusta esiin sijaistoimintoja. Vaikka sen muutaman askeleen haahuilut ovat ärsyttäviä, ne kertovat paremmasta mielentilasta. Ja vaikka se testasi pari kertaa saako keksiä muuta tekemistä kun mä olen tyhmä ja kiellän kaiken, se tuli kiltisti kutsusta takaisin töihin eikä rysäyttänyt päin laumaa, vaikka ennen olisi tehnyt senkin. Minimaalisia voitonaskeleita, joihin yritän nyt tarrautua!

Tämän kerran pointteja itselleni:
- down vain kun kierrokset ovat tarpeeksi alhaalla, muuten ei kuuntele ja jatkaa kiertämistä
- hengitä syvään äläkä kurista sitä koiraa, vaikka tekisi kuinka mieli
- varo jalkojen takaa kiertämistä -> yrittää tunkea iholle heti pohkeen kohdalla
- kokeillaan vaihtoa liinaan tai rukkasiin. Keppi aiheuttaa ulkona riitaa
- liian lähelle päästäminen nostaa kierroksia -> hätistä ajoissa pois ja hellitä painetta heti kun tekee hyvin
- koira on kiltti, vaikka possuilee. Älä kiusaa ja ahdista liikaa

Vaikka ulkokerta oli aika masentava hyvin menneiden sisätreenien jälkeen, oli se ihan hyvä tsekkaus itselle. Ja seuraavilla kerroilla on odotettavissa samaa, mutta nyt osaan valmistautua siihen. ;)

Maanantain tokoilta

Alkuvuoden tokot ansaitsisivat varmaan kymmenen postausta. Ollaan käyty normitreeneissä sekä ulkopuolisilla kouluttajilla. Lisänä kaksi luentoa.

Luennot liittyivät uusiin tokosääntöihin. Ensimmäinen oli lähinnä demotilaisuus, jonka piti Jessica Svanljung. Tammikuisen illan aikana käytiin uudet säännöt kevyesti läpi ja Jessica näytti uudet liikkeet omilla koirillaan. Tähän mennessä olin lukenut säännöt jo aika hyvin eli mitään suuria läpimurtoja ei tullut. Lähinnä uusia näkökulmia ja helpottunut fiilis, kun näki liikkeet luonnossa.

Toinen luento oli kuukautta myöhemmin ja sen piti Carina Savander-Ranne. Täälläkin suurin osa läpikäydyistä asioista oli jo tuttuja, mutta tuli sieltä muutama hyvä pointti. Joita en muista tietenkään nyt.

Tokojutuista skipataan hetkeksi muut ja keskitytään eilisiin kimppatreeneihin. Kiitos autottomuuden ja julkisen liikenteen, oltiin ekoista treeneistä hienot 40min myöhässä. Ihan luvallisesti. Se ei kuitenkaan haitannut, koska meitä olikin vain kolme koirakkoa paikalla ja muut olivat saaneet tehdä jo pätkissä omat vuoronsa. Rai sai siis vartin oman treenisession. Kurssi oli siis Eevan vetämä pk-tottis / toko.

Rai sai aloittaa häiriköintipaikkiksella, vinkki tähän "aussieiden keskittymistreeniin" tuli tammikuussa Heidi Pesosen kurssilta. Ollaan tehty tätä ihan liian vähän, mutta Rai edistyy sitäkin nopeammin. Nykyään sen saa lankaan oikeastaan enää yhdellä tempulla: se makaa maassa ja häiriköitsijä kävelee seisomaan sen sivulle ja kiljaisee innokkaasti "sivu!".

Kaikki muut sujuivat ongelmitta, mitä nyt pieni virtapiikki vähän nyki maassa, mutta Eevan sivu-käsky oli ihan liian houkutteleva ja Rai teki ihan täydellisen pomppusivulletulon. Ja kaikki nauroivat pienelle partiolaiselle. Ei tehty sivua enää, mutta Rai meinasi hämääntyä pelkästä "istu"-käskystäkin. Sen sijaan oikealla puolella sivu ei saanut sitä lankaan. Myöskään kutsumiset, houkuttelut, lelujen viskomiset sun muut perusjutut eivät häirinneet.

Toisena juttuna tehtiin metskua. Raikulle vieras kapula, mallia ruotsalainen. Pari viikkoa aikaisemmin Carinan luennolla ei saatu kapulaa vierimään, mutta selvästi mun olisi pitänyt olla heittämässä. Nyt kapula vieri aina puolet hallin mitasta. Se heittotekniikka... ;) Vieras kapula ja metsku piiiiitkästä aikaa eivät aiheuttaneet mitään muuta ongelmaa, paitsi vähän löysän otteen palautuksessa. Tehtiin sitä erikseen ja heti parani.

Puhuttiin vähän kapulalle hyppäämisestä, nyt Rai teki ensimmäisellä kerralla maaaaahtavan loikan suoraan kapulaan kiinni ja taisi vielä hutkia sitä etutassuilla. Sekin on muistaakseni sukuvika. ;) Puhuttiin pomppuloikan kieltämisestä ja sen mahdollisista vaikutuksista. Lähinnä ongelma on omassa pääkopassa, kun pitäisi päättää ajoissa kieltääkö vai ei. Ja että tekee sen oikealla hetkellä. Mahdollisena sivuhaittana on myös vauhdin hidastuminen, mutta toisaalta sitä vauhtia on tällä hetkellä vaikka muille jakaa... Ja Rai on aina rakastanut noutoa ja palkkaa itseään ihan täysillä siitä.

Tarkoituksena oli kokeilla kieltämistä kapulalle hyppäämisestä. Siis tarkoituksena. Ensimmäisellä kerralla onnistuin vierittämään kapulan ihan hallin seinään kiinni. Kerrankin koira oli fiksu eikä yrittänyt edes hypätä, tuli tosi siisti nosto. Palkka vauhdista.

Toisella kerralla nosto oli suht siisti, mutta Rai tiputti kapulan parin metrin jälkeen ja pomppi katsomaan missä pallo viipyy. Heitin sen lennosta uudestaan hakemaan ja nyt nosto oli supersiisti, palkka vauhdista. Odota siis että koira mokaa itse, jatkossa se osaa korjata myös sen alkuperäisen virheen. ;) Toinen yksinkertainen ratkaisu ongelmaan on vain tehdä enemmän noutoja. Pomppu tulee oikeastaan liian isoista kierroksista ja siitä, että koira vaan rakastaa noutaa. Ja se saa noutaa nykyään aika harvoin. Ainakin ennen osa ongelmasta on korjaantunut ihan tällä.

Toinen asia mistä puhuttiin oli odottaminen. Raikuhan steppaa, tosi tosi rumasti ja näkyvästi. Ja saattaa valua vielä alaspäin, kun odottaa niin kovasti. Ollaan tehty erikseen kuuntelutreeniä ja pelkkää heittotreeniä, molemmat toimii (kuuntelu ehkä paremmin). Nyt pohdittiin ideaa namistopparista. Ollaan tehty syömistä heiton aikana, mutta tässä tarkoitus oli jähmettää koira ruokapalkan avulla. Eevan sanoin, koska tuo on niin törkeän ahne. Pistetään kokeilulistalle! Samaten puhuttiin vanhasta asiasta eli siitä, tarvitseeko tuolle nyt heittää sitä kapulaa. Pelkkä vieminen riittäisi aivan mainiosti, mutta se ei poista ongelmaa?

Pitkästä aikaa tehtiin myös henkilöryhmää. Kaarteet ihan ok, kontakti putosi pari kertaa. Kun istutin Rain ihan ihmisten viereen niin nenä meinasi kääntyillä. Muuten aika kivaa menoa!

Loppuun paikkista ryhmässä, ilme ja fiilis olivat oikein mukavia eikä muiden käskyt häirinneet lainkaan.

Jatkettiin heti perään Pipsan tokokurssilla. Teemana häiriöt, kaket ja paikkis.

Häiriöissä aloitettiin rinkijutuilla. Koirat kontaktissa ja Pipsa kävi yksitellen kiusaamassa. Tarjosi noutokapulaa koiran suuhun (Rai kurotti jo kaulaansa ja avasi suutaan), heitteli leluja koiran eteen (vilkaisi, mutta ei paha) ja kamalimpana kaikesta, tarjosi koiralle nameja! Rai ei kestänyt namijuttuja ollenkaan, silmät meinasivat pullistua päästä ja pää ihan vinossa se nuoli Pipsan sormia. Possu!
Muiden vuorolla Rai sai levätä maassa, pari kertaa kapulan ja lelujen lennellessä tehtiin pienet kontaktipätkät jotka sujuivat.

Toinen häiriöliike oli kontakti kahdessa vastakkaisessa rivissä samalla kun yksi koira teki keskellä agiputkea. Rai vilkuili pari kertaa, mutta oli muuten aika siististi. Omalla vuorollaan tykitti täysillä putkeen, ihana loppupalkka häiriötreeneille. Ja ai kamala miten paljon sai taas nauraa höpsöille koirille!

Raikun omalla vuorolla tehtiin avoimen kaukot kisamaisesti. Ihan kiva kokonaisuus, kaikki vaihdot tuli tehtyä ja Rai oli melkein omalla tasollaan. Kun haluttiin nillittää niin istumiset olisivat saaneet olla vielä ryhdikkäämmät (koska se osaa), maahanmenot olivat aavistuksen verran hitaat omaan silmään (koska se osaa). Ekat vaihdot hitaammat, tokat nopeammat. Ja mä sekoilin maahanmenon käsimerkin kanssa, hihitin sitäkin kesken kaiken.

Juteltiin muista vaihdoista ja kokeiltiin uutta palkkaustapaa. Pipsa haki agin maksimuurin, joka esitti tavallista pöytää. Ideana oli jättää nappula pöydälle niin, että koira näkee sen ja tehdä ihan pöydän vieressä kaukovaihtoja. Palkatessa kehua raauhallisesti, ottaa nappula pöydältä ja antaa koiralle. Taas samaa jähmettymisideaa, taka- ja sivupalkat ovat jo Raille tuttuja.

Mitä tekee Raiku? Nähdessään muurin se pomppaa suoraan kapean muuriesteen päälle. Kahdesti. Ihan kuin dobopallo, tuumi Rai! Mun treenien teemana näytti olevan "kuinka kieltää/korjata/huomauttaa kun oikeasti tekisi mieli kieriä lattialla ja ulvoa naurusta". Lopulta sain pihistyä käskyn "hhhaha-aaa-hahaha-laa-hhiihih-ss".

Raikulla tekniikka toimi aika hyvin, se jähmettyi vähän. Osasi paremmin silloin kun mä seisoin edessä kuin että olisin ollut kyykyssä pöydän vieressä. Tehtiin vaihtoja m-s, keskiarvoksi tuli aika hyvä. S-i meni hutiloinnin puolelle, koska se tekee niin luonnollisesti takatassujen siirtämisen vartalon alle. Jähmettyminen ei auttanut tässä. :P

Muiden vuorojen aikana tehtiin seuraamista vasemmalla ja oikealla, spontaanisti oikealla seuraamisesta hyppy, lisää oikean puolen perusasennon viilaamista ja yleistä haahuamista. Ruutu ansaitsee erityismaininnan, koska Rai oli ihan superhieno. Tehtiin vain n. 5-8 metrin matkalta lähetyksiä ideana se oikea paikka ja Rai haki joka ikinen kerta suoraan siihen mihin halusin. Sekä VOI- että EVL -suuntia.

Loppuun taas paikkikset sekä maaten että istuen. Pätevä Päksytin ansaitsi vain kehuja.

Muuten nuokuttiin, istuttiin lattialla, pussailtiin, syötiin suklaata ja retkotettiin yhdessä lattialla. Kiva maanantai-ilta!

Kökkö kuva, mutta se ei estä nauramasta koiralle!

Jälkikauden starttaus / esineitä / tokoa / agia / DOBOa

Virallisesti meidän jälkikausi alkoi jo kolmisen viikkoa sitten, mutta mitä sitä turhia ajallaan näitä postauksia kirjoittaa. Paljon hauskempaa muistella myöhemmin mitä tuli tehtyä!

Onneksi lähes kaikesta löytyy joku viittaus kalenterista, galleriasta tai netistä. Tämän päivän pystyi tarkistamaan Instagramista ja Endomondosta.

Huups. Helmikuun loppu Vantaalla

Lauantaina 21.2. lumet olivat sulaneet sen verran, että suunnattiin suoraan agitreeneistä jälkimetsään. Viime vuonna jälkikausi alkoi tammikuussa, tänä vuonna helmikuussa. Ensi vuonna kun toiveissa olisi oikeasti vähäluminen talvi niin päästään aloittamaan kuitenkin toukokuussa...

Pituutta sellaiset 400m, pari kulmaa ja kuusi keppiä. Maasto paikoitellen vielä vähän lumista, muuten tuttua risukkometsää. Ehti vanhentua vajaan tunnin.

Kepakot ilmaistiin hieman tahmeasti. Rai reagoi niihin näppärästi, mutta otti lähinnä suuhun ja seisoskeli paikoillaan. Kehuin reagoinnista ja pyysin maahan, vikoilla kepeillä rupesi jo niiaamaan itse alas. Ihan mukava vuoden aloitus, vaikka mitään suurta hihkumista ja läpimurtoa ei saatu aikaiseksi.

Jäljen vanhentuessa tehtiin isolla hiekkakentällä suoria pistoja esineille. Kenttä oli vielä paikoitellen jäässä, niin sai hyviä lähetyksiä "hiekkapolkuja" pitkin. Pätevä Päksy löysi esineitä mukavaan tahtiin ja palautukset näyttivät olevan siinä kunnossa mihin jäivän syksyllä. Muuten mukavat, mutta kivoilla esineillä suu meinasi käydä vähäsen.

Jatkoa tuli perjantaina 13.3. kun vietin ihanaa aurinkoista arkivapaata. Aamu retkotettiin Rain kanssa peiton alla ja katsottiin rauhassa telkkaria, mutta lopulta auringonpaiste ulkona voitti meidän synkistelyn ja vietettiin mukavat kolme tuntia treenaten. Ja vähän lenkkeillen.

Pääteema oli taas jälki, samoilla hoodeilla mitä kolme viikkoa sitten. Pituutta melkein 600m, kuusi keppiä, janalta jälki vasemmalle ja maasto sitä osittaista risukkoa, vetistä kivikkoa ja tasaista puiden runkojen yli hyppimistä. Vanheni sen tunnin.

p a l l o ♥ ♥ ♥

Janalla metrin verran tsekkausta takajälkeen, kääntyi itse ympäri. Ekat 80-100m sujui mukavasti, kunnes Rai vaihtoi vauhdissa jälkeä. Kun olin itse tallannut niin tiesin ettei se oikeasti mennyt siihen suuntaan. Annoin Rain jatkaa ja ehkä 30m jälkeen se rupesi itse nostamaan päätä ja jäljesti meidän askeleet takaisin. Nappasi oman jäljen ehkä viisi metriä ekan kepin jälkeen niin se jäi metsään. Vetisemmän alueen suoritti ihan ookoosti, vähän tuli pyörittyä kun mäkin olin mennyt pientä serpentiiniä lätäköitä väistellen.

Toinen hukka tuli pienen mäelle kiipeämisen jälkeen. Itse maasto ei ollut hankala, samaa varvikkoa mitä muuallakin, mutta jostain syystä Rai vaihtoi taas toiseen jälkeen. Nyt se oli huitelemassa kohti jotain epämääräistä aukeaa ja taloa kohti niin stoppasin, ihmettelin ääneen missä jälki oikein menee ja suunnattiin takaisin päin. Oikea jälki löytyi taas, pienen hiekka-aukean ylittäminen sujui hyvin, mutta siitä pienen haparoinnin jälkeen takaisin metsään. Loppumatka sujui ihan mukavasti.

Kepit ilmaistiin taas hieman tahmeasti, mutta Rai tarkensi niihin hyvin. Nyt se jäykistelee lähinnä sitä maahanmenoa, mutta olen vaatinut sen edelleen kiltisti. Sen verran pitää malttaa pitää paussia.

Yleinen fiilis oli, että tämä on kamalaa. Hukat olivat ihan turhia ja omaan silmään niissä ei ollut mitään järkeä. Vaikeaa, kun ei tiedä onko siitä kulkenut joku ihminen tai eläin tallaamisen jälkeen ja missä se haju oikeasti kulki. Vaikeaa, vaikeaa!

Jäljen vanhentuessa tehtiin samanlaisia lähetyksiä esineille mitä viimeksi. Vielä puuttuu pieni itseluottamus sinne 50m irtoamiseen, mutta kyllä se tästä. Raikulle teki hyvää sekin, että vaadin sitä menemään ja sieltä löytyikin se ihana esine, jonka sai vaihtaa rakkaaseen palloon.

Muutamat tokopätkät sisälsivät lähinnä seuraamista vasemmalla ja oikealla puolella, luoksetulon stopista eteentuloja ja yleistä kaahottamista.

Oli tarkoitus tehdä heti perjantaina korjaussarja namijäljellä, mutta kun päästiin kauppareissun jälkeen kotiin ja koira nukahti mun kylkeä vasten niin en raaskinut herättää sitä. Pieni sekopää kun on niin olisihan tuo jaksanut ja halunnut tehdä, mutta ehkä omatkin voimat rupesivat loppumaan. Parin tunnin tauon jälkeen suunnattiin kuitenkin hyppytekniikkaan, jossa keskityttiin korkeuteen ja hyppynoutoon. Korkeuden arvioinnissa päästiin 65cm "umpiesteellä" ja Rai teki tosi nättiä työtä! Hyppynoudossa samaa tunnarikapulan pitämistä ja edelleen se niska on jäykkä. Kyllä se edistyy pikkuhiljaa, mutta ei ole yhtään niin rento mitä ilman kapulaa.

Lauantaina 14.3. aamu alkoi normaalisti agitreeneillä. Tehtiin pienellä muuntelulla 1-2 luokan rataa ja muutaman yksittäisen kohdan vääntämisen jälkeen melkein nollalla maaliin. Kyllähän koira kulkee, kun ohjaaja osaa ohjata! Rimat 45 cm, mutta ei mitään näkemystä millainen tekniikka oli. Veikkaan, että pää ylhäällä.. Kontaktit toimivat hyvinkin hienosti sekä Aalla että keinulla, samaten irtoaminen onnistui kivasti.

Iltapäivä vietettiin lenkkeillen. Mari tuli tutustumaan koiriin niin käytiin ennen agitreenejä lämppälenkillä hallin vieressä. Treenien jälkeen käytiin jäähdyttelemässä Rai ja Hoppu. Kun päästiin takaisin parkkikselle niin lähdettiin vielä uudestaan lenkille, tällä kertaa mukana myös Pipsa, Misu ja H-pentujen puoliveli Musti. Ja koska aikaa oli vielä pari tuntia, suunnattiin näiden lenkkien jälkeen tadaa, lenkille! Tällä kertaa metsään, mukana myös Laura, Nessa, Hoppu ja Maggie.

Tämä oli vielä helppoa. Jalat maassa ja koirat odottamassa. © Jenna Oinonen

Kaiken tämän lenkkeilyn jälkeen ajettiin vielä Tattarisuolle Wirneen ekoihin DOBO-treeneihin. Raikun kanssa ollaan kokeiltu kerran doboa ja oli hauskaa. Innolla ja pienellä kauhulla odotin siis tätä kertaa, sen kun tietää mitä oma lihaskunto on.

Raiku ei pettänyt tälläkään kertaa vaan oli vielä hyvin pirteä ja innolla mukana. Lämppäjutut eli kiertämiset sun muut olivat jo tuttuja liikkeitä, ekstrana taisi tulla pari pomppua. Pallon päälle pikkusinko hyppäsi melkein ilman lupaa ja suoritti siinä kiltisti istu-maahan-seiso vaihdot. Vähän meinasi kyllä peppu pudota yli laidan, en tiedä oliko sillä vähän liian pieni pallo kun se on aika pitkärunkoinen neiti.

Koettiin myös yksi omatoiminen pomppu pallolle. Vilkaisin sivusilmällä, että nyt muuten lähtee ja samassa Rai loikkaisi jo pallon päälle tyylikkään mahaplätsin, sain stopattua pallon vierimästä pois alta ja Rai ravisteli vähän turkkia ja näytti siltä että uuudestaaaan. Sain hätistää sen vähän kauemmas. Samaten tasapainotyynylle tuo pomppi vähän omia aikojaan, mutta se ei ole ihan niin vaarallista. Tasapainotyynytemput olivat aika lailla tuttuja jo fyssarilta.

Ohjaajien tehdessä omia liikkeitä koirat saivat pitää taukoa. Olin alkuun varma siitä ettei Rai kestä katsoa vieressä kun mä temppuilen maassa. Tainnut saada joskus kotona vatsoja tehdessä pienen aussien naamalleen. ;) Siinä se pysyi kuitenkin kiltisti, vähän piipitti korvat pystyssä kun mä taistelin saakelin pallon kanssa. Juu ei, mun vatsalihakset on kadonneet mystisesti! Ehkä se pizza vaikutti asiaan, jonka ahmaisin edellisenä iltana.

Ohjaaja punnersi ja koira teki i-m vaihtoja. Tuli muuten täpäkät vaihdot kun itsekin veti maihin ja äkkiä ylös! © Jenna Oinonen

Wirneen treeneissä on aina hauskaa, mutta tämä ylitti kyllä kaiken. Meidän ryhmä koostui pelkistä H-sisaruksista ja ai että miten nauratti! Kyllä koiratkin kuulemma tunnisti sisaruksiksi. ;) Eikä katsojien kikattaminen auttanut yhtään, kun yritti istua joka paikkaan sinkoilevan pallon päälle ja samalla jännittää niitä olemattomia vatsalihaksia! Että terveisiä vaan sinne. ;)

Illalla Raiku oli väsynyt. Ai miten onnellinen pikkukoira!

Ei ihan dobopallo, mutta itse kiipesi tuohonkin

Sunnuntaina 15.3. tehtiin lisää korjaussarjaa jälkeen. Ja sen jälkeen uusi korjaussarja, haha.

Lähdettiin aamu/päivälenkille läheiseen metsään ja otin taskuun mukaan pari kreppiä ja valjaat. Mukana menossa oli myös kamera! Ja koira. Suunnitelmana oli tehdä jälki, jos tuntui siltä. Ja tottakai tuntui, kun kerran oli valjaatkin mukana.

Kaksi arvausta kuka löytyi myöhemmin lempiojastaan. Vihje: en ollut muuten minä

Pituutta vajaa 400m, vanheni vajaa 30min, kolme keppiä, tuttua osittain suopursuista aluetta ja muutama muu lenkkeilijä ilona. Muotona suorakulmio, kaksi kulmaa vasemmalle.

Jana vain pari metriä (koska se ei ollut se pointti, hyvä minä!), lähtö vasemmalle. Eka pätkä aika nättiä, vähän ennen keppiä rupesi hutiloimaan niin tarkennettiin. Ja tarkennettiin. Kepin ilmaisu kiva.

Jälkieläin odottelee

Polun ylitys hyvä, siitä muutama metri hyvin ja sit ihan väärä suunta. Siitä oli saattanut kävellä joku muukin, koska tallatessa siinä polulla jonka yli mentiin, käveli tuntematon mies. Mulla paloi vähän pinna, ihmettelin koiralle että mikä tämä ratkaisu oli ja otettiin uusi lähtö polulta. Nyt löysi mun jäljen ja jatkoi hyvää työtä. Kulma hienosti, toinen polun ylitys hyvin. Kepistä mentiin ohi, mutta vähän sen jälkeen alkoi jälleen suopursualue niin antaa olla.

Mutta se loppu. Voihan itkuparku! Huomasin jossain kohtaa, että ollaan taas se viitisen metriä sivussa. Tuli pari pientä hankikohtaa, joissa Rai löysi mun askeleet. Viimeiset kymmenen metriä se suuntasi aika läheltä keppiä ja jäi valikoimaan oikeaa suuntaa. Jatkoi sinne minne mä olin lähtenyt tallomisen jälkeen, mutta kääntyi takaisin päin. Mä olin päästänyt hihnasta irti ja annoin sen pyöriä. Neiti pyöri ympyrää kymmenen metrin päässä ja etsi henkilön X jälkeä niin mä käännyin ja kävelin pois päin. Rai jäi seisomaan tosi hämmentyneenä paikalleen ja tuli ehkä kolmannella kutsulla, vähän matalana ja ilmeellä "huuuups, kaikki ei mennyt ihan putkeen". Otin valjaat pois päältä ja totesin hommien loppuneen niin ressukka käveli mun takana kun etsin sille sopivaa lätäkköä.

Sukeltaminen on kivaa!

Pidettiin vartin hengähdystauko. Rai sai sukeltaa omia juttujaan mutaisista lätäköistä, otettiin kuvia ja heittelin sille nappuloita. Pienen breikin jälkeen jätin sen makaamaan valjaiden ja hihnan viereen ja talloin vielä yhden jäljen, noin 100m suoraa ja päässä keppi. Tuli pieni kiire takaisin, kun koira odotti ihan polun vieressä ja ihmisiä tuntui olevan mukavasti liikkeellä. Samasta paikasta pieni musta löytyi kiltisti makaamasta.

Annoin vanheta ehkä viisi-kymmenen minuuttia. Puin koiralle valjaat ja se iski nokkansa heti maahan. Käveltiin mun jälkiä suoraan krepille ja annoin Rain mennä ilman mitään sen kummempia juttuja. Nyt oli niin nättiä! Tarkkaa, huolellista ja sama vanha paine tuntui hihnassa. Pari kertaa nokka meinasi irrota korkeammalle niin stoppasin ja annoin jatkaa kun tarkensi itse. Kepistä meni alkuun melkein metrillä ohi, huomasin vasta kun Rai löysäsi hihnaa ja kääntyi takaisin päin. Kepakko oli melkein mun jalan vieressä ja kiva ilmaisu!

Sydän sydän sydän kun se on niin nätti!

Jatkosuunnitelma muodostuu. Nyt kivaa, helppoa, suoraa ja ehkä vähemmällä keppimäärällä. Namijälkeä väliin, kunhan jaksaa kylvää niitä maahan.

Oli kiva huomata se, että vaikka oma pinna paloi nopeasti ja hommat lopetettiin totaalisen kesken, Rai lähti yhtä innolla ja kiltisti töihin kuin ennenkin. Ei se vähästä hätkähdä, varsinkin kun jälki on sille niin kivaa.

Ohjaajan hyvät heittotaidot kunniaan, lelu meni puuhun

Selvästi se haju tulee ylhäältä..

Lenkin aikana tehtiin myös esineitä ja tokoa. Esineillä lähinnä sitä uskoa irtoamiseen sinne minne lähetän ja taas tuli hyviä oppimishetkiä. Väännettiin Raikun kanssa vähän aikaa siitä suunnasta minne haluan sen menevän ja taas se sai pienen opetuksen, että etene loppuun asti. Alkuun nimittäin irtosi hyvin oikeaan suuntaan, mutta kaarsi sen jälkeen selvästi enemmän oikealle ja ihan oman pään mukaan.

Haluan sen tekevän itsenäisiä päätöksiä, mutta selvä possuilu on asia erikseen. Nyt kun sain sen etenemään suoraan niin palkaksi löytyi esine ja vaihto ihanaan matoleluun. Häiriönä meillä oli monta lenkkeilijää ja musta tuntuu, että Raiku yritti yhden irtoamisen aikana käydä flirttailemassa sille samalle miehelle, joka oli kävellyt meidän jäljen läheltä. Näpäytin sitä vähän duuniajasta ja aika pian sen jälkeen se nostikin esineen.. :P

Olisiko se tämä..

Woop, mato löytyi!

Tokoa tehtiin pikaisesti kotimatkalla. Otin lähinnä seuraamista, oikealla seuraamista, rallyn puolenvaihtoja, jäävien erottelua ja liikkeestä istumista. Videotakin on, mutta kamera oli ihan vinossa ja osa ajasta kävellään miten sattuu kameran näköpiiristä ulos, kun mukana oli vain 50mm objektiivi enkä ikinä hahmota sitä miten laajan alueen se kuvaa. No, ainakin näin itse osan seuraamisen fiiliksestä ja ihan kivalta näytti. Enemmän jäin kaipaamaan sitä tarmoa, mutta oli Rai jo vähän väsy.

Ulkona kulutettiin taas melkein kolme tuntia ja kotona oli hyvä vilkaista peiliin. Olen muuten saanut aurinkoa!

Perjantaina Tiipun kuolemasta tuli viisi viikkoa ja sitä ollaan itketty viikonloppuna. Tänään olisi alkanut sennenkoirien kimppatreenit, mutta ajatus muista berneistä sattui vielä sen verran, että otettiin treenien sijaan pitkät päikkärit. Aussielohdutin toimii, ainakin hetkittäin.

Tuntia myöhemmin olin unohtanut tämän näyn ja pusuteltiin tokokentällä